Musiikin alan perustutukinnoissa tavoitteena on antaa opiskelijoille tarpeellisia tietoja, taitoja ja valmiuksia itsenäiseen ammatin harjoittamiseen ja jatko-opintoihin, kannustaa harrastuksiin ja persoonallisuuden monipuoliseen kehittämiseen, tukea elinikäistä oppimista sekä kehitystä hyviksi ja tasapainoisiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi.
|
Musiikin alalta valmistuneet työskentelevät yleensä käytännön musiikkityössä muusikkoina, orkesterin- tai kuoronjohtajina, säveltäjinä tai opettajina. Alan ammattilaiset voivat työskennellä mm. esiintyvinä muusikkoina, musiikin palvelu- ja tuotantotehtävissä, viihdealalla, erilaisissa viestintään liittyvissä tehtävissä sekä kuntien ja muiden yhteisöjen järjestämän musiikin harrastustoiminnan parissa.
|