Tapaaminen 1

Minä ja perheeni

Opittavat asiat:
- identiteetin merkitys (kuka minä olen)
- kuinka esittelen itseni
- meissä kaikissa on jotain samaa ja jotain erilaista
- miten olla rohkea
- sosiaalisten taitojen harjoittelu leikkien avulla

14.9 oli ensimmäinen tapaaminen. Tutustuttiin karhuperheeseen, johon kuuluu isä, äiti, vauva sekä pikku karhut Anna ja Tommi. Myös koirat Pippuri ja Lilli kuuluvat perheeseen. Mietittiin miten erilaisia me olemme. Hiukset, silmät, ihon väri, ikä ja mielipiteet ovat jokaisella omanlaisensa. Esittelimme itsemme ja kerroimme jotakin itsestämme. Lisäksi piirsimme oman perheemme sekä kerroimme siitä toisille ja kerroimme myös omasta kodistamme. Kaikki osasivat hienosti ja rohkeasti kertoa sekä itsestään että kodistaan ja meillä oli oikein mukava keskustelutuokio.
Lopuksi saimme vielä kotitehtävän; meidän pitää kertoa illalla yksi mukava asia tästä päivästä.