27.11.-4.12.2018

27.11.-4.12.2018

Ihan ensimmäisenä Amanda ja Elisa pääsivät suoraan eskarista mukaan kuvikseen, jonka jälkeen ystävät lähtivät kohti meidän kotia. Eskarilainen esitteli ystäville meidän perheen sekä kodin, jonka myötä Amanda ja Elisa tulivat tutuiksi koko perheelle. Viikon aikana Amanda ja ELisa katselivat telkkarista Mahtiprinsessa -ohjelmaa yhdessä esakrilaisen kanssa ja taisi porukka samalla hieman jotain herkutellakin.

Kirjoja luettiin paljon, suosikkelja olivat Miina ja Manu kirjat.

Alkuviikosta Amanda ja Elisa pääsivät mukaan pikkujouluihin yhdessä eskarilaisen, hänen pikkusskonjensa sekä mumman kanssa. Pikkujouluissa syötiin vatsat täyteen joulupuuria, laulettiin joululauluja sekä päästiin näkemään ihan oikea joulupukki. Kaverukset pääsivät yhdessä jakamaan juhlien päätteeksi arpajaispalkintoja. pikkujoulujen jälkeen lähdettiin yhdessä porukalla vielä mummalaan, Kallionmäkeen, vaaria moikkaamaan.

"Oli oikein mukavaa, että Amanda ja Elisa pääsivät meille!"