Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > TET-tori > Oulun seutu > Liminka > Luonnontieteiden ala > Geo-, avaruus- ja tähtitieteet >

Geo-, avaruus- ja tähtitieteet

Logo
YLLÄPITOON >>    

Yleistä tietoa

Geofysiikka tutkii maapallon ja sitä ympäröivän lähiavaruuden fysikaalista rakennetta ja fysikaalisia ilmiöitä.

Meteorologian tutkimuskohteena ovat maapallon ja muiden planeettojen ilmakehät.

Tähtitiede tutkii fysikaalisin menetelmin taivaankappaleita ja maailmankaikkeutta.

Geologia tutkii maapallon rakennetta ja kehitystä sekä maapallolla vaikuttavia geologisia prosesseja ja niiden tuloksia. Geologian suuntautumisvaihtoehdot vaihtelevat yliopistoittain.

Maaperägeologia tutkii maankuoren pintaosaa, joka on muodostunut irtaimista maalajeista. Geologia ja paleontologia tarkastelee muinaisia eliöitä, niiden rakennetta ja suhdetta ympäristöön. Geologiassa ja mineralogiassa tutkitaan muun muassa kallioperän kivilajien syntyä, rakennetta ja raaka-ainevaroja.
 

Alalla työskentely

Tähtitieteilijä työskentelee yleensä tutkijana yliopistossa. Myös kansainväliset tutkimustehtävät ovat mahdollisia esimerkiksi Euroopan avaruusjärjestössä ESA:ssa.

Geologi työskentelee esimerkiksi tutkimus- ja opetustehtävissä, kartoitus- ja malminetsintätehtävissä, ympäristönhoito- ja ympäristönsuojelutehtävissä tai rakennusteollisuuden palveluksessa. Työpaikkoja ovat esimerkiksi Geologian tutkimuskeskus, kaivosyhtiöt, yliopistot ja Suomen ympäristökeskus.
 
Kuva