Talous
Thaimaa on teollistuva kehitysmaa. Vuosina 1985-1995 Thaimaa nautti maailman nopeimmasta kasvusta (keskimäärin 9 % vuodessa kymmenen vuoden ajan). Turismi on Tärkein elinkeino. Joulukuussa 2004 Intian valtameren maanjäristyksen aiheuttama tsunami tappoi yli 250 000 ihmistä ja aiheutti merkittävää tuhoa Thaimaan länsirannalla, mukaan lukien turistien suosimilla Khao Lakin ja Phuketin alueilla. Tämä vaikutti suuresti kyseisen alueen talouteen ja turismiin. Alue on kuitenkin elpynyt nopeasti.
Maatalous on muodostanut yhteiskunnan selkärangan, mutta nyt sen rooli on pienentynyt muiden elinkeinojen kehittymisen myötä. Tärkeimmät maataloustuotteet ovat riisi, cassava, sokeriruoko, maissi ja kumi – suurelta osin nämä ovat myös vientituotteita. Riisi on Thaimaassa perusruokaa ja tärkein vientituote.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Thaimaa#Talous
http://www.plan.fi/wherewework/aasia/thailand/
Hieman matkailusta ja travellauksesta lyhyesti:
”Huhtikuu 2002, Khao San Road, Bangkok. Vuosien mittaan tämä backpackerhelvetti on muuttunut yhä nörtimmäksi ja samsonaitimmaksi. Halvimpia räkäkämppiä löytyy yhä, neonit välkkyvät ja hurtat rähjäävät, mutta bassojen junttaus päättyy pöyristyttävästi jo aamukahdelta! Yaba- ja Chang-päiset brittilaumat syöksyvät Patpongille... Wicked! Tämä taisi jäädä viimeiseksi KSR-keikaksi, uudet ja aidommat travellerimestat ovat jo tiedossamme...” Lainaus Madventures- ohjelmasta.
Tavellaajan näkökulmasta siis Thaimaa on muuttumassa enemmän ja enemmän turistirysäksi, valitettavasti. Toki tallaamattomiakin polkuja löytyy.
Pakettimatkalle lähtevän kannattaa suunnata etelän aurinkorannoille, missä saksalaiset ja britit ovat tuttu näky.
http://www.stranded.to/madventures/madventures_1_thaimaa.php
|