Tärkeää tietoa kuvataidekoulun toiminnasta

Lasten ja nuorten kuvataidekoulu EERO tarjoaa opetussuunnitelmaan perustuvaa taiteen perusopetusta ja toimii Järvi-Pohjanmaan kansalaisopiston alaisuudessa. Monipuolista kuvataiteen opetusta annetaan 5-18 -vuotiaille lapsille ja nuorille.

Opetusryhmät muodostetaan ikäkausittain siten, että 5-6 -vuotiaat kokoontuvat valmentavan opetuksen ryhmissä, 7-9 -vuotiaat perusopetus I -ryhmissä, 10–12 -vuotiaat perusopetus II  -ryhmissä ja yli 12 -vuotiaat työpajoissa.

Jotta opiskelu olisi oppilaille mahdollisimman antoisaa olemme koostaneet listan pienistä, mutta tärkeistä muistettavista asioista.

Oma innostus Tärkeää!

Kaiken ikäisten lasten ja nuorten kohdalla tärkeintä on oma kiinnostus kuvataidetta kohtaan ja tekemisen halu. Taito ja taitavuus eivät ole kuvataidekouluun pääsemisen tai siellä opiskelun edellytys. Niin ikään jokaisen ikäryhmän oppilaille (myös heidän vanhemmilleen), on tärkeää harrastukseen sitoutuminen siten, että oppilaalle ei tulisi turhaan useita poissaoloja. Kuvataidekoulu ei ole pelkkä kerho, vaan samoja tehtäviä saatetaan työstää useita kertoja peräkkäin. Jatkuva töiden puolitiehen jääminen turhauttaa oppilaan.

Valmentavien ryhmä

Tässä 5-6 -vuotiaiden ryhmässä on käytännön kannalta tärkeää, että lapsi on jo jonkin verran itsenäistynyt. Vanhemmista erossa olo samoin kuin vessassa käynti ovat asioita, joiden tulee sujua pikku kuvataidekoululaiselta. Pieni lapsi ei vielä jaksa keskittyä samaan asiaan yhtäjaksoisesti kovin kauan. Pienten ryhmässä tehtäviin tutustutaan usein leikin tai tarinan kautta siten, että lapsi voi itse olla mukana. On kuitenkin tärkeää, että hän ymmärtää sääntöjen ja yhteisten sopimusten merkityksen ja pystyy kuuntelemaan opettajaa.

Perusopetus I-II

Näissä ryhmissä harjoitellaan monipuolisesti eri tekniikoita ja tutustutaan moniin välineisiin. Tekemisen lisäksi harjoitellaan myös taiteen ymmärtämistä. Asioihin paneudutaan tosissaan. Aina kaikki aiheet tai tekotavat eivät jokaista kiinnosta, mutta harjoittelemme myös sinnikkyyttä ja pitkäjännitteisyyttä.

Perusryhmään saavutaan usein suoraan koulusta tai toisesta harrastuksesta. Oppilaalla on mahdollisuus syödä eväitä joko heti alussa tai sovitun tauon aikana. Turha oleskelu kuviskoulun käytävässä, sekä ennen että jälkeen kuviksen, on kiellettyä oppilaiden turvallisuuden takia. Tauko vietetään open valvonnassa.

Työpajaopinnot

Tässä vaiheessa oppilaan tärkein varuste on asenne! Työpajaopinnoissa edellytetään täsmällisyyttä aikatauluissa ja toisten huomioon ottamista. Kaikkein tärkeintä on se, että tekeminen kiinnostaa. Työpajan aikatauluun sisältyy yksi 15 minuutin mittainen tauko, jonka aikana useimmilla on eväät.

Kuvataiteeseen liittyvää ammattia tai alalle opiskelemaan aikova saa kuvataidekoulusta itselleen tuntuvaa hyötyä. Alan sanasto tulee tutuksi, samoin välineet ja tekniikka. Työpajassa tutustutaan myös näyttelyn rakentamiseen.

Kuviskouluun kannattaa pukea vaatteet, joita ei tarvitse varoa. Läheskään kaikki värit tai liimat eivät täysin irtoa pesussa. Parhaita vaatteita ei kuvispäivänä kannata pukea!!!

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä