Savon ammatti- ja aikuisopiston erityisopiskelijoilla on tukenaan monitahoinen ja -ammatillinen verkosto. Lähtökohtana on erityisesti opintojaan aloittavien opiskelijoiden osalla vanhempien ja edellisen oppilaitoksen henkilöstön kanssa tehtävä yhteistyö. Opiskelijan, hänen huoltajiensa ja muun tukiverkoston kanssa sovitaan yhdessä, mitä tukipalveluita opiskelija tarvitsee ja mistä hän saa ne tarkoituksenmukaisesti.
Erityisopiskelijoiden käytettävissä ovat tehostetusti kuntayhtymän opiskelijahuoltopalvelut, joihin kuuluvat opinto-ohjaus, kuraattorityö ja opiskelijaterveydenhuolto. Myös opiskelijahuoltoryhmän asiantuntemus ja verkosto ovat käytettävissä erityisopiskelijan opintojen tukemiseen.
Opinto-ohjaajat avustavat asiantuntijoina hojksien laadinnassa sekä ohjaavat erityisopiskelijoita opiskelussa sekä esim. alan tai oppilaitoksen vaihtamiseen ja työllistymiseen liittyvissä kysymyksissä.
Kuraattori on koulun sosiaalityöntekijä, joka tukee erityisopiskelijaa hänen elämänhallintaansa liittyvissä tilanteissa keskustellen ja ohjaten tarpeen mukaisesti asiassa eteenpäin. Kuraattori voi osallistua opiskelijan tukena esimerkiksi erilaisiin verkosto- ja hoitokokouksiin sekä tarvittaessa toimia opiskelijan asiassa kunnan sosiaalihuollon lastensuojelun työparina.
Opiskelijaterveydenhuolto vastaa opiskelijan terveydentilan tarkoituksenmukaisesta huomioimisesta hojksia laadittaessa. Tarvittaessa opiskelija ohjataan lääkärin lähetteellä koulupsykologille tai muuhun tarvitsemaansa perusterveydenhuollon tutkimukseen tai hoitoon ensisijaisesti kotikuntansa terveyskeskukseen.
Erikoissairaanhoitoa tarvitsevat opiskelijat pääsevät koululääkärin lähetteellä KYS:aan asianmukaiselle poliklinikalle.
Opiskelijahuoltohenkilöstö tekee tiivistä yhteistyötä erilaisissa hoitoonohjaustilanteissa kuten päihde- ja mielenterveysongelmien ilmetessä turvatakseen opiskelijan opintojen jatkumisen ja tutkinnon suorittamisen hoito- ja kuntoutusjakson jälkeen.
Erityisopiskelijoilla voi olla apunaan kotikuntansa järjestämä tulkki, henkilökohtainen avustaja, apuväline tai muu vastaava tuki opintojen suorittamiseksi. Mikäli samassa opetusryhmässä on integroituna useita erityisopiskelijoita, voidaan ryhmään järjestää erityisopetuksen resursseilla tarpeen mukaisesti tukiopettaja.
Erityisopiskelijoiden tukipalveluiden järjestäjiin ja asiantuntijoihin edellä mainittujen lisäksi lukeutuvat monet kunnalliset organisaatiot ja valtion laitokset, kuten sosiaali- ja terveystoimi, nuoriso- ja vapaa-aikatoimi, KELA, työvoimaviranomaiset ja poliisi.
Erilaiset kuntoutuslaitokset ja hoidontarvetta arvioivat tahot kuten Päihde- ja huumepysäkki.
Muuruveden erityisopiskelijoiden asiantuntijaverkostoon kuuluvat kiinteästi myös kehitysvammahuollon toimijat.
|