KÄSITYÖ

Frisbee-ohje

1. Leikkaa paperista isompi kaavaympyrä.
2. Kiinnitä ympyrä kaksinkertaiselle kankaalle nuppineuloilla.
3. Piirrä leikkausviiva 1cm päähän kaavan reunasta.
4. Leikkaa kangassaksilla.
5. Irrota kaava. 
6. Aseta kangasympyrät päällekkäin, OIKEAT PUOLET VASTAKKAIN. Kiinnitä muutamalla nuppineulalla.
7. Ompele suoralla ompeleella niin, että paininjalan reuna kulkee kankaiden reunaa pitkin. MUISTA JÄTTÄÄ KÄÄNTÖAUKKO!
8. Käännä ympyrä niin, että oikeat puolet ovat päälläpäin.
9. Leikkaa nyt kaavasta irti pienempi ympyrä.
10. Aseta pienempi kaavaympyrä ommellun ympyrän keskelle. Kiinnitä muutamalla nuppineulalla.
11. Piirrä kaavan reunoja pitkin ympyrä kankaaseen. Irrota sitten kaava.
12. Ompele piirrettyä ympyräviivaa pitkin, ihan koko ympyrä. Muista ommella edestakaisin alussa ja lopussa.
13. Täytä nyt ympyrän reunat riisillä reunassa olevasta aukosta.
14. Kiinnitä aukko nuppineulalla.
15. Ompele täyttöaukko kiinni käsin.
16. Sitten ulos heittelemään!!

YSTÄVÄNAUHA, OHJE

TARVIKKEET:

-erivärisiä puuvillalankoja
-maalarinteippiä
-sakset

OHJE:

1. Leikataan 4–6 eriväristä, n. 50 cm pitkää puuvillalankaa.

2. Asetetaan kaikki langat yhdeksi nipuksi ja tehdään solmu n. 6 cm:n päähän toisesta päästä.

3. Kiinnitetään työ maalarinteipillä pöytään, että se pysyy paikallaan.

4. Järjestellään langat siihen järjestykseen, missä halutaan raitojen nauhassa olevan.

5. Aloitetaan työ tekemällä oikeanpuoleisimmalla langalla kaksi solmua mallikuvan mukaisesti jokaiseen lankaan oikeassa järjestyksessä. Kun kaikki solmut on tehty, lanka on siirtynyt vasemmanpuoleisimmaksi langaksi.

6. Jatketaan samanlaisten solmukerrosten tekemistä aloittamalla solmujen tekeminen aina oikeanpuoleisimmalla langalla. Tehdään solmuja niin kauan, kunnes nauha on riittävän pitkä ja ylettyy ranteen ympäri.

7. Kun nauha on sopivan mittainen, tehdään sen päähän samanlainen solmu kuin nauhan alussa. Letitetään nauhan molemmissa päissä olevat langat n. 5 cm:n pituisiksi ja solmitaan päät.


Joulukuusi huovasta, ohje

JOULUKUUSI HUOVASTA

  1. Piirrä kaavan avulla 2 kolmiota vihreälle huovalle kangasliidulla.
  2. Leikkaa kolmiot.
  3. Hae teräväkärkinen neula ja vihreää helmilankaa.
  4. Leikkaa lanka, pujota toinen pää neulansilmään ja tee toiseen päähän solmu.
  5. Aseta kolmiot tarkkaan päällekkäin ja kiinnitä ne muutamalla nuppineulalla.
  6. Ompele kolmioiden kyljet etupistoilla. Jätä lanka ja neula vielä "roikkumaan" työhön.
  7. Täytä kolmio vanulla.
  8. Kiinnitä kolmion viimeinen sivu nuppineuloilla.
  9. Ompele viimeinen sivu etupistoilla.
  10. Jatka ompelua vielä toinen kierros.
  11. Leikkaa ja liimaa kuusen latvaan keltaisesta huovasta tähti (tarvitset kaksi samanlaista huopatähteä) .Katso kuvat ohjeen alapuolella.
  12. Jos ehdit, liimaa kuuseen koristepalloja.
  13. Pujota vielä tähteen ripustuslanka neulan avulla.

Neuletöitä

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.