Enemmän tai vähemmän nukutun yön jälkeen aamu alkoi maittavalla aamiaisella. Ryhmän uusi jäsen Joonas mukanamme suuntasimme ensimmäisenä torille ostamaan picnicin ja harjoittamaan kielitaitoamme ranskalaisten myyjien kanssa. Matka jatkui sieltä Notre Damen kirkolle. Päivä oli harmaa, mutta sehän ei innokasta porukkaamme hidastanut. Nautimme picnikin Louvren edustalla ja yritimme vältellä turhankin innokkaita katumyyjiä. Musée d'Orsayssa pääsimme tutustumaan eri taiteilijoiden luomuksiin antiikista impressionismiin. Museon jälkeen oli luvassa odotettu vapaa-aika Pariisissa, jonka aikana pääsimme shoppailemaan, kahvittelemaan tai vain kiertelemään mielemme mukaan. Illalla osa ihmisistä suuntasi Eiffel-torniin -urheasti portaita pitkin, huolimatta siitä, että koko päivä oltiin kävelty. Seinen risteily antoi vihdoinkin kunnon tilaisuuden päästä lepäämään ja ihastelemaan vielä osin tutuksi tulleita nähtävyyksiä. Ennen hotellille menoa jäimme katselemaan vielä Eiffelin sädehtimistä. Väsyneinä, mutta keskimäärin varsin onnellisina, palasimme taas hotellin kulmille hankkimaan ruokaa ja lopulta ummistamaan silmämme mukavissa (..?) pedeissämme.