Vko 35

Erilaisia tehtäviä yksin ja yhdessä, haastatteluja, salileikkejä ja mykkäelokuvat

Viikko alkoi heti ahkerasti. Maanantain ja keskiviikon aikana jokainen vuorollaan teki Monan kanssa tehtäviä. Harjoittelimme riimejä, kertomista, sanojen alkuääneteiden kuuntelua ja muistin virkistämistä. Matematiikan puolella lapset toimivat ryhmässä, mutta silti itsenäisesti. Ohjeita kuuntelemalla heidän piti erottaa enemmän ja vähemmän, suurin ja pienin sekä selvitä pienistä laskutehtävistä. Taitavaa porukkaa on kyllä nämä Turkoosit. Tehtävien lisäksi jäi aikaa leikille ja vapaalle touhuilulle.

Torstaina Salla haastatteli jokaisen turkoosien kysellen eskarin aloituksesta, omista mielenkiinnonkohteista ja omista taidoista. Nämä ihanat haastattelut näette jokaisen lapsen omasta kasvunkansiosta.

Perjantaina lähdimme heti aamusta elävien kuvien teatteriin. Siellä näimme kaksi eri elokuvaa, toinen Charles Chaplinista nyrkkeilyottelussa ja toinen höpsöistä kavereista jotka kilpakosivat kaunista neitoa. Naurun remakka kaikui salissa ja kun elokivien jälkeen keskustelimme niistä, oli hienoa huomata, että jokainen lapsi oli löytänyt oman mieleisensä kohtauksenelokuvista. Päätimmekin piirtää nämä jutut paperille, näitä voitte ohailla eskarin käytävältä matkalla Aavikko-huoneeseen. 
1328A592-1F0C-4247-9162-182F94B365FB.jpeg
D4E5B190-DE0E-4C3A-8B54-8CFE362B24C3.jpeg
4510B0D1-4368-4E04-9C76-A227EEBDA966.jpeg