Haluaisin näin kasvattajan ominaisuudessa herättää keskustelua muutaman asian tiimoilta.
Tikkakosken lukion lukio-oppaan kirjalista oli mielestäni hyvin vailinainen. Saman nimisiä kirjoja ja kirjasarjoja on kustantajilla paljon ja olisikin ensiarvoisen tärkeää saada vähintäänkin tietää oppikirjan koko nimi, tekijät, kustantamo ja painovuosi. Opettajien pitäisi nähdä hieman enemmän vaivaa oppikirjalistaa laatiessaan, -se säästäisi kodeilta pitkän pennin kirjahankinnoissa, kun vääriä kirjoja ei tulisi ostettua. Mm. Suomalainen Kirjakauppa ei palauta rahoja käytetyistä oppikirjoista, jos ne sattuvat olemaan väärän tekijän kirjat. Myös matka Tikkakoskelta bussilla Jyväskylään maksaa paaluumatkoineen noin yhdeksän euroa. Ylimääräistä rahaa kuluu väärien kirjojen lisäksi siihen, että oppilaat joutuvat itse lähtemään palauttamaan vääriä ja ostamaan uusia kirjoja keskellä viikkoa, koska niitä vaaditaan koulussa heti ensimmäisten tuntien jälkeen. Käytettyjen oppikirjojen myynnistä olen erityisen mielissäni, koska uusien kirjojen ostaminen on täysin turhaa. Joissain aineissa koulu tosin vaatii kirjoista uunituoreimpia painoksia, jolloin käytettyjen oppikirjojen ostamiseen ei anneta edes mahdollisuutta.
Toinen asia josta olen huolissani on uusi koeviikkokäytäntö, josta luin Tikkakosken lukion lukio-oppaasta. Pakollisten kertaus- ja iltapäivätuntien pitäminen pidentää lukiolaisen päivää koeviikolla jopa kahdeksantuntiseksi. Kun tähän lasketaan opiskelijan mahdolliset matkat bussilla, tulee päivästä kohtuuttoman pitkä siihen nähden, että seuraavankin päivän kokeeseen olisi vielä kerrattava kotona. Lisäksi on otettava huomioon, että koeviikko on opiskelijalle stressaavaa aikaa, ja aamun kokeen, kertaustuntien ja esimerkiksi kahdesta neljään pidettävien liikuntatuntien jälkeen nuorella pitäisi vielä riittää energiaa lukea tulevien päivien kokeisiin. Se kuulostaa näin vanhemman korviin jopa kohtuuttomalta. Unohtamatta tietenkään nuorten aikaavieviä harrastuksia, joita ei välttämättä voi kokonaan siirtää taka-alalle koeviikonkaan ajaksi.
Nuorimmaiseni on valitsemassa jatko-opiskelupaikkaansa ensi vuonna ja tälläiset asiat vaikuttavat nuoren päätökseen lukiota valittaessa.
Tällaisina aikoina jokainen opiskelija on varmasti Tikkakosken lukion tulevaisuuden kannalta erityisen tärkeä.
|
Yleensä opettajat kyllä joustavat noissa kirja-hankinnoissa, mutta on täysin ymmärrettävää, että esim. kielien kirjat pitää hankkia nopeasti, jotta opetus saadaan alkamaan. Eniten päänvaivaa tuottavat reaaliaineiden kirjat, itsekin ostin yhden, joka ei sitten käynytkään.
On myös järkevää ostaa se uudistettu painos kirjoista, koska joissain kirjoissa asiat, tilastot yms. ovat muuttuneet, ja esimerkiksi matematiikassa olisi hyvin hankalaa seurata vanhasta kirjasta. Kaikenkaikkiaan, kuultuani muissa lukioissa olevien ystävieni kertomisia, Tikkakoskella joustetaan kirjaankinnoissa erittäin hyvin.
Uusi koeviikkokäytäntö on huono, sen on todennut lähes jokainen lukion oppilas, tai ainakin adressiin kertyneiden nimien perusteella näin voidaan päätellä. Varma olen siitä, että keskeyttäjiä tulee reilusti enemmän tämän käytännön kanssa, kun jo sinälläänkin stressaavista koeviikoista rakennetaan yhä pahempia.
|
Jos oppilaan psyyke ei kestä lukion koeviikkoja niin silloin kannattaa miettiä miten hän selviää ylioppilaskirjoituksista. Niissä kun ei auta marina että ei jaksa ja väsyttää. Kaikki jotka ovat lukion käyneet tietävät ettei aina voi mennä sieltä mistä aita on matalin. Jos päivä venähtääkin vähän pitemmäksi niin mitä sitten? Eihän työpaikaltakaan voi lähteä kesken jos väsyttää. Minusta on ihan epäreilua että vuosi vuodelta vaan lukio-opetusta yritetään helpottaa ja tehdä siitä kaikille väkisin mielekästä. Kyllä kaikkien pitäisi nähdä sama vaiva valkolakin eteen.
|
Mikäli uudesta koeviikkojärjestelmästä ei tiedä mitään, on sitä turha lähteä kommentoimaan. Uudessa koeviikko järjestelmässä, joka tuli nyt voimaan lukuvuodelle 0506, on niin paljon aukkoja, että aiheestakin monet ovat huolissaan. (Muutoksen eteen on tehty lukiolaisten osalta adressi, jolla pyritään palauttamaan koeviikkojärjestelmä vanhaan ja hyväksihavaittuun.)
Kirja-asioissa ei tarvitse olla kuin oikea kirja, oikealta kustantajalta, painovuodesta välittämättä, niin asia on hoidossa. Useimmissa kirjoissa asiat muuttuvat hyvinkin vähän, jolloin vanhemmallakin painoksella opetuksen seuraaminen on hyvinkin vaivatonta.
|
"Kirja-asioissa ei tarvitse olla kuin oikea kirja, oikealta kustantajalta, painovuodesta välittämättä, niin asia on hoidossa. Useimmissa kirjoissa asiat muuttuvat hyvinkin vähän, jolloin vanhemmallakin painoksella opetuksen seuraaminen on hyvinkin vaivatonta."
tässä olet täysin väärässä. oletko sattumoisin kuullut uudesta opetussuunnitelmasta?
|
Nimim. entinen lukiolainen:
"Koska minä olen kärsinyt aikoinani, se tarkoittaa että muidenkin on kärsittävä!" -Loistava asenne! Onnitteluni. Todella kypsää. Eivätköhän tämän lukion asiat kuulu lähinnä nykyisille lukiolaisille ja heidän vanhemmilleen, ainakin ennemmin kuin katkeroituneille entisille oppilaille. Joten jätetäänpä nämä asiat asianomaisille, vai mitä?
|
Yo-kirjoitukset voi jakaa moneen osaan, jolloin homma helpottuu. Kyllä psyyke kestää koeviikotkin, mutta onko se pakko laittaa äärirajoille? Työelämään vertaaminen on ihan älytöntä: olet töissä vaikka 40 tuntia viikossa, sitten menet kotiin ja unohdat kaiken, voit relata eikä sinun tarvitse miettiä työasioita ennekuin seuraavana aamuna, kun raahaat itsesi (autolla, muuten. Me joudutaan kulkemaan bussilla, joka jo sinänsä on stressavaa) töihin. Entäpä me lukiolaiset, jotka ilmeisesti pääsemme mielestäsi liian helpolla: ensin se 40 tuntia koulua per viikko, siihen päälle läksyt ja kertaamiset ja mahdolliset itsenäisesti suoritettavat kurssit, joihin menee suunnilleen tunti päivässä minulta, joka olen keskiverto-oppilas joka asiassa.
Kaiken tämän jälkeen jää vielä harrastukset, joiden tärkeydestä kaikkialla toitotetaan, kotityöt, mahdolliset iltatyöt, liikunta ja nukkuminen.
Koeviikko on ollut se ainut viikko, jolloin pääsee koululta lähtemään aikaisemmin, ja jolloin on aikaa rästiin jääneille, muille asioille. Lukio vie älyttömästi aikaa, jos siihen panostaa täysillä. Eiköhän mekin saada "kärsiä" tarpeeksi, joten voit unohtaa ton "sama vaiva valkolakin eteen"- jutun.
Siis helpottaa? Helpottaa? Lue uusi ops ja tule sitten arvostelemaan!
|
Saman verran työtä jokainen joutuu valkolakkinsa eteen tekemään- joten et varmasti ole mikään poikkeus. Kysymys on asenteesta ja siitä, että joidenkin asioiden eteen nyt on vain yksinkertaisesti nähtävä vaivaa. Jos tuossa iässä ei sitä opi, näyttää tulevaisuus aika synkältä...
|
Pahoittelemme, jos oppikirjaluettelon tiedot eivät ole olleet kaikkien kirjojen osalta riittävän tarkat, niin että uuden ja vanhan opetussuunnitelman mukaiset samannimiset kirjat ovat sekaantuneet. Toivon saavani yksityiskohtaista palautetta tapauksista, joissa näin on käynyt, niin voimme korjata asian seuraavaan kirjaluetteloon. Useassa tapauksessa uuden opetussuunnitelman mukaiset kirjat tosiaankin poikkeavat vanhoista niin paljon, että vanhojen käyttäminen ei oikein toimi.
Koeviikkokäytännöstä olen neuvotellut oppilaskunnan hallituksen kanssa ja neuvottelun tuloksena on syntynyt uudistettu malli koeviikon järjestelyiksi. Koko koeviikkouudistuksen lähtökohtana on joka tapauksessa OPISKELIJAN ETU: säädösten mukaan opiskelijalla on OIKEUS SAADA OPETUSTA keskimäärin 38 tuntia kurssia kohden ja tämä ei aiemmalla koeviikkokäytännöllä toteudu. Toisaalta taas lukiolain mukaan opiskelijalla on velvollisuus osallistua opetukseen.
Uskon, että niin näissä kuin muissakin asioissa löydämme hyvää yhteistyötä tehden parhaat mahdolliset ratkaisut ja toivon, että opiskelijat ja huoltajat tekevät jatkossakin aktiivisesti aloitteita ja tuovat esiin havaitsemiaan epäkohtia.
|
Pieni fakta kerrottakoon teille lukiolaisille: Korkeakouluissa työn määrä ainakin tuplaantuu. Sen lisäksi syötte näkkileipää ja tonnikalaa äidin lihapullien sijaan ja koitatte vitkutella parilla sadalla eurolla kuussa. Eli lopettakaa tuo akkamainen marina- pahin on vasta edessä.
|
hahahahahahaaaahaaahahahahahah
|
Asia nyt vaan on niin, että omat ongelmat ovat aina suurimpia. Ilmeisesti ei kovin paljoa tarvitse töitä siinä sinun asemassasikaan tehdä, kerran aikaa jää käydä vanhan lukiosi sivuilla marisemassa...
Toisaalta tämäkin on valinta: kaikki lukiolaiset eivät suinkaan asu kotona, vanhempien hoivissa, mutta eivät kaikki korkeakoulujen opiskelijatkaan asu omillaan.
|
Olen lukenut teidän keskustelua tällä palstalla ja tahtoisin kommentoida edellä mainittuja asioita ihan yleisesti.
Itse jo vähän vanhempana opiskelijana voisin todeta, että priorisointitaidot ovat aika tärkeä asia hallita missä tahansa opiskeluissa. Toivottavasti, jokaisella opiskelijalla olisi edes jonkinlaiset taidot hallita omaa ajankäyttöä ja saada kotoa siihen tukea. On ikävää,jos lukiolaiset joutuvat supistamaan vapaa-aikaansa koulun vaativuuden takia. Ehkä tästäkin asiasta voitaisiin enemmän keskustella siellä koulussa ja miettiä miten ajan käyttöä siellä voitaisiin tehostaa?
Voisin myös todeta, ettei lukiotakaan kannatta ottaa niin kuoleman vakavasti. Vaikka en itse mikään hikipinko lukiossa ollutkaan niin aika hyvin nuo korkeakoulujen ovet kuitenkin lukion jälkeen avautuivat. Lukion parasta antia olivat ehdottomasti hauskat muistot ja yhteiset hetket kavereiden kanssa- vapaa aikaa unohtamatta.
Lukio on myös valinta kysymys. Opiskelu ei siellä ei koskaan ole vaivatonta- niin kun ei missään muissakaan opiskelupaikoissa. Hyvä yritys ja ahkera työ kuitenkin palkitaan.
Jo lukion käyneet, vanhemmat opiskelijat hieman saattavat naureskella lukiolaisten uupumukselle, mutta se varmasti on aivan totta opiskelevan lukiolaisen kohdalla. On totta, että meillä aikuisilla on erilaiset paineet kuin teillä nuorilla, mutta ei niitä mielestäni voi millään tavalla verrata. Edellä kirjoittanut henkilö,joka kertoi kokemuksiaan korkeakoulu opiskelusta oli siinä mielessä oikeassa, että itsenäistymisen jälkeen ei ole välttämättä kotijoukkoja tsemppaamassa. Ei myöskään mukavia opettajia, eikä hyvää yhteishenkeä, koska korkeakoulut ovat suurissa kaupungeissa valtavia. Siksi onkin hienoa, jos vielä löytyy niitä kouluja, joissa yhteishenki ja opettajien motivaatio pelaavat.
Lopuksi tahtoisin antaa vinkkiä seuraavasta asiasta: Muistetaanhan tällä palstalla toisiaan kunnioittava sävy, koska tarkoitushan on keskustella asioista eikä riidellä niistä. Kaikki palstalle kirjoittaneet varmasti uskovat omiin näkökantoihinsa ja ovat omalta osaltaan oikeassa. Kärkevällä tyylillä yleensä halutaan hieman napauttaa, mutta ei ole mitään syytä mennä henkilökohtaisuuksiin. Eikös vaan?
Hauskaa syksyä kaikille sinne lukioon! Opiskelijoille ja opettajille toivotan sinne jaksamista!
T: Vähän vanhempi opiskelija
|
Vaikuttaa porukka aika kypsältä täällä. Olisi luullut että muahaha-viestit kuuluvat Tikkakosken KOULUN keskusteluun, ei tänne.
|
|