Venäjä

Perustietoa Venäjästä

venaja_lippu_rajaus.JPGPinta-ala: 17 075 400 km²
Väkiluku: n. 140 miljoonaa (140 000 000)
Raha: Rupla
Tärkeimmät elinkeinot: Maakaasun ja öljyn tuotanto, metalli- ja puuteollisuus, maatalous


Venäjä on maailman suurin valtio

venaja_siperian_juna_sveistola.JPGVenäjä on pinta-alaltaan maailman suurin valtio. Sen maapinta-ala on peräti 17 miljoonaa neliökilometriä, mikä on kahdeksasosa koko maapallon pinta-alasta (Suomi 0,3 milj km²). Väkiluvultaan Venäjä on maailman yhdeksänneksi suurin.

Venäjä sijaitsee kahden maanosan alueella. Läntinen osa sijaitsee Euroopassa, itäinen osa Aasiassa.

Maailman pisin rautatie, Siperian rata, on lähes 10 000 kilometrin pituinen. Se alkaa Moskovasta ja päättyy Vladivostokiin Kiinan rajalle. Matka kestää yhtäjaksoisesti kahdeksan vuorokautta!

Maassa ovat maailman suurimmat energia- ja mineraalivarat. Myös metsää siellä on eniten maailmassa.



Hallinto

ge8_venaja_moskova_punainen_tori_sveistola_p.jpgVenäjän virallinen nimi on Venäjän federaatio. Se on liittovaltio, joka koostuu 83 jäsenestä. Presidentti on valtion päämies ja pääministeri on hallituksen johtaja. Ylin valta on parlamentilla.

Suomen järjestelmään verrattuna presidentillä ja pääministerillä on Venäjällä enemmän valtaa. Vaaleilla valittu parlamentti säätää lait kuten Suomessakin, mutta presidentti voi estää lain voimaantulon. Presidentti nimittää pääministerin. Presidentin toimikausi on neljä vuotta.

Jokaisella liiton jäsenvaltiolla on kaksi edustajaa Venäjän liittovaltioneuvostossa.


Talous

shutterstock_157707512_venaja_p.jpgVenäjä on yksi maailman kymmenestä suurimmasta taloudesta. Talouskehitys on kuitenkin ollut epätasaista eri alueilla ja jakaantuu muutenkin epätasaisesti. Varakkaimmat ihmiset asuvat pääkaupunki Moskovan seudulla ja köyhimmät maaseudulla Siperiassa.

Venäjällä on maailman suurimmat maakaasuesiintymät ja runsaat öljy- ja kivihiilivarat. Suuressa maassa on myös paljon metsää, puu on tärkeä vientituote. Öljy, maakaasu, metalliteollisuuden tuotteet ja puu käsittävät yhteensä 80 % maan viennistä.

Maatalous työllistää melko paljon ihmisiä. Maatalouden tuotteet menevät pääasiassa maan sisäiseen käyttöön. Tärkeimmät maatalouden tuotteet ovat viljat, auringonkukan siemenet, sokerijuurikas sekä hedelmät ja vihannekset.

Teollisuus tuottaa erilaisia koneita, sotilaskalustoa, lääketieteellisiä välineitä sekä kaikkea mitä kansalaiset tarvitsevat, mm. vaatteita, elintarvikkeita, lääkkeitä ja kestokulutustarvikkeita.

Luonto

venaja_kasvillisuus_lopullinen.jpgPohjoisin osa Jäämeren rannalla on puutonta tundraa. Sen eteläpuolella on havumetsävyöhyke eli taiga. Etelään siirryttäessä havumetsä muuttuu lehtimetsäksi tai kuivemmilla alueilla aroksi.

Venäjän luonto on monimuotoinen. Venäjän tunnuseläimenä pidetään karhua, ja suuret nisäkkäät ovatkin leimaa antavia Venäjän luonnolle.

Tundralla vaeltavat suuret villipeuralaumat. Muita tundran eläimiä ovat naalit, tunturisopulit ja tunturipöllöt.
_ge8_ural_venaja_shutterstock_154833773_p.jpg
Taigalla puolestaan elää monia suuria nisäkkäitä, kuten hirvieläimiä, karhuja ja susia.

Lehtimetsiä on jäljellä enää melko vähän. Lehtimetsien lajeja ovat mm. villisika ja tikat.
jenisei_shutterstock_124992041_venaja_p.jpg
Arojen tyypillisimpiä nisäkkäitä ovat jyrsijät, kuten murmelit. Linnuista trapit, kotkat, tuulihaukka, kiurut ja peltopyy ovat yleisimpiä aron lajeja.

Koko Venäjällä suurpedot ovat uhanalaisia, niitä uhkaa runsas metsästys ja elinolosuhteiden muutokset. Erityisen suojelun tarpeessa ovat mm. siperiantiikeri, amurinleopardi ja lumileopardi.



Moskova

_ge8_venaja_moskova_shutterstock_129060368_p.jpgMoskova on Venäjän pääkaupunki ja samalla myös maan suurin kaupunki.

Moskovassa asuu lähes 12 miljoonaa ihmistä.

Venäjällä puhutaan monia kieliä

Venäjällä on 160 eri väestöryhmää, jotka puhuvat yli sataa eri kieltä.

Valtakieli ja ainoa virallinen hallintokieli on kuitenkin venäjä, jota puhuu suurin osa venäläisistä.

Seuraavaksi suurimmat kielet ovat tataari ja saksa.

Kirjoitusmerkit ovat kyriilisiä, joita ei ymmärrä, ellei ole opiskellut venäjää.

venaja_kyriiliset_aakkoset.JPG
Kyriiliset aakkoset.