Viikko 45

Viikko 45

Uusi viikko alkoi taas huiman kylmässä viimassa. Maanantaina violetit aloittivat Leenan kanssa kankaanpainantaa. Rytmikapuloita myös tehtiin ja tavuteltiin sanoja.
Tiistaina menimme kirjastolle pitämään pulina piiriä ja pekattiin lautapelejä. Palattiin pajaviikkoon ja sieltä tulikin vain positiivistä palautetta. Kovin toivottiin uusia pajoja, violetti ryhmältä tulikin monipuolisesti uusia paja ehdotuksia mm. Siivouspaja, leipomispaja, säbäpaja, yms.
Kurkattiin myös toivepuuhun ja sinne saimme lisätoiveita.

Joulujuhlaa myös pohdimme ja pääsimme äänestys tilanteeseen, vaihtoehtoina oli lasten ehdotukset, runo, joululaulu, näytelmä ja tanssi. Ja äänestyksen voitti ylivoimaisesti tanssi ja siihen valikoitui hahmot keijut ja tontut. Tätä lapset pääset suunnittelemaan ja tekemään tanssista oman näköisen.
Keskiviikkona olimme tehtaankoululla jolloin kuuntelimme musiikki ehdotuksen, laitoimme silmät kiinni ja annoimme mielikuvituksen kulkea. Musiikki hyväksyttiin ja lapsilta nousi tarina mitä tontuille ja keijuille tapahtuu. Tämän jälkeen piirsimme oman hahmon tarinaan. Seuraavaksi sitten lapset pääsevät suunnittelemaan itse tanssia. Tämän jälkeen lapset jatkoivat Leenan kanssa kankaanpainantaa. Ja tekivät smart-bordilla tehtäviä. Tulikin upeita taideteoksia kankaille. Näitä on tarkoitus vielä jatkaa ompelun merkeissä tässä kaiken ohella pikku hiljaa.

Torstaina Axelissa olikin komeita nuoria herroja ja kauniita neitoja, oli valokuvauksen aika. Jatkoimme voimahahmon työstämistä ja suunnittelemista. Syksyn syntymäpäiväsankarit myös kokoontuivat ja suunnittelivat yhden päivän milloin he saavat päättää mitä teemme ja missä olemme. Jäämme tätä odottamaan jännityksellä. Päivä mahdollistuu joulukuun aikana.
Perjantaina jatkettiin voimahahmon työstämistä. Sekä smar-bordilla pelattiin mm. Eka-peliä missä harjoitellaan kirjaimia.
Ensi viikolla ei ole suunniteltu mitään vaihdoksia, eli omalla porukalla ollaan. Liikunnallinen viikko tulossa kun olemme salissa sekä uusi kirjan. Ulkoilemme ensiviikolla heti yhdeksältä.

Mukavaa viikonloppua!



Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä