Espanja on yli 400 miljoonan ihmisen äidinkieli. Se on kolmanneksi puhutuin mutta toiseksi eniten opiskeltu kieli maailmassa. Espanja kuuluu romaanisiin kieliin, ja sen sukulaiskieliä ovat mm. ranska, italia ja portugali. Se on 21 valtion virallinen kieli ja myös yksi EU:n ja YK:n kielistä.
Suomen kauppa espanjankielisten maiden kanssa lisääntyy jatkuvasti, ja espanjantaitoisia tarvitaan erityisesti matkailun ja ulkomaankaupan pariin. Espanja on ollut monta vuotta suomalaisten suosituin lomakohde, ja viime vuosina espanjanopiskelijoiden määrä on noussut huimasti. Tähän vaikuttaa myös se, että suomalaisten on helppo oppia ääntämään, puhumaan ja kirjoittamaan espanjaa.
Espanjalla ja Latinalaisella Amerikalla on erittäin rikas kulttuuriperintö, ja näiden maiden musiikki, elokuva ja kirjallisuus on merkittävää maailmanlaajuisesti.
|
Espanjan kielen opetus kehittää opiskelijoiden kulttuurienvälisen viestinnän taitoja: se antaa heille espanjan kieleen ja sen käyttöön liittyviä tietoja ja taitoja ja tarjoaa heille mahdollisuuden kehittää opiskeltavan kielen kielialueen tai yhteisön kulttuuria koskevaa tietoisuuttaan, ymmärtämystään ja arvostustaan. Tällöin otetaan huomioon erityisesti eurooppalainen identiteetti ja eurooppalainen monikielisyys ja -kulttuurisuus sekä tutustuminen espanjankieliseen maailmaan. Espanjan opetus antaa opiskelijoille valmiudet kielen omaehtoiseen opiskeluun auttamalla heitä ymmärtämään, että viestintätaidon saavuttaminen edellyttää pitkäjänteistä ja monipuolista viestinnällistä harjoittelua. Espanjan kieli oppiaineena on taito-, tieto- ja kulttuuriaine.
Tavoitteena on myös, että opiskelija
• osaa viestiä kohdekielelle ja sen kulttuurille ominaisella tavalla
• osaa arvioida kielitaitoaan suhteessa tavoitteisiin
• tuntee omat vahvuutensa ja kehittymistarpeensa viestijänä ja kielen opiskelijana
• osaa kehittää kielitaitoaan kehittymistarpeensa ja opiskelu- ja viestintätehtävän kannalta tarkoituksenmukaisin strategioin.
Tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa espanjan kielitaidon kuvausasteikon (http://www02.oph.fi/ops/taitotasoasteikko.pdf) tasot seuraavasti:
Espanja B3
Kuullun ymmärtäminen A2.1–A2.2
Puhuminen A2.1
Luetun ymmärtäminen A2.1–A2.2
Kirjoittaminen A1.3–A2.1
|