Kelpo-toimintaan sisällytettävästä kehittävästä arvioinnista vastaa Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskus. Kehittävässä arvioinnissa seurataan kehittämistoimien etenemistä sekä kuntien / kuntayhtymien että valtakunnan tasolla. Tämän lisäksi arvioidaan koulutuskokonaisuuden merkitystä kehittämistoimintaan. Koulutuskokonaisuuden arviointi suoritetaan seuraamalla koulutustilaisuuksia sekä keräämällä osallistujilta palautetta koulutustilaisuuksien päätteeksi.
Kehittämistoiminnan etenemistä kunnissa seurataan hankedokumentteja läpikäymällä ja koordinaattoreita haastattelemalla. Kuntien laatimista hakemuksista, suunnitelmista ja tehtävistä annetaan yksityiskohtaista palautetta kehittämistoiminnan tueksi. Tämän lisäksi kuntien kehittämistyötä tarkastellaan Hyvän työn näkökulmasta, jolloin perustellut ja koulun arjessa hyvin toimivat toimintatavat ovat tarkastelun kohteena. Näistä kootaan ideapankki kunnan toimijoiden, rehtoreiden ja opettajien käyttöön syksyllä 2010.
Koulutuksen arviointikeskuksesta arvioinnin toteuttamiseen osallistuvat:
erityispedagogiikan professori Jarkko Hautamäki
FT/EO Helena Thuneberg
KM Maria Beirad
PsM Mari-Pauliina Vainikainen
KM Touko Hilasvuori
Lisätietoja Maria Beiradilta: maria.vanhanen@helsinki.fi, p. 09-191 44181.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Koulutuksen arviointikeskus on Helsingin yliopistossa toimiva tutkimusosasto, joka tarjoaa asiakkailleen monipuolisia tutkimus-, koulutus-, arviointi- ja tiedonkeruupalveluita. Yksi arviointikeskuksen päätehtävistä on oppimaan oppimisen arviointi, jolloin arvioinnin kohteena ovat ne elinikäisen oppimisen kannalta keskeiset tiedot, taidot ja asenteet, jotka kehittyvät jokapäiväisen koulutyön seurauksena. Lisäksi Koulutuksen arviointikeskus on ollut mukana kansainvälisissä tutkimushankkeissa, joista esimerkkeinä mainittakoon PISA 2006 ja Euroopan Unionin Learning-to-learn.
Koulutuksen arviointikeskuksen toimintaan voi tutustua tarkemmin syksyllä 2010 uusituilla nettisivustoilla osoitteessa: www.helsinki.fi/cea
|