Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

lastenpsykiatrinen, psykiatrinen

YLLÄPITOON >>    

lastenpsykiatrinen, psykiatrinen

JYVÄSKYLÄ

JYVÄSKYLÄ

 

 

 

TAVOITE

 

 

MITEN TAVOITE SAAVUTETAAN?

 

 

TOIMENPITEET

 

1       VARHAISESTA HUOMAAMISESTA VARHAIN TOIMIMISEEN

 

Koulujen toimintakulttuuria ja työkäytänteitä kehitetään siten, että opetuksessa taataan onnistumisen edellytykset toteuttamalla oppilaan oppimisedellytyksistä lähtevää opetusta ja tukemalla sosiaalisia taitoja. Yhteisöllisyyttä ja osaamista lisäämällä vahvistuu yhteinen näkemys siitä, että lapsen ja nuoren tukeminen kuuluu perustehtävään ja päivittäiseen toimintaan.

 

 

 

 

Perustason osaamisen vahvistaminen ala- ja yläkouluissa

 

Johtajuutta ja osaamista vahvistetaan koulutuksen avulla ja yhteisissä tapaamisissa oppivan työyhteisön periaatteilla

 

Peruspedagogiikan laatua lisätään ja ennaltaehkäisyn näkökulma otetaan huomioon tehostamalla tukitoimia ja mallintamalla käytänteitä kaikille opettajaryhmille tehostetun tuen osalta (tukiopetus, eriyttäminen, joustavat ratkaisut, yksilöllisten oppimisedellytysten arviointi ja huomioon ottaminen opetuksen suunnitteluvaiheessa, oppimissuunnitelman laatiminen tukitoimena ja verkostomaisen työtavan välineenä) ja erityisen tuen toteuttamisen osalta (oppimäärän yksilöllistämisen kriteerit ja yksilöllisten tavoitteiden toteuttaminen, opintokokonaisuuksien käyttö, joustavan ja monipuolisen arvioinnin toteuttaminen)

(ks. Menettelytapaohjeistus)

Jyväskylän erityisopetuksen ja sairaalaopetuksen kehittämishankkeiden tuotoksena syntyneet hyvät käytänteet juurrutetaan yleisopetuksen käyttöön; opettajaryhmille järjestetään pedagogisia iltapäiviä ja ohjausta

 

Oppilashuollon toiminta nivotaan luontaiseksi osaksi arkea, valmiuksia huomata tuen tarve lisätään ja vastuun ottamista tukitoimien käynnistämisestä lisätään 

 

 

TIEDOTTAMINEN

-          hanke-esitteet kouluille marraskuussa 08

 

KELPOPILARIT

-          koulujen rehtoreiden ja johtoryhmät (n. 40 henkilöä); koulutuspäivä syksyllä 08 ja keväällä 09

-          tukitoimien raamit, normit & ohjeistukset

 

KELPOPILOTIT

-          Yleinen tuki-, Tehostettu tuki- ja Erityinen tuki- kehittäjätiimit

TIIMIEN MUODOSTAMINEN

Yleinen tuki

-          Mitä se on? Miten voidaan lisätä kouluhyvinvointia? Hyvät käytänteet; koulutus

Tehostettu tuki

-          Milloin? Kenelle? Miten?

-          Hyvät käytänteet; koulutus

Erityinen tuki

-          Milloin? Ohjeistukset, työtapamallit

Tiimien yhteinen koulutuspäivä ______

-          benchmarking

-          koulutusvelvoite

 

KELPOPORUKAT

-          joka koulusta valittujen 1-2 KELPO-henkilön ryhmä; 3 koulutuspäivää tai

-          rehtori+johtoryhmä – koulutusiltapäivä tai

-          vaihtuvat koulut, joilla itsevalittu koulutuskohde (yleinen, tehostettu tai erityinen tuki), koulu voi anoa laadunkehittämisrahaa

-          työnohjaus: miten toimin sopivasti toisin?

 

Koulutusaiheet

- koulun toimintakulttuuri ja hyvinvoinnin peruspilarit

- varhaisesta huomaamisesta varhaiseen puuttumiseen: keinot, työtavat, mallit

-          opettaja osana verkostoa: valmius yhteisölliseen ja moniammatilliseen työtapaan

-          IE -koulutus

 

Koulutuksiin sisältyvät välitehtävät, joista annetaan henkilökohtainen ja/tai yksikkökohtainen palaute.

 

Materiaalit

 

Onnellinen opinpolku

Hyviä työkäytänteitä ja tukitoimia

Kouluhyvinvoinnin peruspilarit

Palaveritekniikat

  

 

 

2 RINNAKKAIN TOIMIMISESTA YHTEISTYÖHÖN

 

 

 

Yhteistyön lisääminen yhteisöjen sisällä ja kaikissa opinpolun nivelvaiheissa

 

 

Oppimisen tai terveen psyykkisen kasvun esteiden vuoksi tukea tarvitsevien lasten ja nuorten tilanteeseen puututaan heti;

 

Päivähoidon ja koulun välisiä ’saattaen vaihto’ –palavereja ja yhteistyötilaisuuksia lisätään

 

Luodaan toimivat ja yhteiset käytänteet opetuksen suunnittelun kannalta välttämättömien tietojen siirtämiseksi luokka-asteen, opettajan tai koulun vaihtuessa  opinpolun aikana

 

Työjärjestystä palkittamalla mahdollistetaan joustavien ryhmien muodostaminen ja lisätään opettajien yhteissuunnittelulle varattavaa aikaa

 

Lisätään valmiuksia ja resursseja toteuttaa samanaikaisopetusta erityisopettajan, vapaana olevien opettajien ja aineenopettajien yhteistyönä

 

Alkuopetuksessa toteutetaan työpari – mallia erityisopettajan ja luokanopettajan yhteistyönä

 

Tehostetaan opettajan ja koulunkäyntiavustajan työpari –työskentelymallia ja yhteistyötä

 

Joustava ja tuettu siirtyminen toiselle asteelle turvataan oikea-aikaisen ja tarkoituksenmukaisten tiedonsiirtokäytänteiden avulla

 

 

Varhainen huomaaminen

Puheeksi ottaminen

 

 

Opettaja moniammatillisen tiimin jäsenenä

Auttajan rooli

Kodin ja koulun yhteistyö -mallit

 

Menettelytavat tiedon siirtämisessä

-          materiaalit

-          yhteistyökäytänteet

 

Hyvien käytänteiden mallintaminen

Pilari-koulutuksessa koulujen käytänteet

-          mallien hyödyt/haitat

 

 

Yhteistyövalmiudesta yhdessä tekemiseen

Opettaja-koulunkäyntiavustaja –työparityöskentely

 

Friends –koulutus

 

 

 

Työnohjaus

 

 

Seurantakäytänteet

 

3 KOHTI JOUSTAVIA TUKIPALVELUJA

Tukipalvelujen  kehittäminen

 

Erityisen tuen rakenteita ja toimintamalleja kehitetään siten, että oppilaan koulupolku, terve kasvu ja kehitys turvataan riippumatta tuen tarpeen syystä, diagnoosista tai lapsen kasvuympäristössä tapahtuneista muutoksista (hoitoon tai huostaan otetut lapset).

 

 

 

Alueellisten pienryhmien kattavuutta ja oppilaaksi ottamisen kriteerejä tarkistetaan sekä toimintatapoja kehitetään

 

Laaja-alaisen erityisopettajan ja pienryhmäopettajan välistä työnjakoa tarkennetaan, toimenkuvia aukaistaan ja määritetään koulun oppilaiden tuen tarpeen mukaan

-           

Pienryhmien toimintaa kehitetään tukijakso –periaatteella; oppilaan kokonaiskuntoutuksellinen tarve määritellään moniammatillisena yhteistyönä ja laaditaan oppimissuunnitelma, jota arvioidaan säännöllisesti verkostopalavereissa

 

Polikliinisessa hoidossa olevien oppilaiden opetuksen vastuutahot ja järjestämismuodot selkiytetään

 

Avohoidollisten oppilaiden koulunkäynnin järjestämiseksi lisätään yhteistyötä koulujen, erikoissairaanhoidon avohoitopalvelujen ja sairaalaopetuksen nivelluokkakäytänteiden välillä; alueellisen oppilashuollon työkäytänteitä ja –resursseja tarkennetaan

 

Erityiskoulujen toimintaa osaamiskeskuksina osana kunnallista erityisopetuksen palvelurakennetta tehostetaan

- sairaalaopetuksen antamia ohjaus- ja konsultaatiopalveluja lisätään 

 

Lastenpsykiatrian polikliinista osaamista kiinnitetään tehokkaammin sosioemotionaalisesti oireilevan oppilaan tukiverkostoon

 

 

Menettelytapaohjeistuksen päivitys

 

è    tehostettu tuki ja erityisopetus Jyvässeudulla

- käsikirja koulujen käyttöön

       - ohjeistuskoulutus

 

 

 

 

Ks. Koulutusaiheet ja materiaalit yllä

 

 

 

 

- esitys avohoidollisten mallien kehittämiseksi lastenpsykiatrian vastuualueelle

 

 

 

 

 

 

 

Ks. Sairaalaopetuksen kehittäminen –hankesuunnitelma

 

 

 

Psykososiaalisesti oireilevan oppilaan ja erikoissairaanhoidon yhteistyö, polikliinisen hoidon mallit, psykiatrinen erikoissairaanhoitajan puoli virkaa osaksi hope-luokan toimintaa

 

Nuorisotoimen näkyvyys yläkouluissa

Kerhojen näkyvyys ala- ja yläkouluissa

Koulunkäyntiavustajien tehostettu käyttö:

-          toimenkuvien kartoitus

-          vastuualueiden tehostaminen, mm. läksykerhot, välituntiohjaus

 

 

 

 

 

VAASA

Esi- ja perusopetuksessa:

1. Tehostetun tuen vahvistaminen kehittämällä paikallisia tukimuotoja ja lisäämällä henkilöstön perusosaamista.

--> keinoina tässä vaiheessa pilottikoulut/esiopetusryhmät, joihin kohdennetaan koulutusta/työnohjausta ja joiden tukimuotoja kehitetään. Tukimuotojen kehittämisessä alkuopetuksen pienluokkien toiminnan uudelleen arvioiminen ja uudelleen muotoilu on keskeinen tehtävä.

2. Opetuksen ulkopuolisten palveluiden oikea-aikaisuus ja toimivuus. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi koulupsykologien roolia koulutulokkaiden kouluvalmiusarvioinneissa. Nykyisellään koulupsykologien työ painottuu oppimistutkimuksiin, voisiko tilanne olla toinen?

Kehittämiskohteena on tehostaa myös esimerkiksi psykiatrisen sairaanhoidon ja koulun yhteistyötä (moniammatillinen yhteistyö) niiden oppilaiden kohdalla, jotka ovat jo erityisen tuen piirissä.