Monninkylän ala-asteella syntyi uutta musiikkia koulunuorisotyön merkeissä

Usein aikuiset ovat äänessä. Tällä kertaa lapset saavat oman puheenvuoronsa”.

Askolassa, Monninkylän koulun 5.-6. -luokkalaisilla on ollut erilainen kevät. Lapset pääsivät kirjoittamaan lauluja ja haastamaan itsensä. Syntyi kappaleet ” Sun mutsis” ja ”Mä en anna periks”. Kappaleet toteutettiin yhdessä koulunuorisotyöntekijä Jari Uutelan kanssa, joka auttoi sävellyksissä. Tekstit ovat kokonaan lasten käsialaa.

Alun perin oli tarkoitus tehdä ”vain” lauluja, jotka synnyttävät luokissa keskustelua polttavista ja tärkeistä aiheista. Kun kappaleet valmistuivat, lapset toivoivat että projekti viedään vielä hiukan pidemmälle. Huhtikuun lopulle varattiin tuottaja Lahdesta, Sami Tamminen, joka on tuottanut vuoden sisällä Suomen kärkikaartia, kuten Junoa, Nikke Ankaraa ja Pikku G:tä. Kappaleen äänitys peruuntui Koronan takia, mutta se herätettiin uudelleen henkiin kun koulut avautuivat. Erityisjärjestelyiden voimin oppilaat saivat toukokuun lopulla toteuttaa jo suunnitellun projektin loppuun asti. Monninkylän lapset esittävät itse kappaleensa. 

Aluksi oli vain idea
Aluksi kappaleille keksittiin nimet, joiden pohjalta suunniteltiin sisältö ja lopuksi pienryhmissä kirjoitettiin tekstit. Kun kaikkien ideat tulivat kuulluksi, työstettiin teksteistä yksi yhtenäinen teksti. 6.-luokkalaisten kappaleessa kuullaan myös luokan omaa sävellystä, 5.-luokkalaisten kappaleen Uutela sävelsi lasten ideoiden pohjalta ja heidän läsnä ollessa. 


Nuorten puheenvuoro
Nopeasti kävi selväksi, että molempien luokkien teksteissä kuului tietynlainen kantaaottavuus. Teksteissä käsitellään rajujakin aiheita, kuten kiusaamista, peliriippuvuutta ja yksinäisyyttä. Molemmissa kappaleissa toivotaan että joku välittäisi ja kuuntelisi. Musiikin ja tekstien kautta löytyi väylä lähettää tärkeä viesti aikuisille: ”Pidäthän minusta huolta, sillä minä olen tärkeä”.

Julkaisusta
Kappaleet julkaistaan 3.7.2020 (Sun mutsis) ja 10.7.2020 (Mä en anna periks) digitaalisena Suoratoistopalveluissa (Spotify, Deezer, Youtube yms). Projekti kantaa nimeä J.A.M.S, joka tulee Askolan koulujen alkukirjaimista (Juornaankylä, Askola, Monninkylä, Särkijärvi). 5.-luokkalaisten ryhmän nimi on ”Mosel” ja 6.-luokkalaisten ryhmän nimi on ”07OP”.

J.A.M.S:
Sun mutsis
esittäjä: Mosel (Monninkylän 5. lk.)
san: Monninkylän 5. lk.
säv: Jari Uutela
sov/tuotanto: Sami Tamminen
kansi: Alex Attwood
ISRC: FIJU22000005
julkaisupäivämäärä: 3.7.2020

Mä en anna periks
esittäjä: 07OP (Monninkylän 6. lk.) 
san: Monninkylän 6. lk.
säv: Amanda Toivonen & Jari Uutela
sov/tuotanto: Sami Tamminen
kansi: Saana Kärkkäinen
ISRC: FIJU22000006
julkaisupäivämäärä: 10.7.2020

(Teksti kopioitu lehdistötiedotteesta/Jari Uutela)

Uusimaa julkaisee haastattelun aiheesta viikolla 24. Radio Suomi haastattelee asian tiimoilta Jaria ja yhtä kappaleiden tekijöistä 10.6.20. Todennäköisesti haastattelu tulee ulos samana iltapäivänä.

Toivotaan onnea ja menestystä kappaleille sekä kaikille projektissa mukana olleille

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä