Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > TET-tori > Järvi-Pohjanmaa > Humanistinen ja kasvatusala > Opetus- ja kasvatustyö >

Opetus- ja kasvatustyö

Logo
YLLÄPITOON >>    

Yleistä tietoa

Alan työ on yhteisöllistä ohjaustyötä, jonka tavoitteena on edistää eri-ikäisten kasvua ja auttaa heitä tunnistamaan voimavaransa, vahvistamaan identiteettiään ja kehittämään oman elämänsä hallintaa.
 

Alalla työskentely

Alalla työskentely vaatii kiinnostusta ihmisen kasvamiseen ja
kehittymiseen, vuorovaikutus- ja muita sosiaalisia taitoja, menetelmällistä osaamista sekä motivointi- ja empatiakykyä. Keskeistä on osata toimia sekä yksilöiden, ryhmien että verkostojen kanssa. Alalla vaaditaan myös ohjaustaitoja.
 

Yleisimmät alan työpaikat

Lapsi- ja perhetyön perustutkinnon suorittanut toimii lasten ja heidän perheidensä parissa yhteiskunnan eri sektoreilla ja yhteistyössä muiden kasvatustyöhön osallistuvien kanssa. Työhön kuuluu lasten ja lapsiryhmien ohjausta sekä toimimista monimuotoisessa perhetyössä. Lastenohjaaja toimii varhaiskasvattajana päiväkodeissa, erilaisissa kerhoissa, leireillä, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnassa, leikki- ja ohjaustoiminnassa kunnan, seurakunnan, yksityisen tai järjestön palveluksessa.
 

Opiskelu Etelä-Pohjanmaalla

Lapuan kristillinen opisto
 

Opiskelu Pohjanmaalla

Keski-Pohjanmaalla Kaustisen evankelinen kansanopisto
Kristliga folkhögskolan i Nykarleby (opetuskieli ruotsi)
 
Kuva
 

Linkit

Ammattinetti
Ammattinetti
Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry
Ammattinetti