Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Jyväskylä > Puistokoulu > Luokkien sivut > Lehmus 6 a > Mielipiteitä voitosta ja häviämisestä! >

Mielipiteitä voitosta ja häviämisestä!

YLLÄPITOON >>    

Kaikki osaavat voittaa, vain harvat osaavat hävitä

Voitto otetaan yleensä aina positiivisesti. Ja kun voittaa tulee hyvä mieli. Voittaessa kehutaan esim. innokkaasti voittojoukkueen eli oman joukkueen jäseniä.
Häviön tunteet ovat voiton tunteiden vastakohtia. Silloin on vihainen mieli ja silloin tekisi mieli, vaikkapa sanoa jotain ilkeää voittaneelle joukkueelle. Silloin saattaa myös tiuskia oman puolensa jäsenille.
Ongelma on siinä, että vain harvat osaavat hävitä. He jotka osaavat hävitä ovat hävitessään positiivisia kaikille ja ajattelevat, että se oli reilu peli ja että seuraavalla kerralla menee paremmin.
On kyllä ihan luonnollista, että harmittaa kun häviää, mutta pitäisi yrittää vaan jotenkin ajatella tilanne positiivisesti. Esimerkiksikun jalkapallossa on Finaali ja potkaisee rankkareissa huti, voi ruveta vaikka itkettämään. Se on ihan sallittua, kunhan ei tule vihaiseksi ja pura kiukkua ja huonoa mieltä toisiin. Siinä tilanteessa voi ajatella, että ei yksi hutipotku maailmaa kaada ja että toinen sija on kuitenkin tosi hyvä, vaikka mokasi ratkaisevan potkun.



Emmi
 

Kaikki osaavat voittaa vain harvat osaavat hävitä


Tiedät varmaan omasta kokemuksesta miltä tuntuu voittaa ja hävitä.
Esimerkiksi jos meidän joukkue Rubiinit voittaa, ei halveksita muita tai arvostella häviäjää, vaan ollaan reiluja voittajia. Häviäjä ei saisi menettää hermojaan vaan kannattaisi suhtautua solidaarisesti. Ja ajatella näin: - No nyt noi voitti ja joku toinen kerta me voitetaan.
Minä olen huomannut, että häviäminen jää kaivertamaan. Voi miettiä miten sen olisi voinut tehdä toisin. Häviämisestä on vaan päästävä yli. Harmittaa, jos jää urheilukisoissa neljänneksi.
On opittava voittamaan mutta myös häviämään. Voittoa on helppo juhlia ja siitä on helppo puhua. Mutta voiko häviötä juhlia?
On tärkeä olla kiitollinen pienistä asioista, vaikka ei voittaisikaan. Epäonnistumisista oppii aina uutta: tulee kokemusta aina lisää. Epäonnistumisissa pitää löytää positiivinen puoli.
Vanha sanonta sanoo, että Asiat on opittavissa vaan kantapään kautta. Kun jossain mokaa, on ajateltava että toisella kerralla onnistuu. Sanonta: Harjoitus tekee mestarin pätee melkein aina.
Aina toisen virhettä ei kannata ottaa tosissaan, koska ei aina tiedä ennen kuin kokeilee tekemistä itse eli Luulo ei ole tiedon väärti.
Kun toinen onnistuu kokeissa melkein täydellisesti ja itse epäonnistuu, tahtoo väistämättä tulla kateelliseksi. Mutta oma tulos on hyväksyttävä ja yritettävä seuraavalla kerralla paremmin.
Elämässä tavaroiden hankkiminen voi jonkun mielestä olla voittamista tai häviämistä. Voi tulla kateelliseksi, kun toisella on enemmän rahaa kuin sinulla tai jokin lelu mitä sinäkin haluaisit. Ei kannata tulla mustasukkaiseksi puhelimesta, joita on valmistettu hurja määrä ympäri maailmaa.
Aina maailmassa löytyy joku, joka on sinua parempi ja joku, joka on sinua huonompi jossain asiassa.


Heidi




 

Kaikki osaavat voittaa, vain harvat osaavat hävitä

Voittajan on helppo hymyillä,olla tyytyväinen omaan suoritukseensa.Helposti tulee
tunne, että on parempi kuin muut.
Mutta osaako silloin ajatella häviäjän tunteita? Miltä hänestä tuntuu? Osaako kannustaa häntä?
Yleensä hävitessä tulee suuttumus,kiukku ja herkempi saattaa jopa itkeä.Ajattelee usein ettei osaa tai mitä teki väärin.
Pitäisikö kuitenkin ajatella, että aina ei voi voittaa, tärkeää on reilu peli.Häviäjä ei ole sen huonompi kuin voittajakaan.
Vilma
 

Kaikki osaavat voittaa, vain harvat osaavat hävitä

Voitot ja tappiot kuuluvat kilpailuun. Mikä sitten on kilpailua? Nykyään monesti tuntuu siltä, että koko elämä on kilpailua . Enään ei kisata pihapeleissä ja kilvoitella urheilusuorituksissa, vaan kilpailuhenkisyys on levittäytynyt kaikkiallle elämän ja arjen eri osa-alueille. Lapset arvostelevat toisiaan siitä, kenellä on muodikkaimmat vaatteet ja trendikkäimmät varusteet. Voittajat kulkevat merkkivaatteissa , ja häviäjien ajatellaan pitävän kirpparikuteita. Lapsille ja nuorille on tärkeää myös se kuka voittaa paikan parhaimmassa urheilujoukkueessa tai kuka saa hyvän koenumeron. Kilpailua on siis kaikkialla ja voittaminen ja häviäminen ovat suhteellisia asioita tärkeää olisikin, että ei ihminen aina vertailisi itseänn muihin. Tärkeintä olisi, että voittaa joskus itsensä tekemällä parhaimpansa vaikka samalla häviäisi kaikille muille. Voittaminen on henkisesti helpomoaa kuin häviäminen . Mutta osaako kaikki sittenkään voittaa? Oikea voittaja muistaa voiton iloisissa tunnelmissa myös häviön katkerat hetket ja osaa arvostaa myös kilpailun häviäjiä. Häviämisen taito on vielä voittamisen taitoakin tärkeämpää opetella, koska elämässä on aina paitsi paljon voittoja, niin sitäkin enemmän tappioita. Häviön hetkellä ei saa lannistua tai tuntea olevansa kokonaan huono. Silloinkin pitää osata arvostaa itseään, jos on tehnyt parhaansa. Hävijäjän ei tarvitse koskaan hävetä paitsi silloin, jos hän alkaa syyttämään häviöstään muita. Huono häviäjä on epäreilu myös voittahaa kohtaan. Elämässä tarvitaan useammin hyviä häviämisen taitoja. Voittaessaan saa kuitenkin myös kokea aitoa iloa ja ylpeyttä!

J.L












 

Minun Puhe

Jotkut kaverini eivät osaa hävitä enkä aina itsekkään. Olisi hyvä ettei esim. Välkällä ei syttyisi kolmatta maailman sotaa kaverien välillä siitä kumpi voitti ja kaikkien pitäisi osata voittaa ja hävitä

V.P
 

Kaikki osaavat voittaa,vain harvat osaavat hävitä

Kaikki osaavat voittaa,se on vain hauskaa ja helppoa. Ei tarvitse yrittää niellä pettymystään,kun toinen iloitsee. Häviäminen on kuin uusi laji urheilukilpailuissa. On vaikeaa hyväksyä se ,että toinen on parempi. Häviäminen on helpompaa jos ei arvioi itseänsä liikaa, yrittää vain parhaansa,ja on oma itsensä.Häviäjänä ihminen tahtoo olla vihainen voittajalle. Se ei kuitenkaan kannata. Ilman häviäjiä ei olisi myöskään minkäänlaisia kilpailuja. Ihmisten pitäisi osata iloita myös muiden saavutuksista. Häviäminen on taito,kuten lukeminenkin. Se ei vain ole kouluaine.
Elsa




 

Kaikki osaavat voittaa vain harvat osaavat hävitä!!!


Se olisi hyvä jos pelissä voitto ei aina olisi se tärkein pointti. Eli se tarkoittaa sitä että jos ja kun siinä pelissä ei aina voita. Silloin ei saa ESIM: raivostua syyttää omia joukkue tovereita tai rueta kiroilemaan.
Hyva pelaaja ei aina ole se joka potkasee lujiten tai harhauttaa aina kaikki. Paras pelaaja on se joka ei hauku omia joukkue tovereita tai silloin kun häviää niin ei heti suutu ja raivostu.
Se on kaikkein keljuinta jos suuttuu koulupeleissä. Mutta silloin jos pelataa mailmanmestaruudesta MM-kisoissa ja hävitään pelejä niin silloin onkin aihetta ja saakin suutua häviöstä mutta silloinkaan ei saisi kiroilla raivostua liika haukkua toisia tai alkaa agressiiviseksi toisia kohtaan.

Aarne 5a
(:
 

Kaikki osaavat voittaa, vain harvat osaavat hävitä

Kaikki osaavat voittaa mutta mutta vain harvat osaavaat hävitä,niitä jotka eivät osaa hävitä kutsutaan huonoiksi hävijäjäksi. Huono hävijäjä tunnetaan tai tunnistetaan rumalla käytöksellä,kielenkäytöllä ja agressiivisellä käytöksellä. Hyvä voittaja tunnistetaan hyvällä käytöksellä,hän tukee toista ja pitää asiat järkevinä. Minä itse olen ollut huono hävijäjä...JOSKUS, Joten kehotan että älkää olko huonoja häviäjiä kestä se. Se ei ole mailmanloppu jos häviää se on vasta mailman loppu jos kaupasta loppuu karkit VITSI... siis älä ole huono häviäjä ole hyvä ja reilu häviäjä tai voittaja. Pystyt siihen... eikä siinä vielä kaikki jos olet reilu ja kohtelias voit saaada joukkueelta parhaan pelajan pokaalin.ÄLÄ OLE HUONO HÄVIÄJÄ...TIEDÄN SEN ETTÄ PYSTYT SIIHEN!


T.A 5 lk
 

Kaikki osaavat voittaa vain harvat osaavat hävitä

Kun pelataan pelejä yritetään pitää hauskaa ystävien kanssa,mutta harvoin pidetään oikeasti vain hauskaa.Yleensä mielessä on kuitenkin voitto.Minun mielestäni pelatessa pitäisi vain pitää yksinkertaisesti hauskaa.
Välituntisin olen huomannut katsellessaani kun jotkut pelaavat pomppista,että usein pojat haluavat voittaa sillä he huijaavat sanomalla,että sinä tipuit.Vaikka oli itse tehnyt saman virheen ja sanonut ettei siitä pidetä.
Mielestäni kannattaa aina pelata reilusti ja hävitä kuin huijata ja voittaa.Ja tietenkin reilulla pelilläkin voi voittaa.

Kokeissa tapahtuu myös saman tyyppistä. kun saa kokeen ja näkee,että siinä on 7-, ajattelee heti että se on tosi huono numero vaikka se on hyvä.Omaa numeroa ei tarvitse näyttää kenellekään muille kuinvanhemmille,mutta ajattelemalla että se on tosi huono on kyllä väärässä.Riittää,että on tehnyt parhaansa.
Sama koskee pelejä riittää kun pitää hauskaa ja yrittää.Ja vaikka epäonnistuisi jossain asiassa siitä voi oppia ja petrata seuraavalla kerralla siinä asiassa missä epäonnistui.
E.V
 

Kaikki osaavat voittaa

On ihanaa voittaa,mutta häviäminen on kurjaa ja silloin tuntuu pahalta.Häviäjä voi olla kateellinen voittajalle.
Ota rauhallisesti häviö ja ole rehellinen.
Voittajasta tuntuu, että on parempi kuin muut. Häviö pitäisi silti ottaa positiivisesti,mutta voittajakin voisi kannustaa häviäjää.

Ole reilu voittaja
ja hyvä häviäjä.
A.T