BLOGI

29.5.2017 - 31.5.2017

Eskarin viimeiset kolme päivää!!!
Maanantaina marssittiin reippaasti feeniksiin harjoituksiin, jotka menivät niinkuin kenraaliharjoituksilla on tapana mennä :) - ei ihan putkeen!

Tiistaina harjoiteltiin vielä hetki, sitten mentiin leikkimään Ilmarisen puistoon aika mukavassa säässä

Keskiviikkona katsottiin elokuva ja vähän herkuteltiin.
Lounaan jälkeen mentiin pelaamaan minigolfia ja pelailun jälkeen vielä herkuteltiin jätskillä (KIITOS VANHEMPAINTOIMIKUNNAN!!!)
Illalla sitten oli kevätjuhla ja Oranssien ratsastus meni todella hienosti!

Kiitos kaikille reippaille, aktiivisille, iloisille Oranssi-eskareille - hyvillä mielin lähetämme teidät koulutielle.
Kiitos myös vanhemmille hyvästä yhteistyöstä - olkaa ylpeitä tulevista koululaisistanne.

Hyvää kesää ja kesälomaa kaikille😊🌞

Valokuvaosastossa on mm. kuvakooste keppariprojektista, joka oli uuden esiopetussuunnitelman mukainen lasten toiveesta lähtenyt laaja-alainen oppimiskokonaisuus.

22.5.2017 - 24.5.2017

Maanantaina vietimme neljän sankarin synttärijuhlia. Ensin pääsimme katsomaan kahden sankarin esittämää pöytäteatteria "Kaupunkilaishiiri ja maalaishiiri". Sen jälkeen toisten sankarien toivomuksesta mentiin karhupuistoon leikkimään. Sieltä sankarit kävivät kauppareissulla hakemassa kaikille jäätelöt.
Kivat kekkerit.
Illalla saimme sitten äidit vieraiksi ja puuhaa riitti kaikilla äiti-lapsi -pareilla. KIITOS kaikille mukanaolleille. Meidän mielestä ilta oli onnistunut ja ainakin me itse viihdyttiin :)

Tiistaina käytiin vielä läpi kaikki aakkoset ja alkuäänteet. Hyvin ne ovat hallussa - myös vierasperäiset kirjaimet, jotka maalattiin paperille koska niitä tarvitaan kevätjuhlaohjelmassa. Ulkona hypittiin esteitä keppareilla.

Keskiviikkona harjoiteltiin omaa ohjelmaamme. Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi oli tutustumassa eskariin ja hetken seurasi harjoitteluamme.

Päivittäin on lauleskeltu kevätjuhlalauluja ja koska ollaan sateenkaari-ateljeessa, on käytetty enemmän tabletteja ja älytauluakin, joka tuli kuntoon tiistaina.
Vähän alkaa olla "eskariväsymystä" - odotetaan jo kovasti lomia ja kouluun pääsyä :)

Ensi viikolla on mm. maanantaina kenraaliharjoitus ja keskiviikkona minigolfia.

15.5.2017 - 19.5.2017

Maanantaiaamupäivä kului kevätjuhlaharjoituksissa. Laulut alkaa jo sujua, Oranssien oma ohjelma tarvitsee vielä harjoituskertoja mutta aikaahan on vielä :)

Tiistaina viisi palomiestä tuli valistamaan meitä turvallisuusasioissa. Tietoa saatiin tulipaloista ja vaarallisista aineista. Paljon asioita lapset jo tiesivätkin ja jaksoivat hienosti kuunnella koko tunnin valistuksen. Viimeiseksi oli poistumisharjoitus huoneesta, piti kontata tunnelin läpi. Kaikki saivat "Pikkupalomies"-todistuksen.

Keskiviikkona kurkattiin kirkkoon. Ensin porukalla yritettiin siirtää kirkkoa työntämällä seinää - ei hievahtanutkaan. Sisällä tutustuttiin mm.urkuihin, jonka sisällekin jokainen pääsi katsomaan. Hetken aikaa sitten leikittiin kirkkopuistossa ja ennen ruokailua ehdittiin vielä tutustua Vinkkelin näyttelyyn - menkää katsomaan, kannattaa varmasti.

Torstaina saatiin vieraaksi tulevia eskareita Kurjenpesästä. Esiteltiin heille tilat ja leikittiin ja pelattiin yhdessä. Vieraiden lähdettyä askarreltiin kellot aikojen opettelua varten.

Perjantaina sitten opeteltiin niitä kellonaikoja. Tasatunnit alkaa olla jo hallussa.
Ja taas sitten harjoiteltiin myös kevätjuhlaohjelmia.

Ensi viikko onkin lyhyt - ollaan sateenkaari-ateljeessa. Maanantai-iltana äidit ovat tervetulleita viettämään illan eskarilaisensa kanssa.

8.5.2017 - 12.5.2017

Maanantain kylmässä säässä hyppäsimme bussiin ja matkustimme Turkuun. Matkalla jouduttiin useampaankin lumisateeseen mutta se ei meitä haitannut. Ensiksi menimme Turun linnaan pikkuritari-kierrokselle. Tutustuimme linnan vanhimpaan osaan ja saimme kuulla elämästä yli seitsemänsataa vuotta sitten. Opittiin hovikumarrus ja hoviniiaus, joita sitten tarvittiin lopuksi, kun päästiin tapaamaan kuningatarta. Oppaanamme ollut hovineito antoi hyvää palautetta ryhmästämme ja niinpä kuningatar "löi" jokaisen pikkuritariksi. Ensin piti kuitenkin luvata olla kaikkien kaveri ja totella vanhempia.
Linnasta mentiin sitten syömään RAXiin, josta jokainen löysi mieleistä syötävää - viimeistään jälkiruokabuffasta. Eskarille palasi väsynyt ja tyytyväinen joukko.
Retken mahdollisti vanhempaintoimikunta ja kaikki rahankeruuseen osallistuneet. ISO KIITOS SIITÄ KAIKILLE!!!!!!

Tiistaiaamupäivä meni askarrellessa ateljeessa. Jokainen sai toteuttaa korttinsa oman makunsa mukaan.

Keskiviikko aloitettiin koko Axelin yhteisillä kevätjuhlalauluharjoituksilla. Oranssit osallistuivat mallikkaasti laulujen opetteluun.
Harjoitusten jälkeen maalattiin keppihevosesteiden päätytolppia ja kirjoiteltiin kortteihin tekstejä.

Torstaina koitti odotettu päivä, kun eskarit ekaa kertaa menivät yksin kouluun. Kivaa oli ollut ja tuntuu kuulemma liian pitkältä ajalta koko kesä odottaa uudelleen pääsyä😃.

Perjantaina ihan kohtuullisen mukavassa säässä mentiin metsään. Pojat kysyivät mennäänkö "uuteen " metsään eli Talsoilaan, sinne missä oltiin viimeksikin. Se kun on kaikkien mielestä tosi mukava paikka. Siellä tehtiin ensin muutama tehtävä esim piti luonnonmateriaaleista tehdä muotoja, etsiä kovaa pehmeää ja terävää sekä miettiä ja etsiä elollisia ja elottomia asioita.
Loppuaika leikittiin, evästeltiin ja joku veistelikin. Kaikki kyselivät tullaanko vielä uudelleen mutta ei taideta ehtiä.

Maanantaina ryhmässämme aloitti harjoittelun saksalainen opiskelija Maya.
Hän puhuu myös englantia ja ekan viikon jälkeen jo vähän suomeakin😊

Kuvia on paljon, käykää katsomassa.

Ensi viikolla ollaan aurinkohuoneessa ja luvassa on ainakin palokunnan antamaa palovalistusta ja kirkkorakennukseen tutustumista. Kevätjuhlaharjoituksia on myös varmastikin päivittäin.

Hyvää äitienpäivää!

2.5.2017 - 5.5.2017

Tiistai oli iltaeskaripäivä, joten aamupäivä meni ulkoillessa ja pannukakkujen leipomisessa iltaa varten.

Illalla oli ensin ohjelmassa palapelin palojen etsintä. Pareittain piti etsiä paloja ympäri eskaria tableteilla olleiden kuvavihjeiden avulla. Kaikki palat löytyivät ja kolmen hengen ryhmissä ne koottiin. Yhdestä tuli oranssiryhmäläiset, yhdestä vihreät, yhdestä eskari piippuaukiolta päin ja yhdestä eskari patosillalta päin. Hetken oli aika vilske, kun paloja etsittiin.
Sitten oli iltapalan aika: pannukakkua, omenahilloa ja kermavaahtoa - kyllä maistui.
Sitten oli vuorossa salissa pukeutumisviesti: jokainen vuorollaan puki ylleen hameen, hatun, rannerenkaan, käsilaukun ja korkokengät - sitten piti sipsutella seuraavan luo, riisua vaatteet ja seuraava puki ne ylleen. Näppärästi viesti eteni kummallakin joukkueella ja oli hauskaa.
Lopuksi herkuteltiin omilla eväillä ja taas diskoiltiin. Sitten reipas ja iloinen iltaeskarijoukko lähti kotiin nukkumaan.

Keskiviikkona jatkettiin edelliskeskiviikon kuplatöitä. Jokainen koristeli työnsä kivillä, simpukoilla, helmillä jne.

Torstaina harjoiteltiin kynällä numeroiden tekemistä, ensin pistemallin päälle, sitten ilman mallia. Kauniita numeroita syntyi kaikilta. Sen jälkeen lähdettiin viemään kaupunkipuistotaidenäyttelyyn työtämme, jonka nimi on "Uudet asukkaat". Siitä tuli hauska, käykää katsomassa. Siitä on myös kuvia.

Perjantaina koko koko kaupungin lapset ja nuoret kokoontuivat torille. Siellä näimme täti Monikan ja Suomi-neidon. Myös Sauli Niinistön, joulupukin, Kimi Räikkösen, Valtteri Bottaksen ja Robinin. He olivat henkilöt, joista Axelilaisten mielestä Suomi tunnetaan maailmalla. Laulettiin jokunen laulu mm. "Paljon onnea vaan Suomi".

Maanantaina sitten kohti Turkua ja myös kouluuntutustuminen on ensi viikolla. Tilamme on viidakkohuone ja kevätjuhlia varten aloitetaan harjoittelut.
Poiketkaa Vinkkeliin varhaiskasvatuksen näyttelyyn.
Mukavaa viikonloppua!

24.4.2017 - 28.4.2017

Tämän viikon blogi on viikon myöhässä, pahoitteluni siitä.
Maanantaina saimme vieraaksemme Augustinan päiväkodista tulevia eskarilaisia eli viskareita. Vihreä ja Oranssi ryhmä oli jaettu kahteen osaan ja kummankin toinen puolisko jäi tutustuttamaan vieraita eskariin. Toiset puoliskot ulkoilivat ensin ja sitten maalasivat aiheesta metsä.

Tiistaina hammashoitaja kävi kertomassa iiiison hampaan kanssa, miten hampaita kuuluu hoitaa ja mitä kannattaa syödä, että hampailla on hyvä olla. Seuraavana aamuna useampi oranssi ilmoitti pesseensä hampaat aamulla😊Ja perjantain vappukekkereissä vähän mietittiin kannattaako niitä karkkeja syödä. Hyvin kuunneltu! Sitten harjoiteltiin matematiikkaa älytaululla - numeroiden tekemistä ja yhteen- ja vähennyslaskuja.

Keskiviikkona tehtiin kuplamaalaus. Ensin piti sekoittaa väri: lämmintä vettä, sokeria, väriä ja astianpesuainetta. Sitten kaikki saivat näyttää osaavatko puhaltaa mehupillillä imemisen sijasta. Piti saada paperi liikkumaan pöydällä puhaltamalla. Kaikilta onnistui hyvin. Sitten päästiin asiaan. Väripurkki keskelle paperia ja sitten puhallettiin kuplia niin, että se pursui purkin reunojen yli paperille. Hauskaa oli. Kuplamaalauksesta on kuvia. Maalauksen jälkeen jokainen sai vielä sekoitella värejä pilttipurkkiin: sinistä ja keltaista - tuli vihreää jne. Sekoittelua ei olisi maltettu lopettaa.

Torstaina tuli toinen Augustinan viskarijoukko käymään. Nyt toiset ryhmien puoliskot hoitivat esittelyn. Viskarit olisivat heti olleet valmiita jäämään eskariin.

Perjantaina otettiin varaslähtö vappuun. Munkkia ja simaa, muita herkkuja, naamiaisasuja, kasvomaalausta, diskoilua.
Istuttiin myös ilmapalloja puhki :)

18.4.2017 - 21.4.2017

Pääsiäisloman jälkeen aloitettiin viikko muskarilla laulaen ja leikkien. Mukaan mahtui myös liikkumista tunnekorttien ohjeen mukaan - iloisesti, tyytyväisesti, kiukkuisesti jne. Mietittiin näkyykö mieliala liikkumisessa - kyllä se näkyy :)

Keskiviikkona opittiin kirjain Ö ja kerrattiin muut kirjaimet. Kerättiin kirjaimia yksi kerrallaan omalle alustalle ja sitten parin kanssa muodostettiin sanoja. Paljon hauskoja sanoja muodostui mm, ruohonleikkuri - ei ihan lyhyimmästä päästä! Hommasta on kuvia "kirjaimia ja numeroita" -kansiossa. Tehtiin vielä ö-kynätehtävä ja huomattiin, ettei ö:llä alkavia sanoja ole kovin helppoa löytää.

Torstaina pidettiin keppareiden laukka-aika-ajot Wahrenin puistossa. Jokainen laukkasi omalla kepparillaan ja otti vuorollaan aikaa puhelimen sekuntikellolla. Itse piti myös merkata aika paperille.
Torstaina päästiin myös tutustumaan kirjastoautoon ja sieltä sai myös lainata kirjoja.

Perjantaina käveltiin Talsoilan metsään - eri metsään siis kuin tavallisesti. Matka oli hiukan pitempi - n.1,3 kilometriä mutta kaikkien mielestä metsä oli hauskempi. Isoja kiviä, joiden päälle kiipeillä ja lahoja puunrunkoja, joiden kuorien alta löytyi ainakin tuhatjalkaisia. Tehtiin etsintätehtävä - taas kirjaimia, joista muodostui sana jos osasi laittaa kirjaimet oikeaan järjestykseen. Evästely on aina mukavaa ja sopivasti juuri siihen hetkeen aurinkokin löysi meidät. Sateelta vältyttiin kokonaan vaikka aamu oli niin suhjuinen.
Kävelymatkan pituudesta ei kukaan valittanut, hyvin jaksettiin.

Lepohetkillä on luettu Risto Räppääjää ja Katto-Kassista. Perjantaina oli toivomuksesta satuhierontaa. Kotileikki, fortuna-peli ja puupalikoilla rakentelu ovat olleet vapaan leikkiajan suosikkipuuhia.

Ensi viikko ollaan sateenkaari-ateljeessa. Maanantaina ja torstaina tulee Augustinasta tulevia eskareita tutustumaan.

10.4.2017 - 13.4.2017

Maanantai aloitettiin tutustumalla Mio-poniin, joka oli tuotu meitä varten Wahrenin puistoon. 24-vuotias rauhallinen poni rouskutteli heiniä, kun lapset silittelivät ja harjailivat sitä. Halukkaat saivat myös taluttaa ponia. Ponitapahtumasta on kuvia sekalaista-osastossa. Sisällä puuhat aloitettiin tarkastelemalla toivekukkaa ja huomattiin, että melkein jokaisen terälehden tekemistoiveet ovat toteutuneet.
Sitten maalattiin savityöt, jotka on tehty kaupunkipuistotaidenäyttelyyn. Jotkut ehtivät myös opetella kengännauhojen solmimista ja muita laatikkotehtäviä

Tiistaina oltiin muskarilla laulamassa ja leikkimässä. Muskarilta on kuvia musiikkia-osastossa.

Keskiviikkona laitettiin keppihevosten tiedot paperille: nimi, rotu (jokainen valitsi rodun hevoskorteista), syntymävuosi, omistaja, tekijä ja luonne. Melkein jokainen kirjoitti tiedot itse - aikuinen saneli kirjaimet. Hauskoja nimiä ja hyväluonteisia hevosia😊Yksi taisi olla villi.....

Torstaina lapset saivat vanhempaintoimikunnan järjestämän leluyllätyksen. Iso kiitos toimikunnalle ja kaikille vanhemmille!!!! Koko Axelissa oli jännittynyt ja kiitollisen iloinen tunnelma. Ei olisi oikein maltettu pääsiäislomallekaan lähteä!

Lepohetkillä on luettu viikon eskarilaisen tuomaa kirjaa "Risto Räppääjä ja yöhaukka".
Ensi viikolla ollaan keltaisessa eli aurinkohuoneessa ja perjantaina mennään metsään.

Hyvää Pääsiäistä!

20.3.2017 - 24.3.2017

Viikko aloitettiin keppihevosten harjojen solmimisella. Käytiin myös läpi kirjaimet ja alkuäänteet. Hyvin osataan. Kepparit alkavat olla hauskan näköisiä ja niille on alettu miettiä nimiä.

Tiistaina jatkettiin samoja puuhia ja lisäksi sahattiin keppejä kaupunkipuistotaidenäyttelyn työtä varten. Kepeistä tehtiin narun kanssa tikkaat. Osa ehti myös harjoitella yhteenlaskua älytaululla. Keppareille alettiin virkata suitsia.

Keskiviikkona oli vuorossa jännittävät soitinkokeilut musiikkiopistolla. Musiikkiopiston opettajat tutustuttivat lapsia kahteen soittimeen - puoli tuntia kumpaankin. Oranssit saivat kehuja hyvästä keskittymisestä. Hienoa! Soitinkokeiluista on kuvia valokuvien musiikkiosiossa.

Torstaina tulevat Tölön koulun oppilaat pääsivät viettämään liikunnallisen aamupäivän ekaluokkalaisten kanssa. Ohjelmassa oli ulkona juoksuleikkejä ja sisällä salissa temppurata. He myös söivät koululla.
Sillä välin loput Oranssit ahkeroivat taulutehtävien parissa ja saivat monta tarraa tauluunsa.

Perjantaina katseltiin kuvia eri hevosroduista ja erityisesti suomenhevosesta. Samalla tutustuttiin H-kirjaimeen, keksittiin 41 H-alkuista sanaa ja tehtiin tehtävä.
Aamupäivällä katsottiin elokuva " Ice Age" ja saatiin myös popparia ja mehua.

Lepohetkillä on luettu "Risto Räppääjä ja komea Kullervo "- kirjaa. Tabletteja on saanut käyttää hetken päivittäin.

Ensi viikko on pajaviikko - kaikki ovat omissa pajoissaan klo 9 - 14.15. Mukavaa vaihtelua ja kivaa tekemistä kaikille. Pajaviikosta tulee omat blogit.

Aurinkoista viikonloppua!

13.3.2017 - 17.3.2017

Viikko aloitettiin liikunnalla Talsoilan salissa. Leikittiin hippaa, jossa parin vieressä oli turva. Muodostettiin kavereitten kanssa "kehomuotoja" - neliö, kolmio, ympyrä. Liikkuminen tilassa: lyhyet sivut kävellen, pitkät juosten. Vapaata liikuntaa: kuperkeikkoja, pallottelua, kiipeilyä puolapuilla. Ja lopuksi ison jumppapatjan kaatoa joukkuekisana.

Tiistaina Kuhalaan menijät pääsivät kouluun ekaluokan vieraaksi. Antti-ope kertoi karhusta, ensin faktaa ja sitten pari suomalaista kansansatua. Jokainen sai ekaluokkalaisesta parin, jonka kanssa kuljettiin kuvisluokkaan jossa muovailtiin savesta karhu. Sitten mentiin pareittain syömään ja sen jälkeen olikin aika palata eskariin. Kaikkien mielestä koulussa oli kivaa. Koulureissulta on kuvia.
Sillä välin muu Oranssi-ryhmä ahersi taulutehtävien parissa. Kaikkien taulussa alkaa olla mukavasti tarroja.

Keskiviikkona kerrattiin kirjaimia ja alkuäänteitä, jotka on hyvin hallussa. Opittiin uusi kirjain V ja taas keksittiin paljon V-alkuisia sanoja ja tehtiin kynätehtävä.

Torstain aurinkoisessa säässä käveltiin esittämään muutama laulu ja leikki Tyykihovin asukkaille. Esiintyminen meni hienosti ja yleisö oli erittäin tyytyväistä. Muutama Vihreän ryhmän eskari oli vahvistuksena. Koska oli niin mukava ilma, käveltiin takaisin pidemmän kautta ja matkalla otettiin selvää katujen nimistä ja muista vastaantulleista teksteistä sekä tunnistettiin numeroita.

Perjantain sadesäässä oli kotaretken vuoro. Maasto kodalla oli toooosi märkää ja koko ajan satoi mutta aika hyvin pysyttiin kuivina - kiitos vanhemmille hyvistä varusteista. Riitta teetti puiden tunnistustehtävän - ryhmissä piti selvittää mille puulle kävyt, oksat ja kaarnat/tuohet kuuluivat. Aika hyvin osattiin. Kodassa paistettiin lättyjä, jotka kyllä maistuivat.
Paluumatkalla lapset jaksoivat taas juosta osan matkaa ( aika suoritus kumisaappaissa ja kurahousuissa). Kotaretkeltä on myös kuvia.

Lepohetkillä on edelleen luettu "Jali ja suklaatehdas" -kirjaa. Keppareille on ommeltu silmiä ja kiinnitetty keppejä, joku ehti laittaa harjankin.
Lasten haastattelut saatiin tehtyä, hyviä vastauksia tuli.

Ensi viikolla Tölön kouluun menijät pääsevät torstaiaamupäiväksi kouluun. Keskiviikkona kokeillaan soittimia.
Viikko kuluu sateenkaari-ateljeessa.

Hyvää viikonloppua!

6.3.2017 - 10.3.2017

Loman ja päiväkodissa vietetyn viikon jälkeen palattiin reippaina eskaritouhuihin.
Maanantaina aloitettiin ns. laatikkotehtävät. Laatikoissa on 10 tehtävää, joita saa tehdä omaan tahtiin silloin, kun sopiva aika. Matematiikkaa, kädentaitoja, liikuntaa, äidinkieltä, palapelejä, kengännauhojen solmimista. Jokainen teki maanantaina ainakin yhden tehtävän. Tehdystä suorituksesta saa aina tarran omaan tarratauluun.

Tiistaina mentiin kirjastoon, jossa esiteltiin eskarilaisen lukupassi ja muutamia kivoja kirjoja. Jokainen lainasi yhden kirjan ja eskarilla luettiin heti yksi niistä: "Myrsky".
Luetusta tehdään myös tehtävä. Jos kotona luette kirjoja, ilmoitelkaa meille niin merkataan ne passiin. Jonkun ajan kuluttua passin saa kotiin.
Ehdittiin taas tekemään tehtäviä ja ompelemaan muutamalle kepparille silmät ja laittamaan keppi.

Keskiviikkona aloitettiin työ, joka tulee keväällä kaupunkipuistotaidenäyttelyyn. Tehtiin savesta ensimmäinen osa.
Keskiviikkoiltana oli sitten Risto Räppääjä Forssan teatterissa. Kaikki nauttivat esityksestä ja lopuksi päästiin vielä heittämään ylävitoset Riston kanssa lavalla. Ja väliaikaherkuttelu oli kivaa. Isot kiitokset vanhempaintoimikunnalle.

Torstaina tehtiin haastatteluja, josta on ollut tietoa Wilmassa. Kaupungissa halutaan saada lasten mielipiteet kuuluviin.
Tutustuttiin myös J-kirjaimeen, keksittiin taas paljon J-sanoja ja tehtiin tehtävä.

Perjantaina käytiin museovierailulla. Siellä saatiin askarrella ja etsiä eläimiä museon kätköistä ja valokuvista.

Lepohetkillä on luettu kirjaa "Jali ja suklaatehdas". Iltapäivisinkin lapset on ahkeroineet laatikkotehtävien parissa, varsinkin logigo-matikka on ollut mieleistä.
On myös harjoiteltu laulua, soittoa ja leikkejä esitettäväksi ensi viikolla Tyykihovin asukkaille.
Kahden viikon päästä on pajaviikko ja nyt on kyselty mihin pajoihin lapset haluaisivat. Tällä kertaa ollaan koko viikko samassa pajassa. Tarjolla on kokki-, draama-, kuvis- media-, luonto-, luonto/linnunpönttö-, tanssi/musiikkipajat.

Sähköinen kirjautuminen alkoi mukavasti, vähän vaan puhelimet oikuttelivat.
Muistakaa käydä päikyssä varaamassa tarvitsemanne hoitoajat.

Ensi tiistaina Kuhalan ekalle menevät pääsevät viettämään aamupäivän koululla.
Torstaina mennään Tyykihoviin ja perjantaina kodalle.

Hyvää viikonloppua!

20.2.2017 - 24.2.2017

Maanantaina päästiin taas Talsoilan saliin. Leikittiin leikkejä, joissa harjoiteltiin ryhmässä toimimista, ohjeiden kuuntelua ja samalla oli liikunnan riemua.

Tiistaina laulettiin, leikittiin ja harjoiteltiin rytmejä rummuilla.
Ommeltiin myös kepparin korvia.

Keskiviikkona päästiin musiikkiopistolle pienten solistien konserttiin. Kuultiin kitaraa, pianoa, kanteletta, trumpettia, klarinettia, poikkihuilua, viulua, selloa, käyrätorvea ja rumpuja. Aika pitkä konsertti mutta hienosti lapset jaksoivat kuunnella.

Torstaina juteltiin Forssasta - mitä kaikkea täällä on. Kerrottiin myös omista perheistä ja piirrettiin kuva omasta perheestä. Tuli mainioita töitä.

Perjantaina leikittiin ensin omilla leluilla ja katsottiin viikon eskarilaisten "elokuvat". Sen jälkeen mentiin luistelemaan Talsoilan jäälle upeassa aurinkoisessa säässä. Luisteltiin vapaasti ja hetki rusettiluistelua. Luistelutaidot on jo hyvällä mallilla

Lepohetkillä luettiin Katto-Kassista. Loman jälkeen tiistaina mennään kirjastoon, jossa saadaan jokaiselle oma lukupassi. Keskiviikkona Keskurille menijät pääsevät tutustumaan kouluunsa. Perjantaina on vuorossa museolla eläinten etsintä. Tällä viikolla tehdään myös haastattelut, joista on tullut Wilma-tiedote.
Alkaa myös Päikyn käyttö, muistakaa pitää "hipsut" mukana.

Hyvää lomaa ja päivystykseen menijöille mukavaa viikkoa toisessa päiväkodissa!


13.2.2017 - 17.2.2017

Maanantaina olimme Vihreän ryhmän kanssa Talsoilan koululla liikkumassa. Leikimme monenlaisia juoksuleikkejä mm. hännänryöstöä, timantinmetsästystä, maa-meri-laivaa ja lopuksi palloteltiin vapaasti.

Tiistaina oli ystävänpäivä. Riimiteltiin ystäväloruja ja punottiin ystävänauhoja. Elto-Sirpa opetti meille pari laululeikkiä. Ja kerrattiin taas kirjaimia ja alkuäänteitä. Hyvin sujuu.

Keskiviikkona ratkottiin yhteenlaskutehtäviä älytaululla. Oli tarjolla helpompia ja vaikeampia - kaikkiin löytyi vastaus. Ateljeessa maalattiin metsämaisema, johon sijoitettiin oman metsänimieläimen kuva. Tuli hienoja töitä, laitetaan tänne niistä kuvia ensi viikolla.

Torstaina löydettiin uusi kirjain K - lapset keksivät 60 k-alkuista sanaa, jotka kaikki kirjoitettiin älytaululle, enempää ei olisi mahtunut :) Tehtiin tietysti tuttu kirjaintehtävä k-kirjaimesta.
Ruuan jälkeen mentiin piippuaukiolle katsomaan penkkariajelua ja karkkeja keräämään. Lapset noudattivat aikuisten antamia ohjeita täydellisesti - karkkeja ei saanut kerätä ennenkuin autot olivat poistuneet eikä ollenkaan ajoradalta. Sitten sisälle herkuttelemaan.

Perjantaina päästiin kodalle puunkantotalkoisiin. Se oli mieleistä puuhaa, puita oli selvästi liian vähän - kantajat olisivat halunneet töitä enemmän.Kodassa paisteltiin makkarat ja sen jälkeen palattiin eskarille katsomaan "elokuvat" viikon eskarilaisten puuhista.
Ruuan jälkeen täytyi sitten kiiruhtaa Feeniksiin, jossa oli lukiolaisten ihanat vanhojen tanssit. Kauniita prinsessoja ja komeita kavaljeereja.

Tällä viikolla on kävelty paljon mutta Oranssit on reippaita kävelijöitä eikä valituksia kuulu. Metsästä tullessa lapset jopa haluavat paluumatkalla juosta.
Lepohetkellä on luettiin kolmas Risto Räppääjä -kirja loppuun, yhtenä päivänä katsottiin Pikkukakkosta ja sitten luettiin Katto-Kassista.

Ensi viikko ollaan salissa - keskiviikkona päästään kuuntelemaan pienten solistien konserttia ja perjantaina on lelupäivä! Hyvää viikonloppua!

6.2.2017 - 10.2.2017

Maanantaina harjoiteltiin yhteenlaskua beebotin kanssa aina kaksi lasta kerrallaan. Muut pelasivat sillä välin lautapelejä tai ompelivat kepparin korvia. Puupalikoilla rakentaminen on myös ollut mieleistä puuhaa ja hienoja rakennelmia syntyykin.

Tiistaina oltiin muskarilla. Ensin oli lattiatarina Titvi-peikosta yöllisessä metsässä, missä hän näki monta yöliikkujaa ja -ääntelijää. Kotiin viemisenä hänellä oli Y:n muotoinen oksa. Niin tutustuttiin Y-kirjaimeen ja aika monta y-alkuista sanaa löytyi: ystävä, yksin, yö, yksi jne. Loppuaika laulettiin, soitettiin ja leikittiin.

Keskiviikon pakkasaamupäivä oltiin Vihreitten kanssa sisällä ja ehdittiin vuorotellen tehdä monenlaista: y-paperitehtävä, mallistarakennus legoista, kepparin korvien ompelua ja beebotin kanssa alkuäänteiden etsimistä. Ulkona käytiin pienellä kävelyretkellä joen rannan huvimajalla.

Torstaina vietettiin neljän sankarin synttäreitä tehtaankoululla. Leikittiin sankarien toivomia leikkejä: piilosta, töpselihippaa, banaanihippaa, peikkoleikkiä....Ja herkuteltiin mehulla ja poppareilla.

Perjantaina päästiin taas ringettekouluun. Ohjaajilta tuli paljon kiitosta paitsi luistelutaidon edistymisestä myös reippaasta ja aktiivisesta osallistumisesta opetukseen. Puolentoista tunnin luistelun ja edestakaisin kävelyn jälkeen lepohetkellä uni yllätti muutamat.

Viikon aikana oli kaksi kertaa satuhierontaa nimenomaan lasten pyynnöstä. Lepohetkellä on luettu edelleen Risto Räppääjää, tällä kertaa Pakastaja-Elviä. Nyt on tosi hyvin keskitytty kuuntelemiseen. Kuvakirjojakin on ehditty lukea muutama.
Viime viikolla piirrettiin ihmisiä niin, että vuorotellen jokainen sai tulla piirtämään jonkun osan - joku pään, joku vartalon, joku kädet jne. Kuvista tuli aika hauskan näköisiä niinkuin kuvitella saattaa. Nimetkin henkilöille annettiin: prinsessa Aleksandra ja Teemu :)
Ensi viikolla meillä on sitten ensimmäinen " viikon eskarilainen" . Siitä on enemmän Wilma-viestissä.

Mukavaa viikonloppua! :)

30.1.2017 - 3.2.2017

Maanantaina oltiin Vihreitten kanssa kimpassa. Viidakkohuoneessa ja mediakeskuksessa oli erilaisia pisteitä, joissa harjoiteltiin hahmotusjuttuja ja matematiikkaa. Siitä on kuvia valokuvakansiossa.

Tiistaina salissa harjoiteltiin ensin rummuttelua. Sitten etsittiin tunnustelupussista esineitä ja lopuksi leikittiin laululeikkejä.

Keskiviikkona oli vuorossa P-kirjaimen opettelua tehtaankoululla. Mietittiin P-alkuisia sanoja, leikittiin leipurileikkejä ja sitten leivottiin pullataikinasta P-kirjaimia. Ehdittiinpä vielä tutustua Forssan Lehtiin, kun on sanomalehtiviikko. Leipominen oli kaikkien mielestä helppoa ja ruuan jälkeen saatiin herkutella.

Torstaina beebotin avulla koodailtiin ja harjoiteltiin tavuja. Tehtiin myös P-kirjaimesta paperitehtävä.

Perjantaina oli odotettu lelupäivä. Omien lelujen kanssa tuli mukavia yhteisleikkejä.

Lepohetkillä on luettu Risto Räppääjää. Nyt on panostettu kuuntelemiseen - lukuhetken jälkeen kysellään kysymyksiä luetusta. Hyvin on kuunneltu.
Ulkoleikeissä kivaa on ollut vetää kavereita pulkassa tai olla kyydissä.

Mukavaa viikonloppua!

23.1.2017 - 27.1.2017

Maanantaina oltiin Talsoilan koulun salissa liikkumassa. Leikittiin tuttuja juoksu- ja viestileikkejä. Viestinä mm. harjoiteltiin lukusuoraa ja kuva-lukumäärä -vastaavuutta. Lopuksi leikittiin isolla leikkivarjolla. Salista on paljon kuvia, käykää katsomassa.
Iltapäivällä Lauri opetti haastekisan ja haastajia löytyi.

Tiistaina harjoiteltiin kymppipareja - ensin napeilla, sitten etsimisleikillä. Kaikki löysivät useamman kymppiparin (2 ja 8, 6 ja 4, 1 ja 9 jne). Aikuisilta sai apua tarvittaessa ja laskettiin sormilla. Taitavaa porukkaa. Iltapäivällä haastekisat jatkuivat.

Keskiviikon pakkaspäivää vietettiin Talsoilan jäällä. Innokas ja sinnikäs luistelijajoukko viihtyi jäällä toista tuntia pakkasesta huolimatta.


Torstaina jatkettiin etsimisleikkiä mutta tällä kertaa etsittiin kuvia ja yhdistettiin ne alkuäänteen mukaan oikeaan kirjaimeen. Samalla opittiin uusi kirjain Ä. Ä-alkuisia sanojakin löytyi, kun oikein mietittiin. Ä-kirjain -tehtäväkin ehdittiin tehdä.
Kun paperihommat oli saatu valmiiksi, koko Oranssi- joukko rakensi isoista palikoista tunnelin, joka sai aikaan melkoisia riemunkiljahduksia vielä iltapäivälläkin.
Ennen välipalaa rentoutettiin pareittain kaveria "piikkipallolla".

Perjantaina harjoiteltiin rummuttamalla 2/4 ja 3/4 -tahteja. Se oli mieleistä puuhaa
Kepparien teko aloitettiin täyttämällä sukkaa hepan pääksi. Askarreltiin myös luistimia.
Päivälevolla oli taas satuhierontaa yleisön pyynnöstä.

Iloinen ja touhukas viikko on taas takana.
Tällä viikolla aloimme kiinnittää huomiota sisä-äänen käyttöön. Melu kun tahtoo kohota melkoisesti eteistiloissa ja ruokalassa vaikka kukaan ei erityisesti korottaisikaan ääntään. Opettelemme juttelemaan hiljempaa niin kaikilla on mukavampi olla. Oranssit osoittivat taitonsa tässäkin asiassa -ruokapöytäkeskustelut olivat rauhallisia ja asiallisia.

Ensi viikko ollaan viidakko- eli vihreässä huoneessa ja puuhat ovat taas erilaisia.
Perjantaina on lelupäivä.

Hyvää viikonloppua!

16.1.2017 - 20.1.2017

Koska meillä on hiukan talvea, lähdimme viikon alkajaisiksi Harakkamäkeen liukureiden kanssa. Mäki olikin hyvässä kunnossa ja mäenlaskun riemua riitti. Paluumatkalla pysähdyttiin kiipeilemään torin lumikasaan. Hiukan märkinä mutta iloisina ja punaposkisina palattiin eskariin.

Tiistaina keskityttiin matematiikkaan. Harjoiteltiin numeroiden tekemistä sekä älytaululla että paperilla. Jotkut ehtivät ratkomaan muutamia yhteenlaskutehtäviäkin. Katsottiin myös video sukkakepparin tekemisestä ja kepparikouluratsastusta ja -raveja.

Keskiviikkona luisteltiin Talsoilan jäällä. Taitavia luistelijoita on jo monta ja aloittelijatkin ovat edistyneet mukavasti. Hyvin lapset jaksavat kävellä edestakaisin ja luistella toista tuntia. Iltapäivällä harjoiteltiin Vihreän ryhmän kanssa erilaisten tunteiden tunnistamista.

Torstaina opittiin uusi kirjain T. Keksittiin T-alkuisia sanoja, kuunneltiin alkuäänteitä, maalattiin, leikattiin ja liimattiin.
Iltapäivällä oli satuhierontaa "yleisön pyynnöstä". Lapset tykkäävät siitä, se on mukavaa ja rauhoittavaa.

Perjantaina oli vuorossa retki kodalle. Metsässä viihdytään aina ilman erityistä ohjelmaa. Rakennettiin majaa, kiipeiltiin kuuseen ja leikittiin roolileikkejä. Evääksi paistettiin makkaraa ja juotiin mehua. Lopuksi vielä leikittiin yhteisleikki, jota olisi haluttu leikkiä pitempäänkin.

Lepohetken tarinana on ollut Tatua ja Patua ja kuvia on voinut katsella älytaululta.
Tabletteja on tällä viikolla saanut käyttää enemmän, kun ne on sateenkaarihuoneessa hyvin saatavilla. Yleensä pelataan EKA-peliä tai muita oppimispelejä.
Älytaululle Lauri oli tehnyt hauskan muistipelin, jossa oli Oranssien lasten kuvat ja nimet pareina.

Käykää katsomassa valokuvia - ainakin mäenlaskusta ja luistelusta on kuvia.

Ensi viikko aloitetaan liikunnalla Talsoilan koulun salissa. Ainakin matematiikkaa on luvassa liikunnan keinoin. Ja aina suosittuja liikuntaleikkejä.

Hyvää viikonloppua!!! :)

9.1.2017 - 13.1.2017

Viikko aloitettiin maanantaina reippaasti matematiikalla. Tehtiin kuuntelu-väritys -tehtävä aiheesta korkea-matala, lyhyt-pitkä, kuinka monta.
Tehtävän jälkeen mentiin saliin koko Axelin väki viettämään lauluhetkeä koska Pinkkien Leena lähti eläkkeelle. Kaikki ryhmät esittivät Leenalle laulun tai leikin. Me esitettiin perinneleikki "Hansvili", jota leikittiin 70-luvulla, jolloin Leena uransa aloitti.

Tiistaina mentiin muskarille, jossa ensin leikittiin kirjaimilla ja alkuäänteillä, opeteltiin uusi kirjain M ja tehtiin siitä tehtävä.
Paperihommien jälkeen opeteltiin uusi lumilaulu ja leikittiin draamaleikkiä: " Jos olen esim. kukka, mikä sellainen sinä voisit olla, joka jotenkin liittyy kukkaan?" Vaikkapa kastelukannu! Leikki oli mieleinen ja lapsilla oli hyviä oivalluksia.
Ehdittiinpä vielä esittää erilaisia ilmeitä tunnekorttien avulla. Erilaisten tunteiden tunnistaminen ja ilmaiseminen sujuu jo hyvin

Keskiviikkona pidettiin puhepiiri - jokainen sai vuorollaan kertoa asioitaan ja toiveitaan. Puheenvuoro oli taas vain sillä, jolla oli pehmopeipponen kädessä. Opetellaan puhumaan ja kuuntelemaan vuorotellen.
Puhepiirin jälkeen askarreltiin lumiukkoja ja luistelijoita.

Torstaina sitten oli Axelin markkinat. Joka huoneessa oli jotakin: Vihreässä kahvila, josta sai ostaa popparia, mehua ja keksejä.
Keltaisessa myytiin vaatteita, koruja, laukkuja ja kenkiä. Ateljeessa sai ostaa kasvomaalauksen. Sateenkaaressa myytiin hedelmiä. Salissa oli huvipuisto. Toimistossa oli pankkiautomaatti. Jokainen vuorollaan toimi myyjänä ja ansaitsi näin rahaa nostaakseen sitä pankkiautomaatista ja sitten ostoksille. Opittiin asiakaspalvelua, vuoron odottamista, rahan käyttöä, laskemista: miten paljon piti antaa rahasta takaisin tai mihin vielä olisi varaa. Pankkikortin tunnuslukukin piti opetella muistamaan.
Oli todella mukava päivä. Oman myymälän pois siivoaminenkin oli lasten mielestä hauskaa

Perjantaina oli sitten odotettu luistelupäivä. Reipasta sakkia: ensin käveltiin 1,5 km jäähallille, yli tunti jäällä ja taas marssi takaisin eskarille. Ringeten ja jääkiekon parista meillä oli kolme ohjaajaa, jotka opettivat luistelua kivojen leikkien avulla. Kaikki pysyivät pystyssä jo ainakin hetken ja osa oli aika taitureita.

Ensi viikko ollaan sateenkaari-atejeessa ja jos ilmat sallivat, mennään luistelemaan Talsoilan jäälle ja vaikkapa mäkeä laskemaan. Ilmoitellaan siitä sitten.
Muistakaapa keppihevossukat ja -kepit!

Hyvää viikonloppua!

2.1.2017 - 5.1.2017

Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

Vuoden ensimmäinen eskariviikko aloitettiin pelipäivällä - kaikki pelasivat jotakin lautapeliä kavereiden kanssa - Hedelmätarhaa, Myyräpeliä, Afrikan tähteä.

Tiistaina mentiin muskarille, opeteltiin yksi perinneleikki, joka esitetään ensi maanantaina koko Axelin laulutunnilla Pinkkien Leenalle, joka jää eläkkeelle. Lisäksi laulettiin ja leikittiin pakkas- ja lumilauluja. Käytiin myös metsässä mielikuvituksissamme ja kuunneltiin erilaisia metsän ääniä.

Keskiviikkona muisteltiin uuden vuoden vastaanottoa ja tehtiin ilotulitustyö. Ne on esillä lasten lokerikkojen luona.

Torstaina harjoiteltiin kirjaimia ja alkuäänteitä. Opittiin uusi kirjain R ja tehtiin siitä harjoituksia sekä paperilla että suullisesti. Alkuäänteet kuullaan jo hienosti ja moni osaa jo lukea pikku sanoja

Koska ulkona oli niin hyytävän kylmää, vietettiin aikaa sisällä. Vihreään huoneeseen oli tullut joululoman aikana uusia tavaroita ja pelejä mm. nukkekoti ja magneettisia rakennusjuttuja. Niinpä aika kului mukavasti vaikkei ulos päästykään.
Eskaritehtäviäkin tehtiin paljon ja hamahelmityöt olivat suosittuja. Pakkaspäivän puuhista on muutama kuva.

Ensi viikko ollaan aurinkohuoneessa eli keltaisessa. Perjantaina mennään jäähallille ringettekouluun joten kannattaa alkaa katsoa välineitä kuntoon. Luistimet, kypärä ja vesipullo REPPUUN pakattuina.

19.12.2016 - 21.12.2016

Lyhyt eskariviikko vietettiin salissa. Maanantaina askarreltiin kortteja kavereille ja tehtiin miettimiskuvat, jotka on nähtävissä lokerokaappien ovissa
Ehdittiinpä leikkiä vielä Vihreän ryhmän kanssa muutama jouluinen laululeikki

Tiistaina harjoiteltiin matematiikkaa pareittain. Lukujonoon piti löytää puuttuvat numerot Qr-koodien takaa. Toisessa tehtävässä ratkottiin kymppipareja laittamalla helmiä 10 munan kennoihin
Tehtiin myös kaverille satuhierontaa ja leikittiin vanhaa leikkiä "mitä tiedät ystävästäni?"

Keskiviikkona käytiin metsässä viemässä joulua metsän eläimille. Koristeltiin pieni kuusi talipalloin ja alaoksat pikku porkkanoin. Ja sitten huudettiin eläimet aterialle - ei ne heti uskaltaneet tulla :)
Kun eläinten herkut oli jaettu, herkuteltiin itse mehulla, pullalla ja itse tehdyillä pipareilla Kehrien ryhmän pikku majassa
Metsämörri tuli käymään tonttulakki päässä ja kertoi ja kyseli asioita jäästä. Annoimme hänellekin piparia
Sen jälkeen pojat kiipeilivät poikki menneen kuusen korkeaan kantoon - ei ihan helppoa mutta sinnikkyys palkittiin.Siitä on pari kuvaakin.
Iltapäivä vietettiin sisällä - vuoden lyhin päivä oli pimeä ja märkä ja leikkipiha liukas. Koko Axelin iltapäivän väki kokoontui sateenkaareen elokuvaa katsomaan. Siitä suurin osa sitten lähti joululomalle.

Kaikille mukavaa ja rentouttavaa joululomaa! Palaamme eskarihommiin 2.1.2017 ja aloitamme Viidakossa eli vihreässä huoneessa.

12.12.2016 - 16.12.2016

Viikon aloitimme joulujuhlan kenraaliharjoituksella - siihen menikin koko aamupäivä.

Tiistaiaamuna yläasteen Lucia-kulkue tuli tuomaan joulun valoa meille - hiirenhiljaa koko Axelin väki kuunteli salissa tyttöjen tarinaa ja laulua.
Ulkoilun jälkeen opeteltiin paria joulutanssia - piparkakkupolkkaa ja kulkuset.
Ja vielä ehdittiin älytaululla harjoittelemaan O-kirjainta, alkuäänteitä ja pikku sanojen lukemista

Keskiviikkona tehtiin O-kirjain -paperitehtävä. Syksyn mittaan on kovasti opeteltu tekemään tehtävät huolellisesti ja nyt alkaa näyttää jo aika hyvältä.

Torstaina oli vuorossa viimeinen uimakoulu. Kaikkien taidot on menneet hienosti eteenpäin, nyt vaan ahkeraa Vesihelmessä vierailua ja lisäharjoitusta.

Perjantaina käytiin joulukirkossa - siellä tavattiin Sanna-pappi ja kirkonrotta.
Sitten mentiin tehtaankoululle piparien leivontaan. Mukavaa puuhaa ja ihana tuoksu. Ehdittiinpä vielä tehdä bee-botin kanssa jouluisia tehtäviä.

Sateenkaari- ateljeessa on viikon aikana paljon piirretty, askarreltu, muovailtu ja sahailtu. Tabletit on myös olleet enemmän käytössä ja lepohetkellä ollaan katsottu joulukalenteria älytaululta

Ensi viikolla on vain kolme eskaripäivää ja ollaan salissa. Keskiviikkona mennään jouluiselle metsäretkelle.

Hyvää viikonloppua!

5.12.2016 - 9.12.2016

Maanantaina osa porukasta vietti vapaapäivää. Paikalla olleet harjoittelivat bee-botin kanssa värejä ja lukupareja.
Kirjaimia kerrattiin taas kim-leikin avulla: lattialla olevia kirjaimia saa katsoa hetken, sitten suljetaan silmät ja yksi kirjain napataan pois - pitää keksiä mikä kirjain puuttuu. Tätä leikkiä on leikitty paljon kaikenlaisilla esineillä. Ja vaikka esineitä on ollut aika paljon, nopeasti lapset ovat hoksanneet mikä puuttuu.

Keskiviikkona keskityttiin joulujuhlaohjelman ja laulujen harjoitteluun.

Torstaina Lauri levitti lattialle ison paperin, johon kaikki saivat piirrellä jouluisia kuvia. Alettiin myös askarrella kavereille kortteja. Sen jälkeen mentiin musiikkiopiston saliin koko Axelin porukka. Siellä tehtiin joulutervehdys forssalaisille: laulettiin yksi laulu, joka kuvattiin. Videon voi nähdä bulevardi.fi -sivulta. Ja taas myös harjoiteltiin....
Oli satanut sen verran lunta, että ulos mentyämme saatiin pyöriteltyä lumipalloja ja tehtyä pari pikku lumiukkoa.

Perjantainakin harjoiteltiin ensiksi joulujuhlajuttua.....Sen jälkeen etsittiin Qr-koodeja, joiden takaa sitten löytyi kirjaintehtäviä: mikä kirjain: O, millä kirjaimella aurinko alkaa? jne. Yritettiin myös ottaa selvää pienistä sanoista, joita sai muodostettua niistä kirjaimista, joihin on tutustuttu (A, I, U, S, N, E ja tänään uutena O). Selvitettiin sanat UNI, ANI, SUSI, ASU, AI, AU. Onnistui!

Ensi viikolla ollaan sateenkaari-ateljeessa.
Maanantaina mennään joulujuhlaharjoituksiin kirkkoon.

TERVETULOA JOULUJUHLAAN KESKIVIIKKONA 14.12. KLO 18 FORSSAN KIRKKOON!


28.11.2016 - 2.12.2016

Viikko aloitettiin mukavassa pakkassäässä - kaikki olivat iloisia, kun ei tarvittu kurahousuja :)
Maanantaina käytiin läpi kotitehtävät, jotka oli kiitettävästi tehty. Saimme mukavasti tietoa metsän eläimistä.Niiden kuvia katsottiin tableteilta.Lopuksi vielä piirrettiin niiden kuvat.

Tiistaina oli vuorossa toinen uimakoulukerta. Arimmatkin vesipedot ovat hienosti rohkaistuneet vedessä. Ja pukuhuoneessa ja suihkussa toimiminen sujuu hyvin, samoin kaikki pitävät hyvän huolen tavaroistaan. Kuvia uimakoulusta on tulossa.

Keskiviikkona maalaitiin tonttuja ja jokainen kertoi myös hiukan omasta tontustaan. Tehtiin myös eskaritehtävä numero-lukumäärä -vastaavuudesta.

Torstaina oltiin taas uimakoulussa.

Perjantaina oli koko Axelin porukan yhteiset joululauluharkat.Sen jälkeen mentiin ulos ja sisälle tultuamme pääsimme elto-Sirpan laulutunnille, jossa Sirpa kertoi itsenäisyydestä ja laulettiin ja leikittiin aiheeseen liittyviä lauluja.Ehdittiinpä tehdä myös Suomen lippuja.

Vihreässä huoneessa ollaan leikitty taikahiekalla, kuularadalla, legoilla - on pelattu pelejä, luettu kirjoja ja myös piirretty paljon. Ja tehty eskaritehtäviä.

Muistakaapa käydä katsomassa pedanetin joulukalenteria (varhaiskasvatus - joulukalenteri). Hyvää viikonloppua ja itsenäisyyspäivää!!

21.11.2016 - 25.11.2016

Maanantaina aloitettiin viikko reippaasti kirjainten ja alkuäänteiden kertauksella. Ja huomattiin, että osataan jo lukea vähän: A AA I II AI AU jne. Tehtiin E-tehtävä, hienosti löytyi E-alkuiset sanat.

Tiistaina harjoiteltiin ensin koko Axelin voimalla joulujuhlalauluja ja sitten mentiin muskarille jatkamaan laulamista ja leikkimistä. Taas käytiin läpi erilaisia tunteita, alkavat olla jo aika tuttuja. Sitten kuviteltiin olevamme metsässä ja tehtiin itse erilaisia metsän ääniä. Laulettiin muutama laulu ja lopuksi rentouduttiin pareittain.

Keskiviikko oli matikkapäivä. Leikattiin jokaiselle omat numerokortit ja harjoiteltiin niiden kanssa lukujonoa ja lukumäärä-numerovastaavuutta. Helppoa kuin heinänteko:)

Torstaina päästiin odotettuun uimakouluun. Siellä sujui kaikki oikein mallikkaasti, kaikki uskaltautuivat veteen ja omat tavaratkin löytyivät. Ja aaltoihinkin päästiin.

Perjantain pikkujoulupajoista tulee sitten ihan oma blogi. Aloitettiin kokoontumalla salissa, johon sitten saapui vieras Korvatunturilta asti.

Saliviikko on ollut vauhtia täynnä, kun vapaan leikin aikana sai rakentaa, hyppiä ja pomppia. Ensi viikolla ollaan viidakko-huoneessa. Tiistaina ja torstaina on uimakoulu. Muina päivinä ainakin valmistellaan joulujuhlaa.

14.11.2016 - 18.11.2016

Maanantaina lähdettiin heti aamusta Talsoilan koululle jumppailemaan. Leikittiin monenlaisia liikuntaleikkejä mm. timantinryöstöä ja paikanvaihtoa. Timantinryöstö on vauhdikas leikki, jossa vaaditaan nopeutta ja tilannetajua - lohikäärmeet kun vartioivat timantteja tarkasti. Harjoiteltiin myös alkuäänteitä liikkuen samalla ja ehdittiin myös harjoittelemaan pallon käsittelyä. Lopuksi oli muutama leikki sanomalehdillä, viimeisenä siivousleikki.

Tiistaina saatiin taas bee-bot käyttöön. Sen avulla kertailtiin värejä - yhdistettiin musta-valkokuvaan oikea väri. Kerrattiin opitut kirjaimet A,I,U,S,N smartilla ja maalattiin ne myös paperille. Tehdään aina kirjaimia monella eri tekniikalla niin ne jäävät hyvin mieleen.

Keskiviikkona lähdettiin metsään. Sää suosi meitä, oli satanut vähän lisää lunta ja oli suojakeli. Meno- ja tulomatkoilla pysähdyttiin sillalle heittelemään lumipalloja joen jäälle. Mieleistä puuhaa. Metsässä tutustuttiin seuraavaan kirjaimeen E ja tehtiin se jokaisen itse keksimällä tavalla. Lumeen kirjoittamalla tai kepeistä muodostamalla. Koska oli suojakeli, lumipalloja sai kieriteltyä - syntyi mm. lumiukkoja, Tähkäpää ja valtaistuimia. Märkää oli mutta onneksí ei ollut kylmä.

Torstain vesisateessa lähdettiin urheasti marssimaan Tyykihoviin. Meitä oli sinne pyydetty ilahduttamaan vanhuksia lauluilla ja leikeillä. Ja kyllä he ilahtuivatkin. Laulettiin syksystä ja talvesta ja soiteltiin rytmisoittimia. Leikittiin pari piirileikkiä ja toiseen perinneleikkiin otettiin vanhukset mukaan, jokainen lapsi otti jonkun papan tai mummun ystäväkseen. Kyllä oli mukavaa kaikilla.

Perjantaina oli kirkkohetki, jonka jälkeen maalattiin sateenkaari.

Koska meillä on tällä viikolla ollut käytössä sateenkaari-ateljee, niin paljon on askarreltu, piirretty ja maalattu - omien kännyköiden ja tietokoneiden teko oli suosittua. Olemme myös tietysti käyttäneet paljon älytaulun ja tablettien oppimispelejä. Katsoimme myös lepohetkellä ihanan "Metsän tarina" -elokuvan, joka kertoo elämästä suomalaisessa metsässä.

Ensi viikolla päästään sitten uimakouluun ja perjantaina on koko eskariväen yhteinen pikkujoulu, tonttulakin voi silloin ottaa mukaan.

7.11.2016 - 11.11.2016

Pajaviikon jälkeen saatiin taas olla ihan omalla porukalla. Se oli vaihteeksi ihan mukavaa vaikka pajaviikko olikin kaikkien mielestä kiva. Maanantaina keskusteltiinkin PuPi:ssa (=puhepiiri) pajaviikon tapahtumista. Kaikissa pajoissa viihdyttiin hyvin mutta suosituimmaksi nimettiin koodaus-, savi-, draama- ja luontopajat.
Maanantaina myös opeteltiin ihmisen piirtämistä ja se sujuikin hyvin - hauskannäköisiä ihmispiirroksia syntyi, saatte nähdä ne jossain vaiheessa.

Tiistaina oltiin taas muskarilla. Ensi viikolla menemme esiintymään Tyykihovin asukkaille joten harjoiteltiin lauluja ja leikkejä sitä varten. Käsiteltiin myös erilaisia tunteita ja sitä minkälaiset ilmeet kuvaavat mitäkin tunnetta. Ja vielä ehdittiin olla pareittain toistemme peilejä - haastava leikki mutta harjoitellen alkaa sujua. Lopuksi rentouduttiin " lumisateen" (=hallaharson) alle ihanan lumisadelaulun tuudittamina.

Keskiviikkona päästiin sitten koodaamaan Bee-Bot -robotin avulla. Bee-Bot on ampiaisen näköinen pikku robotti, jonka voi ohjelmoida kulkemaan tiettyä reittiä. Ensin opeteltiin vaan tekemään niitä reittejä nuolien mukaan.
Sitten harjoiteltiin tähän asti oppimiamme kirjaimia A,I,U,S ja nyt tutustuttiin N-kirjaimeen. Yhdessä mietittiin saako näistä viidestä kirjaimesta jo sanoja ja kyllähän niistä muutama sana syntyy. Tehtiin N-paperi -tehtävä - siinä taas kuunneltiin mitkä asiat alkavat N-kirjaimella ja harjoiteltiin kirjaimen kirjoittamista.

Torstaina Bee-Bot oli taas ilonamme. Nyt piti ihan itse ohjelmoida reitti ruudukolla kirjaimesta kirjaimeen. Hauskaa ja jännää ja samalla kirjaimet tulevat vielä tutummiksi. Ohjelmoiminen alkaa jo olla aika helppoa.
Sitten oli vähän myös perinteisempää opiskelua: ommeltiin kartongille oman nimen alkukirjain. Oranssit ovatkin taitavia neulankäyttäjiä - tuossa tuokiossa kirjaimet oli ommeltu, koristeltiin ne vielä kimalteella.

Perjantai meillä sitten menikin valokuvaustohinassa, ehdittiin kuitenkin odotellessa pelailla, piirrellä ja muovailla.

Ulkona on ollut mukava talvikeli, alkuviikko tosin aika kylmä hyytävän viiman takia. Lunta on kerätty ahkerasti ämpäreihin ja tehty lumikakkuja.

Hyvää viikonloppua ja isänpäivää! Ensi viikko aloitetaan jumpalla Talsoilan koululla.

24.10.2016 - 28.10.1016

Syysloman jälkeen aloitettiin taas viikko reippaina ja innokkaina.
Maanantaina muisteltiin mitä syyslomalla oli puuhattu ja leikittiin, pelailtiin ja piirreltiin. Osa turkoosiryhmää oli meidän kanssamme.

Tiistaina mentiin muskarille koko Oranssi-Vihreä -porukan kanssa. Seikkailtiin taas syksyisen metsän tunnelmissa - välillä huojuttiin metsän puina, välillä hypittiin sadepisaroina. Mukaan toki mahtui pari muutakin suosikkileikkiä, mm. "Vanha kissa" ja "Minulla on valoa varpaissa". Kokeiltiin myös soittimia ja vähän ohessa opittiin matematiikan alkeitakin.

Keskiviikkona vietettiin aamupäivä mediakeskuksessa (ennen salia oleva tila), jossa tutustuttiin uuteen aktiivisuuspöytään ( joka on kuin tabletti isossa koossa) ja pelattiin oppimispelejä myös kinetic sensorilla. Ja välillä pääsi leikkimään merirosvolaivalla.

Torstaina harjoiteltiin lukujonoja junatehtävän avulla. Junan vaunuista osa oli tunnelissa, piti osata laskea montako vaunua oli piilossa. Ei ihan helppo tehtävä mutta yhdessä siitä selvittiin, jokainen teki tehtävän loppuun.

Perjantaina pidettiin PUPI eli puhepiiri. Vuorotellen kerrottiin asioista, jotka kiinnostaa ja on kivoja. Puhua sai vain hän, jolla oli pehmopeipponen kädessä. Eli opetellaan kuuntelemaan toisia ja antamaan puheenvuoro jokaiselle. Sitten tutkittiin toivekukkaamme ja huomattiin, että moni toive tekemisistä eskarissa on jo toteutunut. Kirjattiin uusia toiveita ja sinne tuli mm. mielenkiintoinen keppihevostoive.
Sen jälkeen harjoiteltiin alkuäänteitä (A, I, U,) leikin avulla ja opittiin S-kirjain, josta tehtiin tehtävä. Taas pöytäkunnittain mietittiin mitkä tehtävän asioista alkavat S-kirjaimella. Alkaa pikkuhiljaa yhteistyö sujua.

Ensi viikolla on pajaviikko. Lapset ovat valinneet kymmenestä pajasta mieleisimmät - ihan kaikki toiveet eivät toteudu mutta kivaa puuhaa on joka päivälle. Kaksi luontopajaa, jotka tietysti ovat metsässä - draama, musiikki, askartelu, savityö, koodaus, elokuvan teko, satukirjan teko ja liikunta. Tällä viikolla aamupäivät kuluvat sekaryhmissä eikä aina ole omia aikuisiakaan samassa ryhmässä. Luontopajoista ilmoitetaan Wilmassa edellisenä päivänä, että varmasti on oikeanlaiset vaatteet. Eväitä metsäretkille ei tällä kertaa tarvi tuoda kotoa. Varmasti tulossa mielenkiintoinen ja puuhakas viikko.

10.10.2016 - 14.10.2016

Tällä viikolla meillä oli vuoro olla salissa. Niinpä viikon vapaat leikit olivat enimmäkseen isoilla paloilla rakentelua, trampoliinilla hyppelyä, sählyä ja jalkapalloa.

Maanantaina leikittiin ohjattuja liikuntaleikkejä ja opiskeltiin samalla matematiikkaa - kymppipareja ja muotoja. Mutta ensin pidettiin puhepiiri, jossa juteltiin mikä olisi kivaa tekemistä eskarissa ja mitä haluttaisiin tehdä. Toiveet kirjoitettiin "toivekukan" terälehtiin. Toiveita oli legorakentelusta huvipuistokäynteihin. Syksyn mittaan sitten pohdimme toteutuuko jotkut toiveet ja jos ei niin miksi.

Tiistaina mentiin taas muskarille ja seikkailtiin laulujen ja leikkien kera syksyisessä metsässä. Lopuksi oli rentoutus parin kanssa musiikin mukaan. Tiistaina alkoi myös Sirpan äännekerho sitä tarvitseville.

Keskiviikkona päästiin pienten solistien konserttiin musiikkiopistolle. Montaa eri instrumenttia kuultiin ja ihmettelyä aiheutti mm. viulu eli miten sitä oikein osataan soittaa.
Konsertin jälkeen harjoiteltiin numero-lukumäärä -vastaavuutta parin kanssa. Piti laittaa oikea määrä pikku dinosauruksia numeron viereen. Sujui hyvin kaikilta pareilta.

Torstaina meilla oli taas U-kirjain hukassa mutta onneksi se pianon kannelta löytyi. Tehtiin U-kirjaimet narusta ja paperitehtävässä taas mietittiin mitkä sanat alkavat U-kirjaimella. Ja osataan jo lukea sanat AU, AI ja UI !!!

Perjantaina lähdettiin retkelle - päästiin ensimmäistä kertaa kodalle Sortohaan pallokentän laitaan. Vietettiin lokakuussa syntyneiden synttäreitä - yksi syyskuussa syntynyt olisi myös ollut sankari mutta sattui olemaan vapaapäivällä. Synttäriherkkuna paistettiin lättyjä, joita syötiin hillon ja kermavaahdon kanssa. Leikittiin myös sankareiden toiveleikit. Kiva retki ja kodan ympärillä riitti kaikenlaista puuhaa. Aika meiltä aina loppuu kesken.

Tällä viikolla myös luettiin "Seitsemää koiraveljestä" Aleksis Kiven päivän kunniaksi. Se oli maanantaina.
Harjoiteltiin myös taas koodauksen alkeita - tällä kerralla ruutumaton avulla.

Nyt aloitetaan ansaittu syysloma - mukavaa lomaa lomalaisille ja mukavaa erilaista viikkoa kaikille, jotka tulevat hoitoon.

3.10.2016 - 7.10. 2016

Ihanat syyssäät jatkuvat, ehdittiin paljon olla ulkona mutta myös sisällä riitti puuhaa.

Maanantaina tutustuttiin I-kirjaimeen. I oli piiloutunut paikkaan, joka alkoi samalla kirjaimella - aikamme kun pähkäiltiin kirjain löytyi. Koska olimme sateenkaaressa, kirjainta harjoiteltiin älytaululla. Ateljeessa osa porukasta teki maisemataulua akvarelliliiduilla. Ja sitten vaihdettiin paikkoja

Tiistaina olimme muskarilla ja Turkoosien Mona piti meille laulu-leikki -tunnin. Seikkailimme syksyisessä metsässä ja laulettiin syksyisiä lauluja. Vähän päästiin soittelemaankin rytmisoittimilla. Ja samalla opeteltiin vähän matematiikkaakin. Lopuksi oli satuhierontaa, joka on tosi mieleistä oransseille.

Keskiviikkona lähdettiin taas metsään, jossa ensin rakennettiin pupuille piiloja koska pöllö oli tullut metsäämme ja vaani pieniä pupunpoikasia. Pupupiiloista ja rakentajista on kuvia. Evästellessä tuli vähän kylmä - niinpä sen jälkeen leikittiin oravaleikkiä jossa oravat ryöstivät toistensa pesistä käpyjä. Siinä juostessa tuli taas lämmin ja vähän aikaa vielä ehdittiin leikkiä vapaasti.

Torstaina oli yhteinen liikuntapäivä Pikku-Wahrenin kanssa Wahrenin puistossa. Käytiin kuudella kivalla liikuntarastilla. Oli pingispallojen ja tammenterhojen keruuta omaan pesään, saappaan ja turbokeihään heittoa, "aasinpotkuja", jalkapallon kuljetusta, juoksua ja hyppimistä - osa oli joukkuelajeja, osa tehtiin yksinään. Mukavaa oli ja sää hieno. Oranssit on reippaita liikkujia, kaikki jaksoivat hienosti joka rastin ja välillä myös kannustettiin toisiamme tsemppipiirissä.
Sisällä ehdittiin vielä tehdä maisematyöt loppuun - nyt tarvittiin lehtiä, joita viime viikolla kerättiin ja prässättiin. Töistä tuli upeita - niistäkin on kuvia.

Perjantaina jatkettiin I-harjoituksia - tehtiin tehtävä, jossa piti miettä I-alkuisia sanoja. Tehtävä tehtiin pari-työskentelynä. Ja älytaulullakin vielä tehtiin I-tehtävä, johon liittyi myös koodauksen alkeita. Tuli vähän samalla myös matematiikkaa. Ei ihan helppoa mutta kaikki suoriutuivat mallikkaasti.
Iltapäivällä sai taas valita tilan, jossa halusi leikkiä ja tutustua muiden ryhmien eskareihin.

Tällä viikolla ollaan luettu uutta Tatu ja Patu -kirjaa. Kuvat on näytetty äly-taululla, joten seuraaminen on ollut helppoa ja mukavaa.

Ensi viikko vietetään salissa mutta käydään myös muskarilla, konsertissa musiikkiopiston tiloissa ja perjantaina juhlitaan syys-lokakuun synttärisankareita kodalla.

26.9.2016 - 30.9.2016

Taas hurahti viikko nopeasti ja paljon ehdittiin tehdä kaikenlaista.
Maanantaina tutustuttiin muotoihin - kolmio, neliö, ympyrä. Ensin etsittiin oikeita muotoja lattiamuotopalojen avulla, sitten tehtiin paperitehtävä, jossa piti etsiä oikeat muodot ja värittää. Hyvin sujui.

Tiistaina mentiin Vihreän ryhmän kanssa muskarille laulamaan ja leikkimään.

Keskiviikkona oli vuorossa kirkkohetki - kuultiin maailman luomisesta. Osa oli leikkimässä Turkoosi-ryhmän kanssa.
Ulkona leikittiin pareittain robottileikkiä eli harjoiteltiin koodauksen alkeita. Parin kanssa oltiin peräkkäin - etummainen oli robotti, jota takimmainen ohjaili selkään koskettamalla. Kivaa ja haastavaa.
Ulkoilun päätteeksi kerättiin kauniita lehtiä, jotka laitettiin prässiin. Ensi viikolla teeme niistä taidetta.

Torstain sisähommat aloitettiin satuhieronnalla, joka sujuu jo hienosti.
Seuraavaksi etsittiin parin kanssa A-kirjaimella alkavia asioita kaikenlaisten kuvien joukosta.Sitten piti vielä toisille esittää ilman sanoja mikä se asia oli ja toisten piti arvata. Ei se ollut ihan helppoa mutta kaikki siitä suoriutuivat. Lopuksi vielä etsittiin A-alkuisia sanoja tehtäväpaperista - ne piti värittää ja sitten harjoitella A:n kirjoittamista.
Väritystehtäviä on meillä aika usein - se harjoittaa mukavasti kynänkäyttöä.
Ulkoilussa leikittiin muutama sääntöleikki Wahrenin puistossa. Oranssit tykkäävät kovin näistä juoksuleikeistä.
Ulkoilussa pojille jalkapallo on erityisen mieluista varsinkin jos Lauri on mukana.

Perjantaiaamu kului leikkien, pelaillen ja tehtäviä tehden. Tanssittiin myös opiskelija-Marian opastuksella.
Iltapäivällä lapset saivat taas valita tilan, missä halusivat leikkiä tutustuen samalla toisten ryhmien lapsiin ja aikuisiin.

Hyvää viikonloppua kaikille - ensi viikolla taas uudet jutut!

19.9.2016 - 23.9.2016

Viikko aloitettiin reippaalla liikunnalla Talsoilan koulun salissa. Leikittiin erilaisia hippaleikkejä, kiipeiltiin puolapuilla, hypittiin trampoliinilla, pelattiin sählyä, tehtiin kuperkeikkoja, heiteltiin koreja ja leikittiin erikokoisilla palloilla. Aika tuntui loppuvan kesken vaikka aika kauan ehdittiin olla - mukavaa oli ja hiki tuli.

Tiistaina tehtiin eskaritehtävä, jossa piti ratkaista sokkelo ja löytää samalta kuulostavat sanaparit, mm. siili-tiili. Ehdittiin myös tehdä sokerimaalausta - paperi kastellaan ensin sokeriliuoksella ja sitten tiputellaan siihen vesiväriä, joka sokerin ansiosta leviää kauniisti.

Keskiviikkona elto-Sirpa teetti piirrostehtävän, jossa piti kuunnella ohjeita ja piirtää niiden mukaan. Sen urakan jälkeen mentiin metsään mukavan kuivassa säässä. Metsä-Mörri istuskeli puun oksalla meitä odottelemassa. Monenlaista puuhaa lapset keksivät ja evästely kruunasi taas kivan retken.

Torstaina tutustuttiin A-kirjaimeen ja -äänteeseen. Punaisen ryhmän Anmarielta käytiin ostamassa A. Se maksoi kolme A-kirjaimella alkavaa sanaa. Helppo juttu Oransseille, sanoja löytyi paljon enemmänkin kuin kolme. Sitten askarreltiin tiistain sokerimaalauksista pistelemällä ja leikkaamalla omat A-kirjaimet, jotka vielä viimeisteltiin kimalteella.

Perjantaina oli matikka-päivä. Kolmessa pöydässä oli kussakin erilaiset tehtävät ja jokainen kävi tekemässä ne kaikki. Oli muotoja ja hahmottamista, numeron ja lukumäärän yhdistämistä ja numeroiden opettelua. Ahkerasti kaikki jaksoivat käydä kaikki tehtävät.
Heikan koulun toiveruokapäivänä saimme herkutella tortilloilla. Ruuan jälkeen pääsimme sitten konserttiin, joka ei aikaisemmin ilmoitetusta poiketen ollutkaan vinkkelissä vaan musiikkiopiston salissa. Kuulimme brasilialaisia ja suomalaisia lastenlauluja ja vähän sambasimme ja leikimmekin. Kivaa oli.

Tällä viikolla olemme myös opetelleet paria laulua, entisille kurjenpesäläisille tuttua "Valonsäde keikkuu ja kiikkuu" ja syksylaulua "On syksy niin ihmeellinen".

Olemme myös opetelleet käyttämään Kinect-sensoria, jossa oma kehoa liikuttamalla pitää laittaa oikeat vastaukset tehtäviin tietokoneruudulla.

Viidakkohuoneessa omaehtoiset tekemiset ja leikit ovat sujuneet hyvin. Tekemistä on löytynyt päivittäin jokaiselle, välillä vähän aikuisten opastamana. Mukava on myös ollut huomata, että kavereita leikkeihin aina yleensä löytyy. Varsinkin pojille lego-rakentelut ovat mieleisiä, toiset tekevät aina kynähommia, taikahiekka on melkein aina käytössä, niin myös kuularata ja barbie-leikit ja loppuviikolla saatiin uusi tiipii, joka on ollut kovin mieleinen. Majanrakennus patjoista on myös aina suosittua. Riitoja on hyvin vähän, tuskin ollenkaan.

Touhukas viikko takana ja uutta odotellessa: Hyvää viikonloppua!

12-16.9.2016

Tämän viikon vietimme salissa. Trampoliini ja isot rakentelupalikat olivat ahkerassa käytössä.
Välillä askarreltiin, Maria opasti lennokin ja laivan taittelua.

Sää suosi ulkoilua. Teimme retken Eramon puistoon, paikka valittiin äänestämällä. Ulkona leikimme tuttua Mörri-leikkiä ja opettelimme uuden juoksuleikin, jossa kannustetaan jokaista vuorollaan.

Keskiviikkona meillä oli vieraina turkooseja lapsia. Salileikit onnistuivat mainiosti. Perjantaina oli "sekoitus" päivä. Lapset saivat valita iltapäivän huoneen ja tekemisen. Tälläisiä päiviä on kerran viikossa syyslomaan asti.

Tutustuimme kalenteriin: kuukausiin, viikonpäiviin ja päivämäärään.


5.9.2016 - 9.9.2016

Uusi viikko pyörähti käyntiin sateenkaari-ateljeessa. Niinpä heti maanantaina aloitettiin smart-ajokokeiden suorittaminen ja viikon aikana melkein kaikki ovat sen saaneet tehdä.
Maanantaina opeteltiin myös uusi laululeikki "Syksyn ihmeitä", luettiin taas uusi Samu ja Salla -kirja ja maalattiin pulloväreillä.

Tiistaina ulkona leikittiin muutama juoksuleikki puiston puolella, se olikin tosi hauskaa. Sisällä luettiin Minttu-kirja ja laulettiin ja leikittiin useampi laululeikki - suomalaisia ja myös latinorytmejä opiskelija Marian johdolla.
Sitten käytiin läpi mitä metsäretki-reppuun tulisi pakata ja väritettiin repuntäyttöohje.

Keskiviikkona oltiinkin sitten heti aamusta valmiita metsään menemään. Reipasta vauhtia käveltiin sortohaan pallokentän viereiseen metsään. Ensiksi keksittiin itsellemme metsänimet - esim. Helena Hilleri.
Sitten tutustuttiin ympäristöön ja paljon mielenkiintoista siellä olikin mm. monenlaisia ötököitä. Evästelyhetki on aina retkessä parasta ja oli kyllä hienoa, että kaikilla oli eväät mukana. Eväiden jälkeen kuunneltiin tarinaa Metsämörrin synnystä. Tarinan kuuntelemista hiukan häiritsi iso lukki, joka tuli tepastelemaan tarinakankaalle - ehkä sekin halusi kuulla miten Mörri syntyi. Poislähtiessä vielä vähän leikittiin pallokentällä hippaleikkejä. Mukava retki hienossa säässä ja hyvin jaksettiin vielä marssia eskarille, osa matkaa meni jopa juosten. Reippaita Oransseja.

Torstaina syksyllä opiskelun aloittaneita lähihoitajaopiskelijoita oli tutustumassa eskariimme. Saimme ryhmäämme Millan ja Emmin. Ulkona ensin taas leikittiin hippaleikkejä ja sisällä tehtiin eskariväritystehtävä syksyn asioista. Lisäksi maalattiin kangasta aurinkovärjäystekniikalla.

Perjantaina opiskeltiin Laurin kanssa tablettien käyttöä, rakenneltiin, pelailtiin ja leikittiin.

Mukava viikko takana, ahkeria ja reippaita eskarilaisia täynnä koko Oranssiryhmä.
Helena lomailee ensi viikon.

Kaikille hyvää viikonloppua!

Ensimmäinen eskariviikko 29.8.2016 - 2.9.2016

Oranssien eskarivuosi pyörähti käyntiin iloisesti ja reippaasti.

Maanantaina ihan ensimmäiseksi luettiin Mauri kunnaksen kirja "Hurja-Harri ja pullon henki".
Käytiin läpi päiväjärjestystä ja eskarin sääntöjä - opeteltiin viittaamalla pyytämään puheenvuoroa ettei kaikki puhu yhtä aikaa.
Sitten tutkailtiin keitä meidän ryhmäämme oikein kuuluu ja tunnisteltiin omia nimiä. Ja tehtiin jo ihan ensimmäinen eskaritehtävä jossa piti piirtää oma kuva, kirjoittaa oma nimi ja etsiä oman nimen kirjaimet. Ja lopuksi vielä värittää Ossi- ja Essi-puput. Työskentely sujui hienosti, jokainen keskittyi työhönsä ja antoi toisille työrauhan.
Ulkona marssittiin leikkipihan ympäri, että rajat tulevat tutuksi ja kaikki tietävät missä saa leikkiä.

Tiistai aloitettiin taas lukemalla, tällä kertaa oli vuorossa "Samu ja Salla"-kirja. Sitte jatkettiin ryhmään tutustumista ja opeteltiin toisten nimiä ja oman nimen tunnistamista. Matonkuteesta tehtiin hieno hämähäkin verkko lähettelemällä kerää toiselta toiselle ja aina piti kertoa kenelle kerän lähettää. Ja sitten vielä purettiin se verkko. Loppuaika käytettiin pelailuun ja rakenteluun.

Keskiviikkona oli upea ilma ja vietettiin aamupäivä ulkona. Käytiin leikkimässä Ilmarisen puistossa, jossa on hieno köysikiipeilyteline. Matkalla nähtiin, kun supi lyllersi kadun yli - ensin kyllä luultiin sitä kissaksi :)

Torstaina Maria-opiskelija askarteli lasten kanssa ilmapalloukkoja - ihan kaikki eivät ehtineet vielä niitä tehdä mutta varmaan kaikki pääsevät sellaisen tekemään.

Perjantaina opeteltiin satuhierontaa. Jokaisella lapsella oli pari - ensin toinen hieroi toisen ja sitten vaihdettiin roolia. Helena kertoi satua ja taustalla soi rentouttava musiikki. Kaikki osasivat tehdä toisilleen hieronnan niin, että se tuntui mukavalta. Sen jälkeen olikin mukava tehdä eskaritehtävä, jossa piti laskea sanojen tavuja. Hyvin sujui.

Uusi viikko on jo alkanut ennenkuin ehdin tätä blogia kirjoittaa - tästä viikosta sitten seuraava tarina.