Opettajaesittelyt

Silolahti, Katri

ETKO_Katri_Silolahti.jpg
Katri Silolahti
on koulutukseltaan Pop&jazz-musiikkipedagogi (AMK), joka on suorittanut myös musiikkiterapian perusteet. Hän on opettanut laulua mm. musiikkikoulu Musaamossa, Pohjois-Kymen musiikkiopistossa Kouvolassa, Musiikkikoulu Malmi & Itäkeskuksessa sekä Espoon työväenopistossa. Täydet kymmenen vuotta tulee täyteen Etelä-Helsingin kansalaisopistossa tammikuussa 2019. Oppilaiden palautteesta voisi päätellä, että vuosia toivotaan paljon lisää. ”Suosittelen mielelläni kurssia. Kurssin hyvä henki on poikinut niin monta uskollista kävijää. Sitoutuneisuus on huippuluokkaa, eikä poissa olla kuin lääkärin määrämänä. Hieno henkireikä monen elämässä!”, totesi eräs kurssilainen osuvasti.

Musiikki on aina ollut osa Katrin elämää. Pianonsoitto alkoi, kun hän ylettyi koskettimille ja kuorolaulu ja bändisoitto tulivat kuvaan mukaan jo musiikkiluokilla, Pohjois-Helsingin bändikoulussa ja Sibelius-lukiossa, josta matka jatkui Stadiaan nykyiseen Metropoliaan pedagogiopintoja tekemään. Katri keikkailee bilebändin kanssa, toimii keulahahmona Carola-tribuuttibändissä ja valloittaa italiaisilla kappaleilla Luca Gargano & Katri Silolahti Duossa. Voi siis sanoa, että musiikki oikeastaan edustaa Katrille aika suurta osaa elämässä. Musiikilta liikenevä aika kuluu altaassa vesijuoksua harrastaen ja kesäisin juoksut vaihtuvat palstapuutarhan hoitoon. Katri kokkaa ja nauttii herkkujen lisäksi italian kielestä.

Katrin motto: "Elämä on lyhyt. Riko rutiineja, anna anteeksi nopeasti, suutele hitaasti, rakasta tosissasi, naura ilman kontrollia, äläkä kadu mitään mikä sai sinut hymyilemään."