2. Veden perusteita

Vesi

Nestemäinen vesi on elämälle välttämätöntä. Kaikki solut sisältävät vettä ja elämää ylläpitävät kemialliset reaktiot tapahtuvat vesiliuoksissa. Elämä syntyi suolaisessa merivedessä, mutta elämän siirtyessä maalle veden merkitys ei ole vähentynyt. Kaikki solut tarvitsevat vettä elintoimintojen ylläpitämiseksi. Vain harvat kasvit tai eläimet voivat selvitä pitkien kuivien jaksojen yli sellaisenaan. Monet eliömuodot selviytyvät kuivuudesta esimerkiksi lepomuotojen avulla. Lepomuodoista tutuin on kasvin siemen.

Vesiympäristössä lämpötilanvaihtelut ovat hitaampia kuin maalla. Veden ominaislämpökapasiteetti on korkea. Tämä tarkoittaa sitä, että veteen on sitoutunut paljon lämpöenergiaa. Veden lämmönjohtavuus on melko korkea. Ihminen voi oleskella ulkona kymmenasteisella säällä ilman suojavarustusta, mutta kymmenasteisessa vedessä ihminen kylmettyisi nopeasti. Veden lämpöominaisuuksien takia esimerkiksi rannoilla on hyvin erilaiset ilmastolliset olosuhteet mantereeseen verrattuna. Esimerkiksi meren rannikolla talvi tulee myöhemmin kuin sisämaassa.

Vesiympäristössä veden määrä ei yleensä ole rajoittava tekijä. Toisaalta vedessä happea ja ravinteita on vähemmän saatavilla kuin maalla. Myös veden jäätyminen ja suolaisuus ovat haasteita vesiympäristössä. Jääpeite estää valon pääsyn veteen ja vähentää veden happipitoisuutta. Liikkuvat jäämassat aiheuttavat mekaanista kulutusta erityisesti rannantuntumassa.

Makeat ja suolaiset vedet

Veden kiertokulussa vesi haihtuu, tiivistyy pilviksi, siirtyy pilvissä mantereelle, sataa alas ja lopulta virtaa takaisin meriin. Haihtuva vesi on puhdasta vettä eli makeaa. Kohdatessaan maan siihen liukenee maaperästä erilaisia suoloja. Nämä suolat kulkeutuvat lopulta meriin. Meressä veden haihtuessa suolat jäävät meriin. Vuosimiljoonien kuluessa meriin on kertynyt veden kiertokulun takia suoloja ja näin meret ovat muuttuneet suolaisiksi. Eniten merivedessä on natriumkloridia, mutta siinä on myös muita suoloja.



Maapallon vesivaroista vain noin 3 % on makeaa vettä. Eniten sitä on jäätiköihin sitoutuneena, noin 70 % kaikesta makeasta vedestä (eli 1.7 % kaikesta vedestä). Makeaa vettä on myös maan sisällä pohjavetenä. Vain alle prosentti makeasta vedestä on pintavetenä järvissä, joissa ja lammissa. Elämää on eniten sulassa, nestemäisessä vedessä, mutta jäätiköissäkin elää muutamia yksinkertaisia eliötä kuten yksisoluisia leviä.



Veteen liuenneet suolat muuttavat veden ominaisuuksia. Valtamerissä suolaa on noin 3,5 %. Suurin osa maapallon vedestä on suolaista merivettä. Murtovettä, jossa suolapitoisuus on alle prosentti, on Itämeren lisäksi myös Kaspianmeressä ja Mustanmeren pintaosissa. Samoin suurien jokien valtameriin ulottuvat suistot ovat murtovettä. Suistoissa suolapitoisuudet vaihtelevat vuoroveden korkeuden vaihtelu mukaan ja joenvirtaamasta riippuen.

Suolapitoisuuden vaikutus eliöihin

Kuten jo aiemmin opimme, on suolaisessa vedessä enemmän erilaisia suoloja kuin makeassa vedessä. Suolan määrä vaikuttaa moniin asioihin, mutta eniten se vaikuttaa eliöiden suola- ja vesitasapainoon.

Valtamerikalat ovat sopeutuneet elämään vain valtameren suuressa suolapitoisuudessa. Mikäli valtamerikala siirtyy murtoveteen, alkaa sen soluihin kertyä liiallisesti vettä. Kuitenkin osa merellisistä lajeista on sopeutunut elämään myös vähäsuolaisemmassa vedessä, tällaisia lajeja ovat esimerkiksi silakka ja turska.

Sisävesien makeassa vedessä suoloja on vain vähän. Tämän vuoksi makean veden kalat joutuvat ottamaan suoloja aktiivisesti vedestä ja poistamaan liiallisen veden.

Monet makeanveden lajit ovat sopeutuneet elämään vähäsuolaisissa vesissä, mutta vaativat ne makeaa vettä lisääntymiseen. Esimerkiksi lohen pitää nousta kutemaan jokiin. Kuitenkin muutamat makeanveden lajit, kuten hauki, ovat sopeutuneet lisääntymään myös murtovedessä.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä