Yhdistys

Toimela ry

Etelä-Helsingin kansalaisopisto on yhdistyksen ylläpitämä oppilaitos. Toimela ry perustettiin vuonna 1938 alun perin harjoittamaan palstapuutarhatoimintaa, mikä käy ilmi myös yhdistyksen nimihistoriasta:

1. Metsärannan Uurastajat ry – Skogsbrinkens Arbetsmyror rf
2. Tuki ja Työ ry – Stöd och Arbete rf
3. Työkeskus Toimelan Tukiyhdistys ry – Understödsföreningen för Toimela Settlement rf
4. Toimelan setlementti ry
5. Toimela ry

Toiminta on ollut aiemmin monialaista ja mm. nuorisotoiminta on ollut vilkasta Toiskun Nuoret ry:n aikakautena. Toimelalla oli oma nuorisosihteeri vuodesta 1956 vuoteen 1983. Erillinen nuorisoyhdistys on sittemmin lakkautettu. Ammattipuutarhurit vastasivat palstapuutarhan viljelytoiminnasta Munkkiniemen alueella vuodesta 1938 vuoteen 1984, ja sen jälkeen alkoi yhteistyö Toimelan palstapuutarha ry:n kanssa (ent. Toimelan Siirtolapuutarhan Toverikunta ry, perustettu vuonna 1941). Nykyisin palstapuutarhayhdistys vastaa viljelytoiminnasta. Toimela ry:n toiminnan painopiste on siirtynyt kansalaisopiston ylläpitämiseen.

Tarkoituspykälänsä mukaisesti Toimela ry

1) ylläpitää kansalaisopistoa (virallisena nimenä Etelä-Helsingin kansalaisopisto)
2) järjestää palstapuutarhatoimintaa helsinkiläisille
3) tukee lasten ja nuorten keskuudessa tehtävää kasvatustyötä mm. kerhotoiminnan avulla
4) tukee opiskelijoiden opinto- ja harrastustoimintaa mm. jakamalla stipendejä
5) ryhtyy mahdollisuuksien mukaan muihin vastaavanlaisiin toimenpiteisiin.

Yhdistyksen jäsenyyttä voi hakea alla näkyvällä lomakkeella. Yhdistyksen hallitus tekee virallisen päätöksen jäsenyyden hyväksymisestä. Toimela ry:n jäsenmaksu maksetaan yhdistyksen tilille Nordea FI80 1014 3000 0700 33, viitenumero 7485.

Toimintansa tukemiseksi yhdistyksellä on oikeus ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, toimeenpanna rahan- ja tavarankeräyksiä sekä järjestää myyjäisiä ja arpajaisia.

Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta, yleensä huhtikuussa ja joulukuussa.

15 euron jäsenmaksun maksanut yhdistyksen jäsen voi saada 20 % alennuksen Etelä-Helsingin kansalaisopiston kurssimaksusta. Alennus koskee yhtä ryhmämuotoista kurssia/kalenterivuosi.

Etunimi


Sukunimi


Katuosoite, postinumero ja postitoimipaikka


Sähköposti



Roskapostituksen esto
Valitse mikä tahansa numero, joka on suurempi kuin 2 ja syötä se kahteen seuraavaan kenttään.