Päivärinteen päiväkoti ja Puistokoulu viettivät yhteisiä 100-vuotisjuhlia 13.2.-18.2.2012.
Juhlaviikolla päiväkodissa ja koululla oli avoimet ovet maanantaista torstaihin, jolloin kaikki Päivärinteen ja Puistokoulun toiminnasta kiinnostuneet olivat tervetulleita katselemaan ja muistelemaan päiväkodin ja koulun toimintaa nykyaikana ja menneinä vuosikymmeninä.
Juhlaviikon aikana juhlateema näkyi päiväkodilla ja koululla monin eri tavoin. Yksi luokkahuone sisustettiin 100 vuoden takaiseen tyyliin. Koulun käytäville koottiin näyttely entisten päiväkotilasten ja koululaisten valokuvista ja käsitöistä. Esillä oli myös nykyisten päiväkotilasten ja oppilaiden tuotoksia, mm. Majakka-taidehankkeen aikana syntyneet teokset. Lisäksi juhlaviikolla järjestettiin tapahtumia päiväkotilapsille, koululaisille ja heidän vanhemmilleen, yhteistyökumppaneille ja kutsuvieraille.
Juhlaviikko rakennettiin yhteistyössä Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Keski-Suomen museon, Jyväskylän kaupungin keskusarkiston ja Puistokoulun Tuki ry:n kanssa.
Jyväskylän kaupunki täyttää 175 vuotta vuonna 2012. Tämä tapahtuma oli osa juhlavuoden ohjelmaa.
|