|
Helsingin keskustaan 1800-ja 1900-luvulla rakennettuja tärkeitä rakennuksia.Lähde mukaan kierrokselle 1800- ja 1900-luvun Helsingin keskustaan. Tutustu muutamiin keskeisimpiin rakennuksiin, joita tuolloin rakennettiin Helsinkiin.
|
|
|
|
Tutustu Albert Edelfeltin, Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen, Helene Schjerfbeckin ym. realismin ja kansallisromantiikan ajan tärkeimpien taiteilijoiden maalauksiin. Maalaukset ovat esillä Valtion taidemuseossa Ateneumissa Helsingissä.
|
|
Historian 7. luokan kurssissa käsitellään siirtolaisuuttta Pohjois-Amerikkaan ja Yhdysvaltojen laajentumista länteen 1800-luvulla. Voit päästä mukaan siirtolaisten matkalle New Yorkin, Appalakien, Mississipin, Preerian ja Kalliovuorten kautta aina Kaliforniaan saakka. Jokaisesesta matkaetapista on tekstiä ja harjoitustehtäviä.
|
|
Tarjolla historiallista tietoa Suomen historian tärkeimmiltä vuosilta 1917 ja 1918. Teemoina itsenäistyminen ja kansalaissota. Koska Suomen tapahtumat nivoutuivat Venäjän tapahtumiin, valotetaan myös Venäjän historiaa. Mukana tapahtumien pyörteissä olleiden henkilöiden esittelyjä, dokumentteja ja tapahtumien kuvaaminen viikoittain.
|
|
Olemme ylpeitä Suomen siniristilipusta ja se tuntuu meistä itsestään selvältä. Mutta miten siniristilippuun päädyttiin? Mikä on Suomen lipun historia?
|
|
|
|
Tutustu suomalaisten arkielämään 1900-luvulla.
|
|
Tutustu Suomalaiseen parlamentarismiin ja korkeimpiin poliittisen vallan käyttäjiin internetissä. Pääset perehtymään niin eduskuntaan, valtioneuvostoon kuin tasavallan presidenttiinkin. Saat tietoa myös kansanedustajista, perustuslaista, vaaleista ja Euroopan unionia koskevien asioiden päätöksenteosta eduskunnassa. Voit myös testata tietouttasi tietovisan ja muistipelin avulla.
|
|
Suomi on yhdessä 11 muun Euroopan unionin jäsenvaltion kanssa Talous- ja rahaliiton EMU:n mukaisesti ottanut käyttöön euron. Yhteinen valuutta merkitsee myös yhteistä rahapolitiikkaa. Suomen pankin internet-sivuilla on perustietoja EMU-ajan rahapolitiikasta sekä reaaliaikaista tietoa koroista ja valuuttakursseista.
|
|
Yhteiskuntaoppiin kuuluvassa taloustiedossa on paljon erilaisia käsitteitä, jotka on osattava. Opiskele oppikirjasta taloustietoa käsittelevät asiat ja testaa tietotasosi pelissä.
|
|
|