Näin haet lukiokoulutukseen
Lukioihin haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa kerran vuodessa keväällä. Haku tapahtuu täyttämällä sähköinen lomake osoitteessa www.haenyt.fi. Samassa osoitteessa toimii ennen hakuajan alkamista demo-versio, jonka avulla voi harjoitella lomakkeen täyttämistä.
Yhteishaussa voit esittää viisi hakutoivetta. Kaikki hakutoiveet kannatta täyttää, sillä ei ole varmaa, pääsetkö juuri ensisijaisesti haluamaasi lukioon. Mieti tarkkaan, minkä lukion merkitset ensisijaiseksi vaihtoehdoksi, sillä hakutoivejärjestys on sitova.
Poikkeuksena Jyväskylässä on aikuislukio, jonne on oma ilmoittautumismenettely. Siitä kerrotaan omalla alasivulla.
Ainevalintakortti täydentää yhteishakua
Ainevalintakortti täydentää yhteishakuaJyväskylän lukioihin hakevan on täytettävä sähköisen yhteisvalintalomakkeen lisäksi lukion ainevalintakortti. Jyväskyläläisten yläkoulujen opiskelijat saavat ainevalintakortin omalta opinto-ohjaajalta. Kortin voi myös tulostaa tältä sivulta
Ainevalintakortti toimitetaan siihen lukioon, johon oppilas hakee ensisijaisesti. Muista toimittaa kortti yhteishaun hakuajan loppuun mennessä. Ainevalintakortilla hakija ilmaisee, mitä aineita hän haluaa painottaa jo ensimmäisestä lukuvuodesta alkaen. Huomiota kannattaa kiinnittää etenkin kielivalintoihin, matematiikan laajuuteen sekä fysiikan oppimäärään. Kortissa tulee myös kertoa opiskeleeko hakija elämänkatsomustietoa vai uskontoa.
Erityislinjoilla on lisälomakkeita
Cygnaeus-lukion musiikkilinjalle, Jyväskylän Lyseon lukion IB-linjalle, Sepän lukion jalkapalloakatemiaan ja Voionmaan lukion urheilulukioon hakevat täyttävät sähköisen hakemuksen ja ainevalintakortin lisäksi erilliset hakulomakkeet. Lomakkeet palautetaan kyseisiin lukioihin yhdessä ainevalintakortin kanssa. Lomakkeet voi tulostaa tältä sivulta. Myös Jyväskylän normaalikoulun lukion liikuntalinjalle ja luonnontiedelinjalle hakevat täyttävät erilliset liitelomakkeet, jotka voi tulostaa osoitteesta www.norssi.jyu.fi tai hakea lukion kansliasta.
Hakumenettelystä Jyväskylän lukioiden erityislinjoille on kerrottu tarkemmin www-osoitteessa http://www.jao.fi/?Deptid=16680.
TIKKAKOSKEN LUKIO
Halutessasi Tikkakosken lukioon valitse ensimmäiseksi hakutoiveeksi Tikkakosken lukio N:O 1671 ja linjakoodi 000 (lukiolinja) TAI 849 (lukion ilmailulinja).
Hakijat valitaan kummallekin linjalle peruskoulun päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvon perusteella.
Tikkakosken lukio auttaa kauempaa tulevia opiskelijoita sopivan vuokra-asunnon etsimisessä.
TIEDUSTELUT
Ilmailua ja yleensä koulua koskeviin tiedusteluihin vastaavat
Antero Hietamäki
Rehtori
Puh. 040 3414800
etunimi.sukunimi@jao.fi
Markku Sipinen
Koulutuspäällikkö
info@aeronaut.fi
TULOSTEN ILMOITTAMINEN
Lukioon ottamista koskeva päätös julkaistaan koulun ovessa aikaisintaan 14.06. sekä ilmoitetaan hyväksytyille kirjallisesti.
|