Hyvät oppilaiden vanhemmat
Kevät on ehtinyt jo toukokuulle ja lukuvuosi lähenee loppuaan. Tässä vielä muutama päivämäärä kalenteriin merkittäväksi:
Kevätjuhlaa vietämme koulun salissa keskiviikkona 29.5.2013 klo 18.00 alkaen, tervetuloa.
Lukuvuoden päättäjäispäivä on lauantai 1.6.2013, jolloin on todistusten jako ja välipala klo 8-9.
Seuraavan lukuvuoden työskentely alkaa maanantaina 12.8.2013.
Kevään tultua koulun piha on jälleen suosittu leikkipaikka myös kouluajan jälkeen. On hyvä, että piha on aktiivisessa käytössä myös vapaa-ajalla. Harmiksemme olemme nyt huomanneet, että viime päivien aikana koulun piha- ja leikkivälineisiin on ilmestynyt töhryjä: piirroksia, kaiverruksia ja tekstejä. Osa niistä on koulun oppilaiden tekemiä.
Haluamme säilyttää koulun, sen piha-alueen ja sekä välineet siistinä ja turvallisina. Se on kaikkien koululaisten viihtyvyyden kannalta tärkeä asia. Toivomme, että leikkivälineistä on iloa meille kaikille vielä pitkään. Olemme keskustelleet asiasta myös oppilaiden kanssa koulussa.
Kiitos kaikille perusopetusta koskevaan arviointikyselyyn vastanneille.
