Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Irssi

YLLÄPITOON >>    

Irssi

Irssi on UNIX:lle tehty graafinen IRC asiakasohjelma. Irssi erottuu muista esittelemistäni ohjelmist juuri tämän takia. Miksi juuri Irssi eikä esimerkiksi ircll, joka myös on tehty UNIX:lle? No Irssi on tutkitusti turvallisin, koska sen lähdekoodia on hiottu pitkään ja hartaasti, näin on saatu kaikki bugit pois. (ainakin suurin osa). Kuten mIRC myös Irssi on todella joustava ja sitä on helppo muokata omiin tarpeisiinsa sopivaksi. Lisäksi siihen on tehty Perl Script, jolla saa todella helposti muokattua kaikkea Irssissä. Voit vaihtaa ulkoasua, scriptejä ja muita.

Irssissä on myös muita hyviä puolia kuten sen automaattisuus, se tekee asioita automaattisesti, joka tosin ei ole aina hyvä asia. Esimerkiksi se sulkee yksityisviestien ikkunan, jos sitä ei ole käyttänyt vähään aikaan. Tämän ja kaiken muun tosin saa poistettua käytöstä.

Esimerkillinen asia Irssissä on sen Logit ja niiden selaaminen. Aivan kuten mIRC:ssä Irssi luo omat tekstitiedoston jokaisen kanavan ja jokaisen nickin logeille. Näin selaaminen on todella helppoa. Loggeja saa selattua tietenkin myös Irssin kautta.

Jos sinulla on UNIX käyttöjärjestelmä, ja tahdot aloittaa irkkaamisen, suosittelen käymään Irssin kotisivuilla http://www.Irssi.org ja tutustumaan lisää Irssiin.
 

XChat -Irssi teema

XChat -Irssi teema
(c) http://www.irssi.org/themes/xchat.gif Tässä on hyvä esimerkki yhdestä Irssin lukuisista teemoista joita voidaan vaihtaa komennolla /SET theme