10. Veden äärellä viihtyvät linnut

Tunnetko vesilintuja?

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämä lomake

1=kyllä, 2=en ole varma, 3=en tunnista
Väite123
sinisorsa
laulujoutsen
naurulokki


1=tiedän, 2=en ole varma, 3=en tiedä
Väite123
Miten lintu lisääntyy?
Minkä ansiosta lintu voi lentää?

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämä lomake

Lintujen lentokyky vaatii monia ominaisuuksia

Koetapa lentää! Levitä kätesi, sormesi ja räpyttele! Todennäköisesti huomaat, että ilma liikkuu vain vähän ja mitään muuta ei tapahdu. Miksi lentäminen ei onnistu ihmiseltä mutta se on niin helponnäköistä linnuille?

Lintujen lentokyvyn tärkein salaisuus on voimakkaat siivet, joissa on taipuisia sulkia.
Lintujen luut ovat onttoja, huokoisia ja kevyitä, keuhkot ovat isot ja lintujen sydän on matelijoiden sydäntä kehittyneempi. Sydämen toisesta kammiosta kuljetetaan keuhkoihin vähähappista verta ja toisesta kammiosta happipitoista verta kaikkialle ruumiiseen.
Lentokyky vaatii hyvää lihasten hallintaa. Niinpä linnuilla on aivojen takaosassa olevat lihasten toimintaa ohjaavat suurikokoiset pikkuaivot. Isoaivoihin verrattuna ne ovat suhteessa suuremmat kuin ihmisellä olevat pikkuaivot.
Pesivien vesilintujen ei tarvitse lentää paljoa. Niille on tärkeämpää olla mahdollisimman huomaamattomia ja löytää ruokaa. Vesilinnut ovatkin melko taitamattomia lentäjiä. Joutsenille lentoon lähtö on työlästä niiden suuren koon vuoksi. Kokosukeltajasorsat, kuten koskelot ja sotkat, joutuvat juoksemaan jonkin matkaa veden pinnalla ennen siiville kohoamista, sillä ne ovat erikoistuneet sukeltamaan. Puolisukeltajasorsilla lentoon lähtö on helpompaa. Ne pääsevät vedestä lentoon melko jyrkässäkin kulmassa, ilman pitkää kiihdytystä. Puolisukeltajasorsille pakoon pääseminen lentämällä on tärkeää.

Vesilinnut ovat kestäviä lentäjiä. Monet hanhilajit pesivät Siperian takamailla ja talvehtivat Länsi-Euroopassa, joten niiden muuttomatka on pitkä.

Veden äärellä elää monia taitavia lentäjiä, kuten tiiroja ja lokkeja. Ne hankkivat ravintonsa kalastamalla lennosta, syöksyen salaman nopeasti ja tarkasti kalan perään. Tiiroilla lentämisessä yhdistyvät taito ja kestävyys.



Linnut ovat sopeutuneet lentämään:
  • isot, tehokkaat keuhkot
  • iso, kehittynyt sydän
  • siivet
  • sulat
  • isot pikkuaivot
  • kevyet luut

Tee tehtävä 1

Sorsalinnut ovat muiden lintujen tapaan tasalämpöisiä

Linnut ovat nisäkkäiden tavoin tasalämpöisiä eläimiä. Tämä tarkoittaa sitä, että niiden ruumiin lämpötila säilyy samana ympäristön lämpötilasta riippumatta. Jotta lintu voi säilyttää korkean ruumiin lämpötilan kylmissäkin olosuhteissa, sillä pitää olla tiivis höyhenpeite, lämpöä eristävä untuvakerros, sopivan paksu rasvakerros sekä tehokas verenkiertoelimistö. Lisäksi tarjolla tulee olla riittävästi ravintoa.
Vesilinnuilla, kuten sorsilla, hanhilla ja joutsenilla, on niin tiivis höyhenpeite, jonka läpi vesi ei pääse tunkeutumaan. Sorsalintujen pyrstön yläpuolella on rasvarauhanen, josta erittyvän rasvan ansiosta höyhenpeite säilyy vedenpitävänä. Vesilinnut käyttävät höyhenpuvun hoitamiseen runsaasti aikaa. Hyvässä kunnossa oleva höyhenpuku on vesilinnuille elintärkeä asia, sillä vedessä kylmettyminen tapahtuisi nopeasti.
Höyhenpeitteen alla on lämpöä eristävä untuvakerros. Vesitiivis höyhenpeite pitää untuvapeitteen kuivana. Untuva- ja höyhenpeitteen ansiosta vesilinnut pystyvät pitämään ruumiin lämpötilan tasaisen korkeana kylmässäkin vedessä.

Koiraat koreilevat soitimella

Sorsakoirailla on keväällä komea soidinasu. Soitimella koiraat kilpailevat naaraiden suosiosta. Koiraat esittelevät soidinasunsa värejä ja tekevät lajille tyypillisiä soidinliikkeitä. Näin naaras tietää, että koiras kuuluu samaan lajiin.

Lopulta naaras valitsee koreimman koiraan parikseen, jonka kanssa se lisääntyy.

Sorsalintujen naaraat eivät koreile. Naaraiden höyhenpuku on ruskea, sillä ruskea on erinomainen suojaväri haudonnan aikana.

Lintujen lisääntyminen

Linnuilla on sisäinen siitos, eli naaraan munasolut hedelmöityvät naaraan elimistön sisällä. Munasolun hedelmöitettyä muodostuu munankeltuainen. Keltuainen toimii munan sisällä kehittyvän poikasen ravinnonlähteenä. Keltuaisen ympärille kehittyy proteiinipitoista valkuaista ja ulkopinnaksi kalkkipitoinen kuori. Lopulta muna on valmis munittavaksi. Kova kalkkipitoinen kuori suojaa munaa kuivumiselta.
Lintuemo munii munat suojaisaan paikkaan ja hautoo niitä muutaman viikon. Hautoessaan emo pitää munan lämpötilan tasaisena. Poikaset kehittyvät munan sisällä siellä olevan energian ja rakenneaineiden avulla. Kun vesilinnun poikaset kuoriutuvat, ne ovat pian valmiita jättämään pesän. Tämä on tärkeää, sillä maassa olevassa pesässä poikaset olisivat helppoa saalista variksille, ketuille ja muille pesärosvoille. Vedessä ne ovat paremmassa turvassa.


Naurulokit parittelevat. Linnuilla on sisäinen siitos.

Vesilintujen elämään liittyviä termejä

  • Leimautuminen. Poikanen ei tiedä kuorituessaan millaista emoa pitäisi seurata. Se kiintyykin kuoriutumisen jälkeen ensimmäiseksi näkyvillä olevaan liikkuvaan hahmoon. Yleensä se on tietenkin oma emo, mutta se voi olla jopa ihminen.
  • Pesäpakoisuus. Vesilinnun poikaset jättävät pesän pian kuoriutumisen jälkeen. Tästä syystä niitä kutsutaan pesäpakoisiksi. Esimerkiksi talitiaisen poikaset kuoriutuvat sokeina ja avuttomina. Ne ovatkin pesässä pari viikkoa. Niitä kutsutaan pesäviipyisiksi.
  • Sulkasato. Linnut vaihtavat sulkansa ja höyhenensä säännöllisesti. Sulkasadon avulla höyhenpuku pysyy hyväkuntoisena. Sulkasadon aikana lintu on muutamia viikkoja lentokyvytön. Tänä aikana linnut piilottelevatkin kasvillisuuden suojassa.
Tee tehtävä 9.

Kuva: Telkän poikaset ovat jättäneet pesän nuorina. Ne ovat leimautuneet emoonsa, jota ne seuraavat tiiviisti.

Kilpailua kahdella tasolla

Eläinten keskuudessa kilpaillaan kahdella eri tasolla. Joissain tapauksissa kilpailu on helppo havaita.

Kun perkaamme kalaa järven rannalla, saapuu paikalle yleensä lokkeja norkoamaan perkuutähteitä. Ne voivat olla esimerkiksi kalalokkeja, jotka pesivät jossain lähellä. Kalalokit oppivat helposti paikat, joissa perataan usein kalaa.

Jokainen paikalle saapunut kalalokki pyrkii nappaamaan niin monta perkuutähdettä kuin mahdollista. Kalalokit ääntelevät kiivaasti ja joissain tapauksissa hieman jopa ärhentelevät toisilleen. Tämä on helppo tulkita kilpailuksi.

Kalalokit kilpailevat tällöin ravinnosta. Koska kaikki paikalla olevat linnut ovat samaa lajia, voidaan puhua lajin sisäisestä kilpailusta. Isokokoiset yksilöt saavat keskimäärin hieman enemmän tähteitä, kuin aremmat. Kilpailu on kuitenkin melko tasaväkistä.

Kalalokkien mekkalointi ja kisailu ruuasta herättää kuitenkin huomiota. Paikalle saapuu suurikokoisia harmaalokkeja. Harmaalokit ovat kalalokkeja voimakkaampia ja ne pystyvät viemään suurimman osan perkuutähteistä ilman suurempaa vaivaa. Niillä on lisäksi suurempi suu, jolloin ne pystyvät nielemään suurempia perkuutähteitä kuin kalalokit.

Miksi ne eivät heti syö kaikkia perkuutähteitä? Luonnossahan suuremmat yleensä voittavat. Harmaalokit ovat kalalokkeja arempia. Ne pysyttelevät niin kauan kauempana, kun ihminen on perkuutähteiden lähellä. Kuitenkin heti kun ihminen poistuu, tulee harmaalokien vuoro ahmia ja lopulta ne vievät suurimman osan perkuutähteistä kalalokkien nokan edestä. Tällaista tilannetta, jossa eri lajien yksilöt kilpailevat, kutsutaan lajien väliseksi kilpailuksi.

Lajien välisessä kilpailussa voittajaa ei olekaan niin helppoa sanoa. Esimerkin tapauksessa ihmisen läsnäolo vaikuttaa kilpailutilanteen lopputulokseen - kun ihminen oli lähellä, voittaja oli kalalokki, muuten voittaja oli isompi harmaalokki. Rohkeus on tietyssä tilanteessa voimaa tärkeämpi kilpailuvaltti.

Usein samankaltaiset lajit, kuten harmaalokki ja kalalokki, vaikuttavat elävän toistensa lähellä ilman suurempia kahinoita. Kuinka tämä on mahdollista? Tarvitaanko ihminen aina erotuomariksi tai kilpailutilanteen tasoittajaksi?

Ylempi kuva: Kaksi kalalokkia ahmimassa perkuutähteitä mahdollisimman nopeasti.
Alempi kuva: Harmaalokki on saapunut perkuupaikalle ajaen kalalokit pois.

Jokaisella lajilla on oma ekologinen lokero

Harmaalokkien ja kalalokkien välisen kilpailun lopuksi esitettiin kysymys liittyen lajien rauhalliseen yhteiseloon. Kuinka tämä on mahdollista? Kuinka lajit näyttävät elävän ilman jatkuvaa kilpailua toistensa kanssa, vaikka lokit kilpailevat jopa muutamasta perkuutähteestä?

Lajien välinen yhteiselo on mahdollista siksi, että jokaisella lajilla on oma ekologinen lokero. Ekologisella lokerolla tarkoitetaan lajin elintapojen perusteella määräytyvää kokonaisuutta, jossa lajin yksilöt elävät ja tuottavat jälkeläisiä.

Esimerkiksi sinisorsat elävät järvillä. Sinisorsat ovat puolisukeltajasorsia. Koska sinisorsat eivät kykene kunnolla sukeltamaan, etsivät ne ravintonsa matalasta alle puolen metrin syvyisestä rantavyöhykkeestä syöden pohjasta löytämiään simpukoita ja kasveja. Sinisorsan ekologista lokeroa voi siis kuvata järven matalaksi alle puolen metrin syvyiseksi rantavyöhykkeeksi.

Tukkasotkat elävät usein samoilla järvillä kuin sinisorsat. Myös tukkasotkat käyttävät ravinnoksi pohjasta löytyviä simpukoita ja kasveja. Miksi emme havaitse lainkaan kilpailua?

Syy tähän on se, että tukkasotkat ovat kokosukeltajia. Ne kykenevät etsimään ravintonsa syvemmistä vesistä kuin sinisorsat. Tukkasotkan ekologiseksi lokeroksi voikin kuvata järven syvempää yli puolen metrin syvyistä rantavyöhykettä.

Luonnossa lajienvälistä jatkuvaa kilpailua pyritään välttämään, sillä jatkuva kilpailu on kaikille eliöille raskasta. Tämän vuoksi havaitsemme kilpailun sijaan lajien erilaiset ekologiset lokerot, joissa kunkin lajin on hyvä elää ja tuottaa mahdollisimman paljon jälkeläisiä.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä