|
|
Päätäi
Päätäi on noin 2-4 mm:n mittainen loinen. Sillä on yläruumiissaan kolme jalkaparia. Kunkin jalan päässä on pieni karvainen sormenpäätä muistuttava uloke sekä tarttumakynsi, joiden avulla se takertuu kiinni päänahkaan. Päätäin väri vaihtelee läpikuultavan harmaasta punertavan ruskeaan tai mustaan. Joskus se voi olla lähes kokonaan musta. Tukan väri vaikuttaa toisinaan myös päätäin väriin siten, että esimerkiksi vaaleahiuksisilla myös päätäit saattavat olla vaaleampia. Nimensä mukaisesti päätäi viihtyy lähinnä hiuspohjassa. Ravinnokseen päätäi imee verta iholta noin 4-6 tunnin välein. Päätäinaaras laskee hiuksiin munia, jotka näkyvät hiuksissa pieninä, noin 0,8 mm:n pituisina, hilsettä muistuttavina vaaleina ja kovina nystyinä, saivareina. Helpoiten saivareita voi löytää korvien yläpuolisista hiuksista ja niskahiuksista.
Munista kuoriutuu päätäin toukkia (nymfi) noin 5-9 vuorokauden kuluessa. Ulkoisesti toukat muistuttavat täysikasvuisia päätäitä, mutta ovat kooltaan huomattavasti pienempiä. Toukka luo nahkansa kolmeen eri otteeseen ennen kuin siitä tulee täysikasvuinen päätäi. Aikaa tähän kuluu noin pari viikkoa.
Miten päätäi tarttuu?
Hieman kärjistäen voi sanoa, että kuka tahansa, jolla on hiuksia päässään, voi saada tartunnan. Ympäristön tai hiusten puhtaudella ei tässä suhteessa ole merkitystä. Päätäi on ryömivä loinen. Se ei kykene hyppimään tai lentämään päänahasta toiseen. Yleisin tartuntatapa onkin lähikontakti hiusten koskettaessa toisiaan. Päätäi saattaa takertua esimerkiksi kamman piikkeihin, pyyheliinoihin (tukkaa kuivatessa), tyttöjen hiusdonitseihin, villamyssyihin, talvitakkien kauluksiin, tyynyliinoihin sekä alus- ja päällysvaatteisiin. Jos nämä materiaalit ovat sitten useamman ihmisen käytössä, päätäit saattavat siirtyä hiuksista toiseen. Aikavälin tulee kuitenkin olla verraten lyhyt, sillä ihmiskehon ulkopuolelle joutuessaan päätäit lähtevät välittömästi liikkeelle kohti uutta lämmönlähdettä.
Oireet
Päätäitartunnan tyypillisin oire on hiuspohjan kutina. Kutinasta johtuva raapiminen aikaansaa usein rikkoumia hiuspohjaan. Kaikilla päätäitartunnan saaneilla ei esiinny oireita lainkaan. Kutinaoireiden puuttuminen ei siis poissulje tartunnan mahdollisuutta.
Päätäin munimat saivareet ovat silminnähtävissä hiuspohjassa. Eläviä päätäitä sen sijaan voi olla vaikea havaita. Hiusten huolellinen kampaaminen tiheällä täikammalla ja näin saadun materiaalin tutkiminen suurennuslasilla auttavat asiaa.
Päätäitartunnan hoito
Päätäit eivät poistu hiuspohjasta itsestään. Niiden häätäminen vaatii aina hoitoa. Täit voidaan hävittää pesemällä hiukset lääkeshampoolla. Tällä hetkellä apteekeista on saatavilla kahta valmistetta, joista toisessa vaikuttavana aineena on pyretriinin ja piperonyylibutoksidin seos (permetriini) ja toisessa malationi. Nämä lääkeshampoot ovat reseptivapaita. Hoitoon on aina liitettävä hiusten huolellinen kampaaminen ja mahdollisten saivareiden poistaminen tiheällä täikammalla muutaman päivän välein. Hoidon jälkeen jäljelle jääneistä munista voi vielä kuoriutua eläviä täitä ja nämä tulisikin poistaa kampauksen yhteydessä. Mikäli eläviä täitä esiintyy vielä hoidosta viikon jälkeen, on hoito uusittava. Muutoin varmentava uusintahoito tehdään vain nille, joilla perheessä täitä alunperin olikin. Perhepiirissä on tärkeää, että kaikki perheenjäsenet hoitavat hiuksensa kertaalleen.
Päätäiden karkotus ympäristöstä
Päätäi on täysin riippuvainen ihmisestä. Ihmiskehon ulkopuolella päätäi säilyy hengissä korkeintaan vuorokauden, sillä se kuivuu nopeasti ilman säännöllistä veriateriaa ja ihon lämpöä. Monasti siis pelkkä aika ilman erityisiä desinfioimistoimenpiteitä riittää karkottamaan päätäit lähiympäristöstä. Esimerkiksi lapsiperheissä vaatteet ja erilaiset esineet voi sulkea vaikkapa vaatekaappiin 1–3 vuorokaudeksi. Lakanat, tyynynpäälliset ja pyyheliinat on kuitenkin hyvä pestä lääkehoidon jälkeen. Aivan normaali pyykkikäsittely riittää. Pakkanen (noin -20 astetta) ja toisaalta kuiva kuumuus (noin +80 astetta) tuhoavat päätäit tehokkaasti. Esimerkiksi päähineet, villamyssyt, lapaset ja lelut voi illalla pistää muovipussiin ja muovipussin pakastimeen, jolloin päätäit ovat seuraavana aamuna kuolleet.
Lähde: Tartuntatautiliitto ja Pielaveden apteekki.
Kihomadot
Kihomadot
Kihomato on suolistossa elävä pikkumato ja kuuluu laajempaan sukkulamatojen ryhmään. Tartunta tapahtuu joko madon munan tai sen toukan välityksellä. Kihomatoja tavataan vain ihmisellä. Kihomatokoiras on pituudeltaan 3–5 mm ja naaras 8–13 mm. Väriltään ja ulkomuodoltaan ne muistuttavat lähinnä valkoista ompelulangan pätkää. Kihomadot elävät ihmisen suolistossa. Niiden elinkaari on korkeintaan kolmen kuukauden mittainen, josta ajasta toukkavaihe vie noin 2–4 viikkoa. Tartunta tapahtuu nielemällä madon munia. Munista kuoriutuu mahalaukussa tai ohutsuolen alkuosassa toukkia. Toukat kehittyvät ohutsuolessa ja paksusuolen alkuosassa täysikasvuisiksi yksilöiksi. Aikuistuttuaan kihomadot alkavat paritella. Koiraat kuolevat pian hedelmöityksen jälkeen. Naaraan sisällä kehittyy tuhansittain munia ja ne lopulta täyttävät madon elimistön lähes kokonaan. Naaras vaeltaa yöllä paksusuolessa kohti peräsuolta ja edelleen peräaukon läpi. Peräaukon ympäristön iholla naaras alkaa munia. Tämä tapahtuu öiseen aikaan mahdollisesti ruumiinlämmön laskemisen laukaisemana. Munat ovat kauttaaltaan liimamaisen eritteen peittämiä ja ne takertuvat helposti kiinni ihoon. Muninnan jälkeen myös naaraat ovat täyttäneet elämäntehtävänsä ja ne kuolevat.
Tartunta
Tartunta saadaan nielemällä kihomatonaaraan tuottamia munia, jotka ovat kiinnittyneinä isännän peräaukon iholle. Munien suojana oleva liimamainen erite, sekä jossain määrin myös kihomatojen liikehdintä paljaalla iholla, aiheuttavat kutinaa, jota etenkin pienet lapset helpottavat sormillaan raapimalla. Näin madon munia takertuu helposti sormiin ja sormenpäihin. Sormista suuhun munat sitten päätyvät joko suoraan (esimerkiksi peukaloa imiessään lapsi voi tartuttaa itseään yhä uudelleen) tai epäsuorasti erilaisten esineitten ja materiaalien pinnoilta (lelut, tutit, vuodevaatteet, yöasut jne.). Unohtaa ei pidä myöskään sormin syötäviä ruokia ja välipaloja. Suomessa kihomadot ovat lähinnä päiväkoti-ikäisten lasten riesa. Kihomato on ihmisen loinen. Tartunnan voi siis saada vain toiselta ihmiseltä.
Oireet
Kihomatotartunnan yleisin oire on peräaukon kutina. Niin kuin edellä on todettu, kutina johtuu pääasiassa madon munien pinnalla olevasta eritteestä. Kutinaa voivat aiheuttaa myös itse kihomadot iholla luikertaessaan. Kutina on kihomadon kiertokulun kannalta hyödyllistä, koska kutinan ja sitä seuraavan raapimisen seurauksena munia joutuu runsaasti vaatteisiin, vuodevaatteisiin ja sormiin ja sitä kautta uuden tai saman isännän suuhun.
Hoito
Kihomatojen häätäminen vaatii aina lääkehoitoa. Koska madon munat tarttuvat helposti henkilöstä toiseen, perhepiirissä kaikki perheenjäsenet hoidetaan. Lääkkeet eivät tapa ohutsuolessa mahdollisesti kehittymässä olevia kihomadon munia, joten lääkehoito on uusittava 10–14 vuorokauden kuluttua ennen kuin sillä välin munista kehittyneet madot ehtivät tuottaa uusia munia. Kihomatojen poistaminen suolistosta saattaa olla aikaa vievä prosessi. Sitkeissä tapauksissa voidaan tarvita useampiakin kuureja. Kihomatotartuntaa voidaan hoitaa käsikauppavalmisteena myytävällä pyrviiniembolaatilla (kauppanimi: Pyrvin).
Kihomatojen torjunta ympäristöstä
Kihomadot huolehtivat kiertokulustaan tehokkaasti. Yksi naarasmato tuottaa suunnattoman määrän munia, jotka vuorollaan nieltyinä kehittyvät uusiksi madoiksi. Tämän kiertokulun katkaiseminen on torjunnassa olennaisinta. Jotta munia tarttuisi sormiin mahdollisimman vähän, on kynnet pidettävä lyhyinä. Käsien pesusta on huolehdittava, erityisesti ennen ruokailua ja vessassa käynnin yhteydessä. Välipalojen kuten perunalastujen ja karamellien syömistä sormin tulee välttää. Koska madot munivat öisin, on munia erityisesti lakanoissa ja vuodevaatteissa. Jos perheessä on kihomatovaivaa, ei pitäisi ottaa vastaan yövieraita tai päästää lasta yökylään, ennen kuin vaiva on hoidettu. Lääkkeen ottamista seuraavana päivänä vaihdetaan kaikki vuodevaatteet. Ne vuodevaatteet, joita ei voi pestä, imuroidaan ja tuuletetaan. Pakkanen tappaa elävät toukat munien sisältä. Tarkoista astemääristä ei ole riittävästi tutkittua tietoa. Kihomatojen häätämisessä keskeistä ei kuitenkaan ole ulkoilman kylmyys, vaan se, että vuodevaatteet ylipäätään viedään ulos tuulettumaan tai ne imuroidaan. Samana päivänä tehdään normaali viikkosiivous: imuroidaan lattiat ja pyyhitään pinnat. Vessan ja kylpyhuoneen ovenkahvat on syytä pyyhkiä usein. Muutoin omaksutuista siivousrutiineista ei tarvitse poiketa.
Lähde: Tartuntatautiliitto
Syyhy
Syyhy on syyhypunkin aiheuttama ihotauti. Syyhypunkin elinkaari on noin 2–3 kuukauden mittainen. Tästä ajasta kolme viikkoa kuluu punkin kehittymiseen toukasta täysikasvuiseksi. Hedelmöitynyt naaras kaivautuu ihon sisään – ei kuitenkaan orvaskeden sarveiskerrosta syvemmälle – ja alkaa kaivaa käytävää, johon se ehtii parin kuukauden elinaikanaan munia 40–50 munaa.
Tartunta
Syyhypunkki tarttuu yleensä kosketustartuntana paljaalta iho-alueelta toiselle. Syyhy voi myös tarttua välillisesti vaatteiden tai vuodevaatteiden pinnoilta, joihin punkkeja on joutunut infektoituneesta ihmisestä. Tartunnan aiheuttajina ovat yleensä hedelmöittyneet naaraspunkit, sillä koiraat kuolevat pois pian hedelmöityksen jälkeen. Tartuntaan tarvitaan yleensä selkeä ihoaltistus – esimerkiksi käteltäessä syyhypunkit tarttuvat harvoin. Tyypillisiä tilanteita ovat kädestä pidempään kiinni pitäminen ja halaaminen. Pienten lasten keskuudessa lähileikit edesauttavat syyhypunkkien leviämistä. Syyhypunkit eivät tartu vaatteiden läpi. Syyhypunkit elävät kehon ulkopuolella vain rajallisen ajan.
Oireet
Tartuntahetkellä ihmiseen siirtyy yleensä vain rajallinen määrä syyhypunkkeja (10–20 kpl). Punkkipopulaation lisäännyttyä riittävästi ilmaantuvat oireet, jotka aiheutuvat punkeille ja niiden eritteille herkistymisestä. Mikäli kyseessä on ensitartunta, oireiden alkamiseen kuluu aikaa keskimäärin neljä viikkoa. Aiemmin sairastettu syyhy jättää immunologisen muistin punkin ja sen eritteiden kohtaamisesta ja siten uusi tartunta alkaa oirehtia jo muutamassa päivässä. Ensioireena on yleensä voimakas yöllinen kutina. Kutina aiheuttaa raapimista ja raapimisen seurauksena vetistäviä, ruven peittämiä ihovaurioita. Ihovauriot puolestaan lisäävät bakteeritulehdusten riskiä. Raapimisjälkiä esiintyy yleensä sormien välissä, ranteissa, rinnassa, lapaluiden alueella ja intiimialueilla. Hoitamattomissa tapauksissa syyhy voi levitä joka puolelle. Se on kuitenkin harvinaista kasvoissa, kaulalla ja päänahassa. Poikkeuksena ovat päiväkoti-ikäiset lapset.
Hoito
Hoidon kulmakivenä on syyhylääkitys, käytössä olleiden vaatteiden ja vuodevaatteiden vaihto sekä tartuttajan ja mahdollisten tartunnan saaneiden hoito. Toistolääkitys viikon päästä on välttämätön hoidon onnistumisen varmistamiseksi. Kaikki perheenjäsenet hoidetaan samanaikaisesti – oireilevat kahdesti ja oireettomat kerran. Suomessa saatavilla olevat syyhylääkkeet ovat permetriinivoide (kauppanimi: Nix®) ja erikoisluvalla saatava ivermektiini-tablettilääkitys (Stromectol®). Ivermektiiniä käytetään lääkärin määräämänä erityistapauksissa (esimerkiksi hankala rupisyyhy) ja siihen liitetään aina myös voidehoito. Permetriinivoidetta on saatavissa apteekeista ilman reseptiä. Yksi putkilo riittää yleensä yhteen aikuisen kertakäsittelyyn. Hoitopäivänä kaikki käytössä olleet vaatteet ja vuodevaatteet laitetaan aluksi pesuun, eikä tämän jälkeen likaisia vaatteita käsitellä ilman suojaavia muovikäsineitä. Pesulämpötilan tulisi olla vähintään +60 C ja pesuajan vähintään 20 minuuttia. Jos vaate ei kestä tavallista vesipesua, se laitetaan muovipussissa pakastimeen vuorokaudeksi. Koska syyhypunkki selviää huoneen lämmössä hengissä korkeintaan pari vuorokautta, voi vaatteen (tai muun materiaalin) pussittaa ja viedä siksi ajaksi syrjään (esim. vaatekomero) sekä tämän jälkeen tuulettaa tai puistella. Patja ja makuuhuone imuroidaan normaalisti.
Kun makuuhuone on imuroitu ja vaatteet laitettu pyykkiin, mennään suihkuun. Pesun jälkeen kuivataan iho huolellisesti ja levitetään voide kaulasta varpaisiin kaikille iho-alueille, mutta ei limakalvoille. Pikkulapsilla ja vanhuksilla voi olla tarpeen hoitaa myös hiuspohjaa Nix®-shampoolla. Erityisen huolellisesti voidetta on levitettävä varpaiden- ja sormien väleihin, kynsireunuksiin, napaan, kainaloihin sekä nivusiin ja ulkoisiin sukuelimiin. Samalla otetaan myös käyttöön uudet puhtaat vaatteet ja vuodevaatteet. Voiteen annetaan vaikuttaa aikuisilla 8–15 tuntia ja pikkulapsilla 6–8 tuntia. Imeväisille lääkäri määrää käsittelyajan. Hoitoajan päätyttyä päällä olevat vaatteet riisutaan ja viedään jälleen pyykkiin (pyykkiä pestessä muistettava suojakäsineiden käyttö). Tämän jälkeen iho pestään vedellä ja saippualla. Jos käsien ja alapään pesu on välttämätöntä hoidon aikana, voidetta levitetään heti uudelleen näille alueille. Jos permetriinivoide on iholla yön yli, lakanoiden vaihto ja siivous tehdään aamulla hoitovoiteen poispesemisen jälkeen. Hoito toistetaan viikon kuluttua. Poikkeuksena on oireeton perheenjäsen tai muu kontaktina hoidettu henkilö, joka hoidetaan vain kerran.
Lähde: Tartuntatautiliitto
|
|
|