Lintulaudan linnut

Talviruokinta

pikkuvarpunen_sveistola_p.jpgSuomessa pesii yli 200 lintulajia. Niistä 70 jää talvehtimaan tänne pohjoiseen pesimäseudulleen. Näitä lajeja kutsutaan paikkalinnuiksi.

Talven kylmyys ja talvisen päivän lyhyys asettavat haasteita lintujen ravinnonsaannille. Esimerkiksi sinitiainen tarvitsee moninkertaisesti painonsa verran ruokaa selviytyäkseen pakkasyön yli.

Lintujen talviruokinta auttaa niitä selviytymään kylmästä talvesta. Kun maa jäätyy tai ensilumi peittää maan, on oikea aika aloittaa talviruokinta. Muista kuitenkin, että jos aloitat ruokinnan, sitä pitää jatkaa kevääseen asti. Linnut tottuvat löytämään ruokaa tutusta paikasta ja jos ruokinta lopetetaan, ne saattavat menehtyä.

Linnuille voi antaa syötäväksi erilaisia siemeniä, pähkinöitä ja talia. Mieluisimpia ovat rasvaiset siemenet, kuten auringonkukan siemenet ja maapähkinät. Tali on monen linnun herkkua, mutta pitää tarkistaa ettei se ole suolaista. Mitään muutakaan suolaista ei linnuille saa antaa, sillä suola aiheuttaa linnuille kovan janon. Talvella ei ole linnuille vettä juotavaksi.

Leivänmuruset tai muut ruuantähteet eivät ole kovin hyvää ravintoa linnuille, sillä ne täyttävät vatsan, mutta sisältävät vain vähän energiaa.

Mitä lintuja laudalla?

Tiaiset.jpg
Vasemmanpuoleisessa kuvassa etualalla on talitiainen ja taustalla on sinitiainen. Oikealla on hömötiainen. Hömötiainen on metsän lintu, joka tulee joskus lintulaudalle. Hömötiaisen tunnistaa mustasta päälaesta ja pienestä leukalapusta.

keltasirkku_IMG_8341_april2014_sveistola_p.jpg

Keltasirkku pitää kaurasta.

kapytikka_0509_sveistola.jpg

Käpytikka pitää rasvasta.

viherpeippo_2004_talvi_sveistola.jpg

Viherpeippo auringonkukan siementen kimpussa.