Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Kuopio > Rajalan koulu >

Rajalan koulu

YLLÄPITOON >>    

Rajalan koulu

Rajalan koulu on yksi Kuopion suurimmista 1.- 6. luokkia opettavista peruskouluista. Uudistuneessa peruskorjatussa koulussamme on lukuvuonna 2014-2015 oppilaita yhteensä noin 420, joista n. 80 musiikkiluokilla ja n. 130 kaksikielisessä opetuksessa.

Koulumme toiminta-ajatuksena on tarjota myönteinen kasvuympäristö ja antaa oppilaille monipuolista perusopetusta. Tämän lisäksi järjestämme painotettua opetusta musiikissa ja englannissa. Kolmesta rinnakkaisluokasta yhdellä painotetaan englantia (kaksikielinen opetus suomi-englanti) ja luokkatasoilla 3-6 yhdellä musiikkia.

Koulu toimii yhteistyössä vanhempien ja muiden sidosryhmien esim. Rajalan Puhaltajat ry:n ja vanhempainyhdistys Ravakat ry:n kanssa.

Eräs koulumme vahvuuksia on erinomainen sijainti Sammakkolammen ekosysteemin kupeessa ja Puijon ulkoilualueen välittömässä läheisyydessä.

Kansainvälisiä yhteyksiä Rajalasta on kahdeksaan eurooppalaiseen yhteistyökouluun. Lisäksi olemme mukana OPH:n Kielenopetuksen monipuolistamis- ja kehittämisprojektissa.
 

Kalenteri

<<Lokakuu>> <<2014>>
Ma Ti Ke To Pe La Su
40 1 2 3 4 5
41 6 7
8
9
10 11 12
42 13 14 15 16 17 18 19
43 20 21 22 23 24 25 26
44 27 28 29 30 31
Näytä: Menneet | Tulevat | Kaikki
Kalpa-kiertueen tilaisuus koulun salissa
 

RAJALAN KOULUN LIIKENNEJÄRJESTELYT

Huomioittehan Rajalan koulun alueen liikenne- ja pysäköintijärjestelyt.
Rajalan kouluun tullaan Sammakkolammentie 14 kohdalta ja koulualueen läpi kulkeva tie on YKSISUUNTAINEN.
Koulurakennuksen vieressä olevat ruudut on tarkoitettu ainoastaan PYSÄHDYKSIÄ varten. Pyydämme pysäköimään autot parkkialueelle.
Koulun pihalla pysäköinti luvanvaraista. Koulussa vierailevat voivat pysäköidä ns. "kylmäpaikoille", joihin saa pysäköintiluvan kansliasta.
Useiden "läheltä piti" -tilanteiden satuttua pyydämme kouluun ajaessa noudattamaan erityistä varovaisuutta!
 
 

Arviointikeskustelut

Arviointikeskustelut käydään kaikilla luokilla opettajien ehdottamana ajankohtana klo 8-16 välisenä aikana.

Arviointikeskustelussa ovat läsnä opettaja, huoltajat sekä oppilas. Keskustelu kestää 15-20 minuuttia/oppilas. Arviointikeskustelussa käsitellään oppilaan työskentelytaitoja, sosiaalisia taitoja sekä edistymistä eri oppiaineissa.

Arviointikeskustelun pohjana toimii oppilaan tekemä itsearviointi. Arviointikeskustelu korvaa väliarvioinnin luokilla 1-5.
6.- luokkalaiset saavat arviointikeskustelun lisäksi välitodistuksen syyslukukauden päätteeksi.
 

Rajalan koulun kaksikielinen opetus (suomi-englanti)

 
 

Office 365

Office 365
 

Sähköposti

Sähköposti
 

Wilma

Wilma
 

Reg@web

Reg@web
 

Koulun ajankohtaiset

 

Koulutoimen uutiset

 

Koulutoimen tiedostot