Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > TET-tori > Keuruun seutu > Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala > Sosiaalitieteet >

Sosiaalitieteet

Logo
YLLÄPITOON >>    

Sosiaalitieteet

Sosiaalitieteet ovat laaja kokonaisuus, johon kuuluvat sosiaali- ja yhteiskuntapolitiikka, sosiaalityö, sosiaali- ja kehityspsykologia, sosiologia, sosiaaliantropologia ja sosiaalipedagogiikka.

Sosiologia tutkii ihmisyhteisöjen rakennetta ja toimintaa sekä niissä tapahtuvia muutoksia. Sosiaalipolitiikka tutkii hyvinvointiyhteiskuntaa, sosiaalityö ihmisen arkea ja hyvinvoinnin jakautumista, sosiaalipsykologia sosiaalista vuorovaikutusprosessia ja sosiaaliantropologia ihmiskunnan eri muotoja. Sosiaalipedagogiikka sijoittuu kasvatuksen ja yhteiskuntatieteiden välimaastoon.

Opinnot antavat valmiuksia hyvin monenalaisiin töihin, esimerkiksi yritysten tai julkisten organisaatioiden henkilöstöhallintoon tai markkinointiin. Myös tiedottajan, tutkijan tai valtion- ja kunnallishallinnon tehtävät ovat mahdollisia. Lisäksi sosiaalitieteilijä voi työskennellä kasvatus- ja koulutusalalla. Opinnoista on hyötyä kansainvälisissä tehtävissä.