22. Tupakka ja alkoholi

Vaikuttavat aineet päihteissä ja huumaavissa aineissa sekä niiden haitat

Mitä yhteistä on vaikuteaineilla?

Tupakalla, päihteillä ja huumeilla on yhteisiä piirteitä.
  1. Ne vaikuttavat aivoihin ja hermostoon. Sen vuoksi niiden vaikutus voi olla piristävä tai lamaannuttava. Käyttäjä haluaakin yleensä muutoksen mielialaansa.
  2. Ne aiheuttavat usein riippuvuutta. Silloin niiden käyttöä ei pysty lopettamaan, vaikka haluaisi.
  3. Vaikuteaineet ovat yleensä terveydelle haitallisia ja toisinaan hengenvaarallisia. Erityisen vaarallista on niiden sekakäyttö.
  4. Vaikuteaineiden käyttö on kielletty joko alle 18-vuotiailta tai sitten kaikilta. Niiden käyttö ei poista vastuuta, joten päihtyneenä tehty rikos rangaistaan samoin kuin selvänä tehty.
 

Mitä ovat alkoholin haitalliset aineet?

etanolimolekyyli-ST.jpgAlkoholin vaikuttava aine on etanoli, joka pieninä määrinä rentouttaa. Suuri määrä etanolia aiheuttaa tasapaino-ongelmia, oksentelua, tajuttomuutta ja lopulta myrkytyksen. Etanoli on maksalle ja aivoille vahingollinen aine. Erityisen suuressa vaarassa ovat lapset, joiden elimistö toimii aikuisen kehoa heikommin.
 

Miksi alkoholin käyttö on vaarallista?

Osa etanolista muuttuu kehossa etikkahapoksi. Runsaan alkoholimäärän jälkeen tuleekin yleensä etikkamyrkytys eli krapula. Joskus epämääräisen alkoholin seassa voi olla vaarallisia aineita kuten metanolia. Se vahingoittaa näkökykyä ja voi tappaa.
 
Alkoholin päihdyttämänä eli humalassa koululainen on altis erilaisille tapaturmille. Silloin sattuu helposti esimerkiksi liikenneonnettomuuksia. Alkoholin tuoma rohkeus yllyttää hölmöilyihin, kuten omien taitojen yliarvioimiseen ja sitä kautta esimerkiksi uhkarohkeisiin uimahyppyihin tai -matkoihin. Humalassa ajautuu helposti väkivaltaisiin ja turvattomiin tilanteisiin.
 
Sammuminen talvella hankeen on aiheuttanut monen nuoren kuoleman. Sammunut koululainen voi tukehtua omaan oksennukseensa. Mikäli aivojen hengityskeskus lamaantuu, saattaa hengitys pysähtyä. Alkoholimyrkytyksen saanut koululainen yritetään viimeisenä keinona pelastaa vatsahuuhtelulla.
 
auto-onnettumuus-ST.jpg
Ajaminen alkoholin vaikutuksen alaisena aiheuttaa vakavia liikenneonnettomuuksia.
 
 

Miksi tupakan poltto on vaarallista?

tupakka-VT.JPGTupakan huumaava aine on nikotiini. Erityisen paljon sitä on nuuskassa. Nikotiini aiheuttaa riippuvuutta. Sen takia tupakan käyttöä on vaikea lopettaa. Mikäli tupakkaa nautitaan polttamalla, ovat haitat samoja kuin savun hengittämisessä yleensä. Keuhkot keräävät tervaa, joka altistaa tupakoitsijan syöpäsairaudelle. Tupakointi alentaa kynnystä kokeilla varsinaisia huumausaineita. 
 
Kuvassa: Lain mukaan tupakan vaaroista tulee ilmoittaa myyntipakkauksessa. 
 
 

Mitä huumeet ovat?

Huumeita valmistetaan kemiallisesti. Ne voivat olla pillereitä, jauhetta, nestettä, kasvien osia tai kiinteää ainetta. Huumeiden käyttötapoja on monenlaisia. Niitä ovat nieleminen, vetäminen henkeen nenän kautta, polttaminen ja pistäminen rokotusruiskeen tavoin verenkiertoon. Samalla elimistöön saattaa päätyä muita myrkyllisiä aineita. Huumeneulat voivat levittää vaarallisia tauteja kuten HIV:tä tai maksatulehdusta. Huumeiden yliannostukseen on moni kuollut. Huumekokeilusta pitää osata kieltäytyä ensimmäisellä kerralla.
 
huumeita-ST.jpg 
Huumausaineet voivat olla esim. pillereitä, jauheita, nesteitä, hartseja tai lehtiä.