Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Kuntoutus ja hoito

YLLÄPITOON >>    

Kuntoutus ja hoito

Kuntoutus ja hoito
Kuntoutuksen lähtökohtana on ongelmien riittävän monipuolinen tutkiminen, jonka pohjalle kuntoutus voidaan suunnitella yhdessä ja luottamuksellisessa suhteessa perheen kanssa.

Kuntoutuksen tulee perustua paikallisiin mahdollisuuksiin ja niiden tukemiseen ja sitä kautta syntyvään yksilölliseen suunnitelmaan.

Näin toimittaessa kuntoutus nivoutuu tiiviisti lapsen ja hänen perheensä arkeen.

Lähde: Koivikko & Sipari 2006, Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus

 

Vinkki

Positiivisimmat tulokset on toistuvasti
saatu tutkimuksista,
joissa lapset saivat tukea ja kannustusta kotoa,
erityistä huomiota koulussa ja
joissa he itse aikuisina hakeutuivat sellaisiin olosuhteisiin,
jotka olivat sopusoinnussa heidän kykyjensä
ja rajoitustensa kanssa.

Ohjaus ja tuki rakentavassa päätöksenteossa
tärkeissä siirtymävaiheissa lienee tärkeintä,
mitä heidän kanssaan työskentelevät
ammatti-ihmiset voivat antaa.
-Maughan 1995