BLOGI

Vko 38 (19.9. -23.9.)


Tällä viikolla sisätilanamme oli Viidakkohuone.
Aamuisin olemme laulelleet ja suosikiksi on noussut "vokaalilaulu", joka lapsilta on saanut nimen Kanalaulu.
Maanantaina kävimme yhdessä Oranssin ryhmän kanssa tutustumassa Talsoilan koulun saliin. Harjoittelimme mm. kuperkeikkoja, kiipeilyä, pallonheittoa sekä leikimme liikuntaleikkejä.
Muina päivinä Pia on tehnyt "taitokartoituksia" yksilötehtävinä ja pienryhmissä. Raili, Terhi, Suvi ja opiskelijat ovat tehneet kangaspainantaa ja nyörejä retkeilypusseja varten.
Lapset tutustuivat valopöytään: jäljensivät omaa nimeään tai värityskuvia.
Keskiviikkona Viidakkoon saatiin teltta, joka on ollut kovassa käytössä. Keskiviikon ulkoiluaikana Raili ohjasi Puistossa yhteisleikkejä; josta kuvia kuvakansiossa.
Torstaina luimme Villi Veturi -eskarikirjasta luvun Lastauspuuhia ja leikimme siihen liittyviä leikkejä.
Perjantaina jatkettiin keskeneräisiä töitä ja ulkoilu vietettiin Pikku Wahrenin pihassa.
Perjantain lounaan jälkeen pääsimme Musiikkiopiston saliin kuuntelemaan Frutos Do Somin konserttia.