11. Rakennusmestarina majava

Veden rannalla elää monia nisäkkäitä

Suurin osa maailman nisäkkäistä tarvitsee vettä vain juomiseen. Kuitenkin eräät lajit elävät joko koko elämänsä vedessä tai veden rannalla. Kaikki vedessä elävät nisäkkäät ovat siirtyneet sinne maalta. Tämän vuoksi jokaisella vesinisäkkäällä on keuhkot ja tarve käydä veden pinnalla hengittämässä.

Valaat ovat parhaiten vesielämään sopeutuneita nisäkkäitä. Valaat synnyttävät ja kasvattavat poikasensa vedessä.  Lisäksi niiden ruumiin muoto on suoraviivainen, vesielämään sopiva. Itämeren ainoa vakituinen valaslaji on pyöriäinen. Itämerellä pyöriäinen on uhanalainen laji.

Hylkeet ovat hyvin veteen sopeutuneita nisäkkäitä. Niiden ruumiinmuoto on hyvin sopeutunut vesielämään. Ne pyydystävät ravinnoksi kaloja. Ne käyvät luodolla tai jäällä vain lepäämässä ja  synnyttämässä poikaset. 

Veden rannalla elävät minkki ja saukko. Ne ovat nopealiikkeisiä petoja, näätäeläimiä.

Majava ja piisami ovat järvien ja jokien äärellä eläviä jyrsijöitä. Majava on ihmisen jälkeen eniten Suomen vesiluontoa muovaava laji. 

Majava, rakentajien aatelia

Rakentamista voisi kutsua majavan elämäntehtäväksi, niin paljon se käyttää aikaansa pesän ja patojen rakentamiseen. Pato voi olla kaksi metriä korkea ja useita kymmeniä metrejä, jopa sata metriä pitkä, mudasta, oksista ja puista tehty rakennelma. Padon tarkoitus on nostaa vedenpinta sopivaksi, jotta pesän suuaukko jää veden alle, ja majava pääsee myös hakemaan kauempaa puita rakennelmiin ja ruuaksi.

Majavan pesä on myös uskomaton taidonnäyte, sillä pesässä on useita huoneita oleskelua, ruokailua ja lepäämistä varten. Kaikki tilat ovat vedenpinnan yläpuolella ja pesä voikin olla jopa kaksi metriä korkea.  Pesäaukko on pinnan alla, jotta pedot eivät pääsisi pesään. Syksyllä majava lisää mutaa tai savea pesän ulko-osiin, joka kovettaa seinät suojaamaan talvella pedoilta.


Suomen suurin jyrsijä on luotu veteen

Majavan rakenne on täydellisen sopiva vesielämään. Sen hyvin tiheä turkki estää pohjavillaa kastumasta. Litteät karvankärjet jättävät turkin sisään ilmatilaa, joka eristää kylmän ilman tehokkaasti. Sierain- ja korva-aukot sulkeutuvat majavan sukeltaessa. Silmien edessä on kalvo, jotta silmät eivät sumene vedessä. Majavan näkökyky ei ole kovin hyvä, muta sen sijaan kuulo- ja hajuaisti ovat erittäin tarkat. Se pystyy jyrsimään ruokaa sukelluksissa, sillä hampaiden takana on ihopoimu, joka sulkee veden pois. Takajaloissa on räpylät. Se pystyy olemaan jopa 15 minuuttia hiljaa paikallaan veden alla, koska tarvittaessa sen elintoiminnot hidastuvat ja hapenkulutus minimoituu.

Majavan ruumis voi olla jopa metrin mittainen ja häntäkin lähes 40 cm pitkä. Majava painaa yleensä 10-20 kg, mutta voi painaa yli kolmekymmentä kiloa. Majavan häntä on hyvin paksu ja suomupeitteinen. Yleisväritys on ruskea. Majavalla on hyvin vahvat hampaat. Alahampaat ovat pidemmät ja suoremmat kuin ylähampaat. Majavat ovat hyvin pitkäikäisiä, sillä ne voivat elää 20 vuotta.


Perheidylli

Majavapari solmii elinikäisen liiton.  Poikaset, joita on yleensä 2-4, syntyvät kesäkuussa poikaspesään, joka on yleensä erillään pääpesästä. Samassa pesueessa voi olla vastikään syntyneiden poikasten lisäksi viime vuoden poikaset. Seuraavan talven keväällä emon tultua tiineeksi vanhimmat poikaset joutuvat etsiytymään omille reviireille. 

Koko majavaperhe rakentaa yhdessä patoja ja pesää sekä kerää ruokavarastoja talven varalle. Majavat syövät kesällä enimmäkseen erilaisia ruohoja ja esimerkiksi lumpeen ja ulpukan juurakoita. Talven tullen ravintona käytetään yhä enemmän puuta, etenkin haapaa ja koivua. Majavat ovat arkoja, joten ne ovat liikkeellä vain hämärän ja pimeän aikaan. Pelästyessään majava läiskäyttää vahvalla hännällä vedenpintaa, jolloin koko pesue sukeltaa pesän turviin.

Amerikan- vai euroopanmajava?

Suomessa on kaksi majavalajia, euroopan- ja amerikanmajava (aiempi nimitys kanadanmajava). Euroopanmajava oli vielä 1800-luvulla ainut majavalajimme. Voimakas metsästys tuhosi kannan lähes täysin. 1930-luvun lopulta lähtien maahamme tuotiin majavia sekä Kanadasta että Norjasta. Myöhemmin kanadanmajavia on nimitetty amerikanmajaviksi ja Norjasta tuodut ovat alkuperäistä Suomessa ollutta alalajia, euroopanmajavaa. 

Lajit ovat huomattavan samankaltaisia, amerikanmajava on hieman suuremmaksi kasvava ja turkinväriltään tummempi. Maallikon on kuitenkin mahdotonta erottaa lajeja toisistaan. Amerikanmajavia on Suomen keski- ja itäosissa vuoden 2010 tiedon mukaan 12000-15000 yksilöä, kun taas euroopanmajavia on eniten Porin ympäristössä noin 1000 yksilöä. Valitettavasti uusi laji amerikanmajava on vahvempi ja syrjäyttää euroopanmajavan, jos lajien reviirit kohtaavat. Nykyisin euroopanmajava on luokiteltu Suomessa uhanalaiseksi.


Ihminen ja majava

Majavan elo Suomessa ei ole koskaan ollut helppoa. Majava oli ennen 1930-lukua tärkein metsästyskohde ihmiselle. Majavan turkista tehtiin vaatteita, sen liha syötiin ja sen hajueritettä, haustetta, käytettiin moniin eri tarkoituksiin. Kun majava oli ensin metsästetty käytännöllisesti katsoen sukupuuttoon Suomesta, se istutettiin uudestaan tänne. Sen jälkeenkin majavaa on aina metsästetty lähinnä sen turkin vuoksi. Nykyään metsästys on sallittu vain erikseen määriteltynä aikana.

Ihminen ei aina pidä tämän Euroopan suurimman jyrsijän aikaansaannoksista. Majava tekee patoja, jotka nostavat vedenpintaa. Jos majavan asuinpaikan lähellä on talousmetsää tai vaikkapa peltoja, maanomistajat haluavat häätää majavan reviiriltään tai tappaa niitä. Jos majavan pato rikotaan, tämä sinnikäs veijari alkaa välittömästi rakentaa uutta.

Minkki - tappaja karkuteillä

Minkki tuotiin Suomeen 1920-luvun lopussa turkiseläimeksi tarhoihin. Kuitenkin jo 1932 tavattiin Suomesta villiintyneitä tarhaminkkien jälkeläisiä. Minkki on äärimmäisen nopea ja taitava saalistaja. Luonnossa se on kuitenkin myös hyvin haitallinen, sillä minkki tappaa kaikki kiinni saamansa ravinnoksi kelpaavat eläimet, vaikkei sillä nälkä olisikaan. Etenkin saariston ulkoluodoille päästessään vesilinnut poikasineen ovat suuressa vaarassa, sillä ne eivät ole tottuneet minkin kaltaisen pedon läsnäoloon pesimäalueellaan. Paljon tutumpi esimerkki luontoon kuulumattomasta tappajasta on kotikissa, joka irti päästessään tappaa kaikki itseään pienemmät otukset sisiliskosta aina oravaan ja lintuihin.

Villiminkki on yleensä melko tumma yleisväritykseltään, mutta sen alahuulesta lähtee rintaa kohti valkea laikku. Väritys kuitenkin vaihtelee yksilöittäin. Sen ruumiin pituus on vähän alle 50cm ja häntä noin 20cm. Minkkikoiras voi painaa lähes kaksi kiloa, naaras vain kilon verran.

Minkki viihtyy veden lähellä, sillä kesällä se syö pikkunisäkkäiden lisäksi mielellään vesilintujen poikasia ja munia, ja talvella ravinnoksi kelpaavat erinomaisesti kalat. Minkki synnyttää huhti-toukokuussa puolen tusinaa poikasta, jotka syntyvät sokeina luonnon onkaloon tai toisen eläimen entiseen pesäkoloon.

Saukko viihtyy vesistöjen lähellä

Nopeasti verraten saukko näyttää suurelta minkiltä. Se onkin jopa metrin mittainen ja häntä voi olla lähes puoli metriä. Saukko voi painaa jopa 10 kiloa. Useimmiten saukolla on kuitenkin selkeämpi vaalea rinta vatsaan asti. Pää on litteä, mutta leveä. Se on hyvin sopeutunut saalistamaan vedessä, sillä jaloissa on pienet räpylät ja se pystyy sulkemaan sieraimet ja korvat sukeltaessaan. Sillä on myös pitkät viiksikarvat vedessä liikkumista helpottamaan. 

Saukon pääravintoa ovat kalat, kuten ahven, särki ja hauki, mutta ravinnoksi kelpaavat myös ravut, simpukat ja pikkunisäkkäät. Saukko on erakko ja vaeltelee saalistaessaan jopa kymmeniä kilometrejä vesistöä seuraten.

Saukko tapaa muita saukkoja yleensä vain lisääntymisaikaan. Noin kaksivuotiaina kumpikin sukupuoli on lisääntymiskykyinen. Normaali poikastuotto on 3-5 poikasta. Vaikka saukko yleensä synnyttää keväällä, se on säännöllisesti kiimassa tietyin väliajoin, joten poikaset voivat syntyä myös muina vuodenaikoina. Naaras synnyttää poikaset luonnonkoloon ja hoitaa ne yksin vieroitusikäisiksi. Saukkokanta on Suomessa pienentynyt vähitellen, ja nykyään saukkoja uskotaan olevan noin 3000 yksilöä. Tästä syystä saukko on seurantalaji ja metsästyslainsäädännöllä rauhoitettu.


Hylkeet ovat aitoja vesieläimiä

Itämeressä elää kaksi hyljelajia.  Suurikokoisempi laji on halli eli harmaahylje. Itämerennorppa elää monin paikoin rannikolla. Tunnetuin hylje on kuitenkin Saimaalla elävä norpan alalaji, saimaannorppa.

Halli ja norppa ovat sopeutuneet erinomaisesti vesielämään. Ne pystyvät uimaan vinhaa vauhtia ja kääntymään nopeasti pakenevan kalan perässä evämäisten raajojen avulla.  Ruumis on virtaviivainen kuin kalalla. Ihoa peittää tiivis karva. Lämmönhukalta suojaa paksu rasvakerros. 

Hämärässä vesiympäristössä hylje näkee kohtuullisen hyvin suurilla silmillään, mutta tuntokarvojen avulla ne pärjäävät lähes pimeässäkin. 

Hylkeiden on käytävä haukkaamassa välillä happea pinnalta, sillä nisäkkäillä ei ole kiduksia. Sukelluksissa hylkeet voivat olla jopa parikymmentä minuuttia kerrallaan. 

Harmaahylkeet synnyttävät jäälle tai kalliolle pehmeäkarvaisen, vaalean poikasen eli kuutin. Norpat synnyttävät vastaavasti lumiluolaan. Naaras imettää poikastaan ravitsevalla maidolla.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä