Oppilaiden osallisuus
Lasten ja nuorten tulee tuntea olevansa osallisena esi- ja perusopetuksessa. Heidän mielipiteitään tulee kuulla heitä koskevassa päätöksenteossa. Ennaltaehkäisevän oppilashuollon näkökulmasta katsottaessa on erityisen tärkeää miten lapset ja nuoret otetaan mukaan kouluyhteisöön aktiivisina toimijoina ja kehittäjinä. Tällaisen toiminnan tuloksena voidaan pitää mm. kouluviihtyvyyden parantumista.
Jokaisessa koulussa toimii oppilaskunnan hallitus, joka edustaa koko koulun oppilaita ja toimii heidän äänitorvenaan. Oppilaskunnan hallituksen on mahdollisuus tuoda asioitaan keskusteluun myös koko kaupungin tasolle joko Lasten Parlamenttiin tai nuorisovaltuustoon. Lasten Parlamentti edustaa jyväskyläläisiä 1.-6. luokkalaisia lapsia ja nuorisovaltuusto 13–20 -vuotiaita nuoria.
Osallisuuskasvatus
Nuorisovaltuustossa ja nuorten osallisuusryhmissä toimivat nuoret, jotka ovat kiinnostuneet ottamaan kantaa ja vaikuttamaan niin lähiympäristöönsä kuin asioihin laajemminkin. Osallisuuskasvatuksen koordinaattorit toimivat koulujen oppilaskuntien hallitusten kanssa ja tarvittaessa auttavat niitä koskevissa asioissa.
Vanhempien osallisuus
Opetuksessa tulee olla yhteistyössä kotien kanssa. On tärkeää, että huoltajilla on mahdollisuus osallistua koulun kasvatustyön tavoitteiden asettamiseen, suunnitteluun ja arviointiin yhdessä opettajien ja oppilaiden kanssa. Koulun on oltava yhteistyössä huoltajan kanssa niin, että hän voi osaltaan tukea lapsensa tavoitteellista oppimista ja koulunkäyntiä. Kodin ja koulun yhteistyötä toteutetaan sekä yhteisö- että yksilötasolla.
Koulujen vanhempainryhmät ovat yksi tapa osallistua ja vaikuttaa yhteistyöhön ja koulun toimintaan.
|