Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > TET-tori > Vaasan seutu > Humanistinen ja kasvatusala > Vapaa-aika- ja nuorisotyö > På Svenska >>

Vapaa-aika- ja nuorisotyö

Logo
YLLÄPITOON >>    

Yleistä tietoa alasta

Alan tutkinnon suorittaneita toimii kuntien, seurakuntien, laitosten, järjestöjen, erilaisten yhteisöjen sekä koulujen ja oppilaitosten palveluksessa. Alan työ on yhteisöllistä ohjaustyötä, jonka tavoitteena on edistää eri-ikäisten kasvua ja auttaa heitä tunnistamaan voimavaransa, vahvistamaan identiteettiään ja kehittämään oman elämänsä hallintaa.
 
 
 
Kuva
 

Yleisimmät alan työpaikat

Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja voi toimia kunnassa, järjestössä, laitoksessa, yrityksessä, projekteissa ja kehittämishankkeissa sekä itsenäisenä ammatinharjoittajana.
 

Alalla työskentely

Alalla työskentely vaatii kiinnostusta ihmisen kasvamiseen ja kehittymiseen, vuorovaikutus- ja muita sosiaalisia taitoja, menetelmällistä osaamista sekä motivointi- ja empatiakykyä. Keskeistä on osata toimia sekä yksilöiden, ryhmien että verkostojen kanssa. Alalla vaaditaan myös ohjaustaitoja.