Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä > In English >>
Logo
YLLÄPITOON >>    
Kuva
 

Lomakkeet

 
 

 

Vox Aurea on tehnyt lukuisia kiertueita ympäri maailmaa. Kuoro on osallistunut myös monille festivaaleille.

- 1992 kuoro oli kiertueella Koreassa (ISME) ja Japanissa
- 1993 Suomen Yleisradio valitsi Vox Aurean vuoden nuorisokuoroksi
- 1993 kuoro osallistui Tolosan kuorofestivaaliin ja sai 3. palkinnon lapsikuorosarjassa ja yleisön suosikkikuoro-erikoispalkinnon
- 1995 kuoro voitti kaksi 1. palkintoa ja yhden 2. palkinnon Golden Gate lapsikuorofestivaalissa San Franciscossa, USA:ssa
- 1997 kuoro sai Suomen Yleisradion harrastemusiikin Kunniapunnuksen
- 1997 kahden viikon konserttikiertue Saksassa
- 1998 kuoro osallistui Tukholman Vapauden festivaaliin
- 1999 kuoro järjesti kansainvälisen lapsikuorofestivaalin Jyväskylässä
- 2000 osallistuminen Kathaumixw-kuorofestivaaliin Kanadassa (kutsuttuna taiteilijavieraana) ja ISME-kongressiin Edmontonissa
- 2001 osallistuminen Toiseen Kansainväliseen Tyttökuorofestivaaliin Rigassa
- 2003 Rhodoksen Kansainvälisiltä Musiikkifestivaaleilta tuomisina oli Lapsikuorosarjan voiton lisäksi koko tapahtuman pääpalkinto Grand Prix, ensimmäinen Rhodoksen kilpailussa koskaan lapsikuorolle myönnetty.
- 2003 kuoro oli kolmella kultaleimallaan Tampereen Sävelen paras suomalaiskuoro
- 2004 kuoro sai 3. palkinnon lapsikuorosarjassa Tolosan kuorokilpailussa
- 2005 Kutsuttuna konsertoijana Tampereen Sävelessä
- 2006 Konserttikiertue Japanissa
- 2007 Tampereen Sävelen kuorokatselmuksessa kaksi kultaleimaa
- 2008 Kutsuttuna esiintyjänä Waasan XVI Kuorofestivaaleilla