Lukuvuoden 2018-2019 painopistealueet ja monialaiset oppimiskokonaisuudet

Lukuvuoden 2018-2019 monialaisena oppimiskokonaisuutena Heikan koulussa perehdytään kierrättämiseen ja jätteen synnyn vähentämiseen. Koulun 4.-5. -luokkalaiset toimivat projektin vastuuluokkina huolehtien sen etenemisestä lukuvuoden aikana. Oppilaskunnan hallitus suorittaa projektiin liittyvän alkukartoituksen yhdessä oppilaskuntaa ohjaavien opettajien kanssa. Yhteistyötä tehdään Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n kanssa, josta mm. saapuu ympäristöneuvoja pitämään toiminnallisia oppitunteja kaikille luokka-asteille. Oppilaat suunnittelevat ja toteuttavat omissa kotiluokissaan luokassa syntyvän jätteen kierrätystavat ja he tuottavat projektiin liittyvää materiaalia koulun Peda.net-sivustolle koko oppimiskokonaisuuden ajan. Tätä työtä tehdään yli oppiaine- ja luokkarajojen. Kierrätys ja jätteen synnyn minimoiminen juurrutetaan osaksi pysyvää toimintakulttuuria Heikan koulussa.


Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus:

Tasa-arvotilanteen selvittäminen

Koulussa toteutetaan tasa-arvotilanteen selvittäminen kolmen vuoden välein. Lukuvuoden 2018- 2019 tilanteen selvittämisen muodoksi on valittu kysely. Opettaja avaa kyselyyn liittyvät käsitteet ennen sen tekemistä oppilaille.

1-2 luokkien kysely tehdään opettajan johdolla niin, että opettaja esittää kysymykset ja oppilaat luokkana tai ryhminä vastaavat niihin suullisesti. Opettaja kirjaa vastaukset tai mielipiteet.1-2 luokkien opettajat tutkivat oppilaiden vastaukset tiimissä ja valitsevat kolme kehityskohdetta esille nousseista epäkohdista.

3-6 luokkien sähköiset vastaukset tulkitaan tasa-arvotiimissä ja arvioidaan esille nousevat kehityskohteet. Tulokset esitellään henkilökunnalle ja päätetään, mitkä kohdat vaativat toimenpiteitä.

Forssan kaupungin esi- ja perusopetuksen tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 löytyy linkistä: https://peda.net/forssa/ops2016


Forssan kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelmaa toteutetaan Heikan koulussa läpi lukuvuoden tarjoamalla oppilaille monipuolisia mahdollisuuksia toteuttaa ja olla osana forssalaista lastenkulttuuria. Kulttuurikasvatussuunnitelman linkki: https://peda.net/forssa/ops2016/fkl/fk:file/download/93fbea15a698b1fa3eccb095d98d6d1bfe155319/Forssan%20Kulttuurikasvatussu.pdf

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä