Viikko 41

Viikko 41



Maanantaina Qr-koodin takaa löytyi S kirjain. Hienosti lapset keksivät S sanoja ja jälleen videoimme löytämiämme kirjaimia sekä teimme niitä. Olemme ottaneet käyttöön myös perinteisen vihkon missä harjoittelemme kynällä kirjoittamista. Aloitimme myös ison kädentyön, tänään lapset suunnittelivat lempihahmon. Tätä tehdään pikkuhiljaa eteenpäin pitkin syksyä. Lapset saivat valita, miten tämän hahmon työstävät, tulikin puutöitä, ompelua ja savitöitä.

Tiistaina jatkoimme suunnittelua sekä lapset pääsivät omalla kehollaan olemaan lentokone ja harjoitteessa oli tarkoitus numerojärjestyksessä ottaa kiinni pilviä. Haastava peli, pitää olla tarkkana lukujen kanssa sekä osata lentää. Onneksi sentään riittää käsillä lentely jalat saa olla maassa :)

Keskiviikkona olimme pienten solistien konsertissa musiikkiopistolla. Hienoja esityksiä saimme kuulla musiikkiopiston lapsilta. Tämän jälkeen menimme tehtaankoululle ja söimme siellä eväät. Niin kuin aina metsä päivinä lapset saavat valita evästely paikan, ja tänään kaikki valitsivat paikaksi pöydän alla syömisen. Askarreltiin metsämörri ja pelailtiin perinteisiä pelejä.

Torstaina teimmekin turkoosien aikuisten kanssa vaihdon, Mona piti violeteille musiikkituokion muskarilla ja me violettien aikuiset koodasimme turkoosien kanssa. Mona kertoi, että, syksyn laulut ja leikit menivät hienosti.
Tarkoitus on pitää samanlainen päivä syysloman jälkeisellä viikolla.

Perjantaina pidettiin lelupäivä ja käytiin kirjastolla.

Mukavaa syyslomaa! Viikolla 43 ollaan keltaisessa huoneessa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä