Metsähiiren aakkostarinat

Metsähiiren metsäretki, R-tarina

METSÄHIIREN METSÄRETKI

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee rautakangen päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on raketti!

Tuulee kovasti ja puusta lentää Riitta. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Rasmus putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu rairuoho. Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli rakki.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois rajan. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä raejuuston . Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös riisi ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa rosvoruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa ruskean päivän jälkeen. Hyvää yötä!

Metsähiiren metsäretki, J-tarina

Tätä tarinaa olivat tekemässä kaikki eskarit.

METSÄHIIREN METSÄRETKI

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee junan päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on jäätelö!

Tuulee kovasti ja puusta lentää Jaakko. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Joutsen putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu joulu. Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli Jaro.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois joulupukin. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä Joonan. Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös jalka ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa juusto ruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa jumppapäivän jälkeen. Hyvää yötä!

Metsähiiren metsäretki, P-tarinat

Tätä tarinaa olivat tekemässä  Enni, Aatu, Jaro, Elitas L, ja Viljo.


METSÄHIIREN METSÄRETKI

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee puskutraktorin päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on pupu!

Tuulee kovasti ja puusta lentää Peppi. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Pylly putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu porkkana. Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli Peetu.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois perhosen. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä pitsan. Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös perhe ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa popcorni ruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa purkkapäivän jälkeen. Hyvää yötä!

 

METSÄHIIREN METSÄRETKI

Joona, Nea, Elias P.,Lilja, Mikael, Senni ja Rasmus

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee pianon päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on persikka!

Tuulee kovasti ja puusta lentää papparainen. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Papana putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu porkkana. Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli Pertti.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois pierun. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä perunan. Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös peppu ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa pipari-ruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa pitsapäivän jälkeen. Hyvää yötä!

Metsähiiren metsäretki, Y-tarinat

Tätä tarinaa olivat tekemässä  Enni, Aatu, Jaro, Elitas L, ja Viljo.


METSÄHIIREN METSÄRETKI

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee Yrjön päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on Ykä!

Tuulee kovasti ja puusta lentää yksi. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Yskä putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu . Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli yrittäjä.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois ydinpommin. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä ystävän. Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös ympyrä ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa ylvästä ruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa yläkerta-päivän jälkeen. Hyvää yötä!

 

METSÄHIIREN METSÄRETKI

Joona, Nea, Elias P.,Lilja, Mikael, Senni ja Rasmus

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee ympyrän päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on yksisarvinen!

Tuulee kovasti ja puusta lentää yskä. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Yrjö putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu . Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli yrittäjä.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois ykkösen. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä yllätyksen. Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös yläkerta ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa ympäristö ruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa ymmärrys-päivän jälkeen. Hyvää yötä!

Metsähiiren metsäretki, Ä-tarina

tätä tarinaa olivat tekemässä kaikki eskarit.


METSÄHIIREN METSÄRETKI

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee älytaulun päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on äyriäinen!

Tuulee kovasti ja puusta lentää äiti. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Ämpäri putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu äkäinen. Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli ääni.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois Äänemäen. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä ääliön. Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös Äänekoski ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa ärsyttävää ruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa älä-päivän jälkeen. Hyvää yötä!

Metsähiiren metsäretki, T-tarinat

Tätä tarinaa olivat tekemässä Enni, Aatu, Jaro, Elitas L, Elvi ja Viljo.


METSÄHIIREN METSÄRETKI

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee tiedot päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on tappi!

Tuulee kovasti ja puusta lentää Teemu. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Tutti putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu takka. Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli Teppo.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois takin. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä tulen. Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös tatti ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa tuttua ruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa Ti-ti-nalle päivän jälkeen. Hyvää yötä!

Tätä tarinaa olivat tekemässä Joona, Nea, Elias P.,Lilja, Mikael, Senni ja Rasmus

METSÄHIIREN METSÄRETKI

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee taulun päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on Teppo!

Tuulee kovasti ja puusta lentää tikkari. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Tappara putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu tauti. Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli Teemu.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois tavaran. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä taputuksen. Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös tonttu ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa tykki-ruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa tupakka-päivän jälkeen. Hyvää yötä!

Metsähiiren Metsäretki, K-tarinat

Tätä tarinaa olivat tekemässä Enni, Aatu, Jaro, Elitas L, Elvi ja Viljo.


METSÄHIIREN METSÄRETKI

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee kukan päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on koppi!

Tuulee kovasti ja puusta lentää koira. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Kissa putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu kota. Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli kakka.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois kassin. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä kuun. Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös kauppa ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa kortti ruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa kotipäivän jälkeen. Hyvää yötä!

Tätä tarinaa olivat tekemässä Joona, Nea, Elias P.,Lilja, Senni ja Rasmus

METSÄHIIREN METSÄRETKI

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee kypärän päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on koita!

Tuulee kovasti ja puusta lentää kirosana. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Karhu putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu koti. Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli kaveri.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois kotilon. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä kissan. Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös kakka ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa kivistäruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa kuokka päivän jälkeen. Hyvää yötä!

Metsähiiren metsäretki, N-tarina

Tätä tarinaa olivat tekemässä Enni, Aatu, Jaro, Elitas L, Elvi ja Viljo.


METSÄHIIREN METSÄRETKI

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee nokkosen päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on Ninni!

Tuulee kovasti ja puusta lentää nainen. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Noita putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu Nissan. Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli noppa.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois norsun. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä nenän. Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös napa ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa niemistä ruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa nimipäivän jälkeen. Hyvää yötä!

Tätä tarinaa olivat tekemässä Mikael, Joona, Nea, Elias P.,Lilja, Senni ja Rasmus

METSÄHIIREN METSÄRETKI

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee nopan päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on Ninni!

Tuulee kovasti ja puusta lentää nenä. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Nappi putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu naama. Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli Nea.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois numeron. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä navan. Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös nänni ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa naurisruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa noita-päivän jälkeen. Hyvää yötä!

Metsähiiren Metsäretki, U-tarinat

Tätä tarinaa olivat tekemässä Enni, Aatu, Jaro, Elitas L, ja Viljo.


METSÄHIIREN METSÄRETKI

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee ullakon päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on Urho!

Tuulee kovasti ja puusta lentää uuni. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Ukko putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu uusi. Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli ukkonen.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois Uuno Turhapuron. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä uimahallin. Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös uutinen ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa upeaa ruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa uikkari-päivän jälkeen. Hyvää yötä!

Tätä tarinaa olivat tekemässä Mikael, Joona, Nea, Elias P., ja Lilja.

METSÄHIIREN METSÄRETKI

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee uimahousut päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on ukkonen!

Tuulee kovasti ja puusta lentää Ursula. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Uimapuku putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu ullakko. Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli ukko.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois unen. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä uimahallin. Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös uuni ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa Urho-ruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa upean päivän jälkeen. Hyvää yötä!

Metsähiiren Metsäretki, S-tarinat

Tätä tarinaa olivat tekemässä Enni, Aatu, Jaro, Elitas L, ja Viljo.


METSÄHIIREN METSÄRETKI

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee silmän päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on sade!

Tuulee kovasti ja puusta lentää Senni. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Sydän putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu suklaa. Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli Sofia.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois suden. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä siilin. Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös Sanni ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa sieniruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa sinisen päivän jälkeen. Hyvää yötä!

Tätä tarinaa olivat tekemässä Mikael, Joona, Senni, Nea, Elias P., Lilja ja Rasmus.

METSÄHIIREN METSÄRETKI

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee sammakon päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on sukka!

Tuulee kovasti ja puusta lentää shakki. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Sanni putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu suklaa. Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli Senni.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois sipulin. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä Sirkku. Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös sisilisko ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa sissiruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa siilipäivän jälkeen. Hyvää yötä!

Metsähiiren Metsäretki, L-tarinat

METSÄHIIREN METSÄRETKI

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee luumun päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on laiva!

Tuulee kovasti ja puusta lentää Lilli. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Lentokone putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu liima. Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli lepakko.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois leppäkertun. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä Liljan. Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös lääkäri ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa lakkaruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa litteän päivän jälkeen. Hyvää yötä!

METSÄHIIREN METSÄRETKI

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee lumpeenkukan päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on lamppu!

Tuulee kovasti ja puusta lentää lunni. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Luuranko putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu luu. Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli Lilja.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois lautasen. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä liitu. Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös Lumikki ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa lusikkaruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa lukkipäivän jälkeen. Hyvää yötä!

Metsähiiren Metsäretki, M-tarinat

Tätä tarinaa olivat tekemässä Enni, Sofia, Elvi, Aatu, Elitas L, ja Viljo.

METSÄHIIREN METSÄRETKI

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee Muumit päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on mustikka!

Tuulee kovasti ja puusta lentää mansikka. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Moottoripyörä putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu maito. Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli Miia.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois mummon. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä mamman. Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös mehua ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa maa ruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa mielipäivän jälkeen. Hyvää yötä!

METSÄHIIREN METSÄRETKI

Tätä tarinaa olivat tekemässä Elias P., Senni, Rasmus, Lilja, Nea ja Joona

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee Minnan päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on mopo!

Tuulee kovasti ja puusta lentää Muumimamma. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Mansikka putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu maali. Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli Mauno.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois mummin. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä mamman. Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös Malla ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa maito ruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa matopäivän jälkeen. Hyvää yötä!

Metsähiiren metsäretki, O-tarinat

Tätä tarinaa olivat tekemässä Enni, Sofia, Elvi, Aatu, Elitas L, Jaro ja Viljo.

METSÄHIIREN METSÄRETKI

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee Oulun päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on Onni!

Tuulee kovasti ja puusta lentää orava. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Oksennus putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu omena. Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli oksa.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois oven. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä opettajan. Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös Opel ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa oranssia ruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa olo- päivän jälkeen. Hyvää yötä!

METSÄHIIREN METSÄRETKI

Tätä tarinaa olivat tekemässä Elias P., Senni, Rasmus, Lilja, Nea, Mikael ja Joona

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee Oulun päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on oksa!

Tuulee kovasti ja puusta lentää orava. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Omena putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu osasto. Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli opettaja.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois oven. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä oikotien. Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös Outi ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa onnellista ruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa oksennus-päivän jälkeen. Hyvää yötä!

Metsähiiren metsäretki, E-tarinat

Tätä tarinaa olivat tekemässä Enni, Sofia, Elvi, Aatu, Elitas L, Jaro ja Viljo.

METSÄHIIREN METSÄRETKI

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee etsivän päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on etelänkeltaperhonen!

Tuulee kovasti ja puusta lentää Elias. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Eskari putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu esikko. Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli Emma.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois etanan. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä Elvin. Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös elokuva ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa esikoulu ruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa ei- päivän jälkeen. Hyvää yötä!

METSÄHIIREN METSÄRETKI

Tätä tarinaa olivat tekemässä Elias P., Senni, Rasmus, Lilja, Nea, Mikael ja Joona

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee eskarin päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on etelänlepakko!

Tuulee kovasti ja puusta lentää Eeli. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Elefantti putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu Espanja. Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli Elias.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois etanan. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä elokuun. Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös esikko ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa englanti ruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa elokuvapäivän jälkeen. Hyvää yötä!

Metsähiiren metsäretki, I-tarinat

Tätä tarinaa olivat tekemässä Enni, Sofia, Elvi, Aatu, Elitas L, Jaro ja Viljo.

METSÄHIIREN METSÄRETKI

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee iglun päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on itikka!

Tuulee kovasti ja puusta lentää ilves. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Intiaani putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu Ilkka. Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli iskä.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois ilmapallon. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä ikkunan. Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös ilme ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa ihanaa ruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa ilta- päivän jälkeen. Hyvää yötä!



METSÄHIIREN METSÄRETKI

Tätä tarinaa olivat tekemässä Senni, Rasmus, Lilja, Nea, Mikael ja Joona

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee intiaanin päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on isoveli!

Tuulee kovasti ja puusta lentää ilmapallo. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Iskä putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu ihminen. Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli ilta.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois itikan. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä ikkunan. Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös iglu ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa iloista ruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa ihanan päivän jälkeen. Hyvää yötä!

Metsähiiren metsäretki, A-tarinat

Tätä tarinaa olivat tekemässä Enni, Sofia, Elvi, Aatu, Elitas L, Jaro ja Viljo.

METSÄHIIREN METSÄRETKI

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee astian päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on aurinko!

Tuulee kovasti ja puusta lentää ananas. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Annika putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu auto. Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli Aatos.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois Aatun. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä appelsiinin. Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös ankka ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa alku-ruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa ahven- päivän jälkeen. Hyvää yötä!



METSÄHIIREN METSÄRETKI

Tätä tarinaa olivat tekemässä Senni, Rasmus, Elias P., Lilja ja Nea.

Eräänä aamuna metsähiiri herää taas kodasta ja päättää lähteä retkelle. On kylmä, joten Metsähiiri pukee auton päähänsä.

Metsähiiri lähtee kävelemään kodalta polkua kohti metsänreunassa olevaa isoa kiveä. Jostain kuuluu ääntä. Mitä kummaa se on? Se on Aku Ankka!

Tuulee kovasti ja puusta lentää Aatu. Metsähiiri peuhaa lehdissä ja menee niiden alle piiloon.

Metsähiiri jatkaa matkaansa. Aurinko putoaa hiiren nenälle. Alkaa sataa. Metsähiiri juoksee kiireesti läheiseen majaan piiloon. Majassa tuoksuu aasi. Jokuhan on ollut jo täällä retkellä! Ehkä se oli apina.

Kohta Metsähiiri kurkistaa ulos: ”Joko sade on loppunut?” Ei sada enää, joten Metsähiiri jatkaa taas matkaansa ja lähtee juoksemaan kiireesti takaisin kohti kotaa.

Sisällä Metsähiiri heittää pois aakkoset. Kodassa on pimeää ja Metsähiiri ei näe kunnolla. Se kurkottaa kohti hyllyä ja löytää sieltä aurinkolasit. Pitkällisen kurkottelun jälkeen hyllyltä löytyi myös appelsiini ja Metsähiiri pääsi viimein syömään. Olipa Annika-ruokaa!

Sitten Metsähiiri käpertyy kylläisenä ja tyytyväisenä kodan nurkkaan ja nukahtaa avaruus- päivän jälkeen. Hyvää yötä!

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä