Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Myrskylä > Kirkonkylän koulu > Liikkuva koulu >

Liikkuva koulu

YLLÄPITOON >>    

Liikkuva koulu power point-esitys

Linkkinä ppt-tiedosto Liikkuvasta koulusta.
 

LIIKKUVA KOULU

Liikkuva koulu-pilottihanke päättyi keväällä 2012. Liikkuva koulu –hankkeen tavoitteena oli parantaa kouluikäisten fyysistä aktiivisuutta, vakiinnuttaa kaikkiin peruskouluihin kouluikäisten liikuntasuositukset sekä saada hankkeen aikana tutkittua tietoa lasten ja nuorten toimintakyvystä. Koulun liikunnalla tarkoitetaan kaikkea sitä fyysistä aktiivisuutta, joka sisältyy koulupäivään tai sen välittömään yhteyteen – ei ainoastaan liikuntaa oppiaineena.

Jo ennestään aktiiviinen ja liikkuva Kirkonkylän koulu sai hankkeesta paljon. Hankkeen myötä koulupäivää liikunnallistettiin monin tavoin. Merkittävimpiä toimia olivat liikuntatuntien lisääminen, yhteistyön tiivistäminen eri tahojen kanssa (mm. perheliikuntatapahtumat) sekä toimintaympäristön kehittäminen. Hanke jää elämään! Lähes kaikki Liikkuva koulu-hankkeessa tehdyt toimenpiteet ovat osa koulumme arkipäivää ja toimintakulttuuria.

www.liikkuvakoulu.fi
 

Kinball

Kinball
"Liikkuva koulu"-hankkeen myötä on tutustuttu uusiin leikkeihin ja peleihin. Kuvassa on käynnissä Kinball-pelin treenit. Kinball-välineet saimme koululle palkintona Liikkuva koulu-seminaarissa, jossa Kirkonkylän koulun hanke palkittiin. Perusteluna oli "vaikuttavaa toimintaa pienellä budjetilla".
 

Koulu liikuttaa - Myötätuulta Myrskylässä (hankesuunnitelma pähkinänkuoressa)

Kirkonkylän koulun Liikkuva koulu-hankkeen otsikko on Koulu liikuttaa - Myötätuulta Myrskylässä. Otsikon viesti on se, että koulu toimii tärkeänä lasten liikuttajana Myrskylän kunnassa. Lisäksi yhteistyötä muiden "lasta liikuttavien tahojen", vapaa-aikatoimen ja urheiluseura Myrskylän Myrskyn kanssa on tarkoitus lisätä. Myötätuuli tarkoittaa juuri tuota edellä mainittua yhteistyötä sekä myönteistä suhtautumista liikuntaan ja liikkumiseen.

Välitunnit
Liikkuva koulu-hankkeen myötä Kirkonkylän koulu pyrkii omalta osaltaan luomaan sellaiset olosuhteet, että tuo kouluikäisten 2 tuntia liikuntaa päivässä toteutuisi. Oppilaat ovat koulupäivän aikana välitunnilla 45min-60min. Välitunnit ovat edelleen yksi tärkeä kehittämiskohteemme. Välkkäritoiminta on yksi keino aktivoida oppilaita liikkumaan. Liikkumaan innostavaa välineistöä on myös tarkoitus hankkia lisää oppilaiden välituntikäyttöön. Odotustunnin voi torstaiaamuisin viettää liikunnallisissa merkeissä!

Liikunnalliset teemapäivät
Kirkonkylän koululla on tarkoitus edelleen jatkaa liikunnallisten teemapäivien ja tapahtumien järjestämistä. Koulun vanhempainyhdistys on ollut tärkeä yhteistyökumppani teemapäivien järjestämisessä vuosien varrella.

Liikuntakerho
Kirkonkylän koululla on aloitettu heti elokuussa koulujen alettua liikuntakerho 3.-6.luokkalaisille. Kerho toteutetaan yhteistyössä vapaa-aikatoimen kanssa. Kerho toimii kolmena iltapäivänä viikossa (ma, ti, to) klo 14.45-16.30.

Kirkonkylän koululla järjestetään iltapäivätoimintaa 1.-2.luokkalaisille jokaisena arkipäivänä klo 17.00 asti. Tässä iltapäiväkerhossa on myös tarkoitus järjestää säännöllisesti ohjattuja liikuntatuokioita.

Liikunnan opetussuunnitelmaa on tarkoitus tarkastella ja tehdä tarpeellisia korjauksia. Myös liikuntatunteja, niiden sisältöä, määrää ja sijoittelua tarkastellaan. Viides- ja kuudesluokkalaisille on tänä lukuvuonna lisätty yksi viikkotunti liikuntaa. Ensi lukuvuonna 3.-ja 4.luokka saa yhden lisätunnin liikuntaa viikossa. Tämän jälkeen luokilla 3.-6. on 3 tuntia liikuntaa viikossa.

Koulutus on yksi tärkeä osa-alue hankesuunnitelmassamme. Sekä opettajia että kerho-ohjaajia tullaan kouluttamaan.

Harrastuneisuuden herättely
Oppilaille on tarkoitus esitellä uusia lajeja. Pyrimme kokoamaan "seurapankkia", eli lähialueiden urheiluseurojen ja lajiliittojen ym. yhteystietoja, jotta saisimme silloin tällöin lajiesittelyjä ja -kokeiluja koululle. Ottakaahan huoltajat yhteyttä, jos teillä on ideoita tai yhteyksiä.

 
 
 
 

Mäkihyppyä

Mäkihyppyä
 

Mäkihyppyä

Mäkihyppyä
Tyylinäytteitä 5.-6.luokan poikien hiihto/mäkihyppytunnilta
 

Liikkumisen malli saadaan kotoa


Elämätavat ja tottumukset opitaan jo varhain. Vanhemmat ovat lapsen tärkeimpiä roolimalleja liikuntaan suhtautumisessa ja liikunnallisen elämäntavan omaksumisessa. Liikkuvan lapsen tukena on liikkuva aikuinen - koko perhe!
Suositeltavat päivittäiset vähimmäisliikuntamäärät ovat:
- alle kouluikäiset vähintään 2 tuntia
- kouluikäiset (7-18 -vuotiaat) vähintään 1-2 tuntia
- aikuiset vähintään 0,5 tuntia.


 

Taustaa

Taustaa:
Liikkuva koulu on opetusministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön sekä puolustushallinnon yhteistyöhanke, jonka taustalla on huoli siitä, että vain puolet lapsista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi.

-Matti Vanhasen II hallituksen politiikkariihen kannanoton (24.2.2009) mukaan vuoden 2009 aikana käynnistetään ”Liikkuva koulu” -hanke, jossa jalkautetaan kaikkiin peruskouluihin kouluikäisten liikuntasuositukset.
-Opetusministeriö nimitti 1.9.2009 valmisteluryhmän valmistelemaan Liikkuva koulu -hankkeen käynnistämistä. Hankkeessa hyödynnetään ja sovitetaan yhteen toimenpiteitä, joita on toteutettu koulupäivän liikunnallistamiseksi.

Valmisteluryhmän tehtävänä oli laatia aikataulutettu suunnitelma, jonka pohjalta voidaan:
- käynnistää aineiston suunnittelu ja toimenpiteiden tuottaminen hankkeen levittämiseksi valtakunnallisesti kouluihin
- organisoida koulutusta ja ohjausta hankkeessa mukana oleville koulujen rehtoreille ja opettajille
- tukea peruskoululaisten fyysisen toimintakyvyn seurannan käynnistämistä koululaisille tehtävien laajojen terveystarkastusten mahdollistamiseksi peruskoulun 5. ja 8. luokalla
- käynnistää hankkeen pilotonti eri puolilla Suomea; sekä
- tehdä muita Liikkuva Koulu -hanketta tukevia esityksiä.

Valmisteluryhmä ehdottaa opetusministeriölle ja Liikkuva koulu -hankkeelle nimitettävälle ohjausryhmälle 16 toimenpidettä huomioitavaksi hankkeen toteuttamisessa. Toimenpiteet koskevat tietopohjan kartuttamista, hankkeen pilottien valintaa, osaamisen kehittämistä sekä liikunnan edistämisessä käytettävien keinojen monipuolista hyödyntämistä.