Ap/ip

Aamu- ja iltapäiväkerho

Linnamaan koulussa toimii esi-2.luokkien oppilaille tarkoitettu aamupäiväkerho. Ap:ssa lapselle tarjotaan aamupala ja sekä ohjattua että vapaata toimintaa (askartelut, pelit, leikit, ulkoilu). Iltapäivähoitoa tarvitsevat lapset kuljetetaan koulutaksilla Lapijoen iltapäiväkerhoon ma - to klo 14 ja pe klo 12 lähtevillä kuljetuksilla. Koulupäivän päätyttyä ma - to jo klo 13, vietetään odotustunti Linnamaan koululla ohjaajan valvonnassa läksyjenteon sekä välipalan merkeissä. Perjantaisin välipala nautitaan Lapijoen ip:ssa. Huoltajat noutavat lapsen Lapijoen ip:sta aiemmin ilmoittamansa hoitoajan päättyessä.

Aamupäiväkerhon toiminta alkaa lapsen hoidon tarpeen mukaan aikaisintaan klo 6.00 alkaen. Iltapäivähoitoa Lapijoen koululla järjestetään klo 17 saakka.

Lapsi tuodaan ja haetaan ennalta ilmoitettujen hoitoaikojen mukaisesti. Mikäli lapsen hakee joku muu kuin huoltaja, tulee tieto tästä olla ohjaajalla etukäteen.

Hoitoaikalistat on toimitettava ja niihin tulleista muutoksista ilmoitettava ajoissa. Niiden mukaan kerho-ohjaajat järjestävät työtuntinsa, laskevat välipalahankinnat jne. Mikäli haku pitkittyy äkillisen esteen vuoksi, ilmoitathan siitä välittömästi. Mikäli hakuajat pitkittyvät ennakoimattomia poikkeustilanteita lukuunottamatta yli kerhon päättymisajan, tulee lapsi ilmoittaa vuorohoitoon Päiväkoti Metsätähteen.

Yhteystiedot:
Linnamaan ap: 044 3124950, linnamaan.apip@eurajoki.fi
Lapijoen ip: 044 3124 915, lapijoen.apip@eurajoki.fi

Molemmat kerhot tavoittaa myös Wilman kautta sekä kerhojen yhteisten tunnusten (Linnamaa apip, Lapijoki apip) että ohjaajien henkilökohtaisten Wilma-tunnusten kautta.

Ohjaajat:

Linnamaa: Laura Pruna-Catrina
Lapijoki: Maarit Koponen, Jonna Pesu, Kirsi Mäkilä, Nelli Katajisto ja Sirpa Nurmi.