≡ Navigointi

Peda.net palvelimet 2017

Palvelinpäivityksestä johtuva huoltokatko 29.9.2017 klo 16.00 alkaen.

Peda.net palvelu siirretään perjantaina 29.9.2017 klo 16.00 alkaen kokonaan uuteen palvelinympäristöön. Siirtotyöstä aiheutuu useamman tunnin mittainen käyttökatko, koska kaikki palvelun tiedot siirretään kokonaan toiseen palvelintilaan ja uusille palvelinlaitteille.

Siirtotyö ei vaadi käyttäjiltä mitään erityisiä toimenpiteitä ennen tai jälkeen huoltokatkon. Koska kyseessä on kuitenkin melko suuri työ ja taustalla asiat vaihtuvat, toivomme että raportoitte kaikki mahdolliset huomaamanne poikkeavuudet meille info@peda.net -osoitteeseen. Tarkkailemme uuden palvelinympäristön toimintaa ensimmäiset päivät hiukan normaalia enemmän.

Uusi palvelinjärjestelmä nostaa palvelun suorituskykyä, tallennuskapasiteettia ja varmatoimisuutta.

Pahoittelemme työstä aiheutuvaa haittaa palvelun toiminnalle.

Tietoa uudesta Peda.net palvelinjärjestelmästä

Peda.net palvelun uudet palvelimet (käyttöönotto syyskuussa 2017) sijaitsevat fyysisesti Jyväskylän yliopiston Mattilanniemin pääkonesalissa. Tässä tilassa on vanhaan Opinkiven tilaan nähden paremmat ja esimerkiksi sähkökatkojen suhteen varmemmat verkkoyhteydet sekä parempi jäähdytys. Myös tilan fyysinen turvallisuus kulunvalvonnan ja paloturvallisuuden osalta kohoaa.

Uudet palvelimet parantavat Peda.net palvelun loppukäyttäjille näkyvää vasteaikaa/nopeutta ja mahdollistavat uuden HTTP/2-protokollan käytön sitä tukeville päätelaitteille.

Peda.net palvelun uusi palvelinjärjestelmä käyttöönottovaiheessa:

Citrix NetScaler kuormantasaimet (2kpl) huolehtivat Peda.net liikenteen ohjauksen worker palvelimille sekä kaiken liikenteen salauksen loppukäyttäjän selaimelle.

Worker palvelimet Dell PowerEdge R230 (3kpl) huolehtivat Peda.net palvelun loppukäyttäjille näkyvän ajamisen.

Database palvelimet Dell PowerEdge R230 (2kpl) huolehtivat palvelun taustalla olevista tietokannoista. Yhdellä palvelimella on 1 Teratavu SSD levytilaa.

Storage palvelimet Dell PowerEdge R530 (2kpl) huolehtivat palveluun tallennettujen tiedostojen varastoinnista. Yhdellä palvelimella on 17 Teratavua levytilaa.

Kaikilla palvelimilla käytetään Ubuntu Linux 16.04 LTS käyttöjärjestelmää.