Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Lähiliikuntapaikat

YLLÄPITOON >>    

Liikuntapaikkarakentaminen; avustuksista ja linkkejä toteutettuihin hankkeisiin

Liikuntapaikkarakentaminen
Lääninhallitus tukee ja ohjaa liikuntapaikkojen rakentamista. Veikkausvoittovaroista myönnettävillä avustuksilla edistetään erityisesti laajojen käyttäjäryhmien tarpeisiin
tarkoitettujen liikuntapaikkojen rakentamista, hankkimista, peruskorjaamista ja varustamista. Tällä hetkellä painopisteenä ovat uimahallien peruskorjaus ja lähiliikuntaedellytysten luominen sekä terveyttä edistävän liikunnan olosuhteiden kehittäminen.

Avustusta myönnetään ensisijaisesti kunnille tai kuntayhtymille sekä kunnan tai kuntayhtymän määräämisvallassa olevalle yhteisölle. Avustusta voidaan myöntää myös muille yhteisöille.
Kaikki liikuntapaikkarakentamista koskevat valtionavustushakemukset toimitetaan lääninhallitukselle. Läänin liikuntatoimi valmistelee lääninhallituksen päätettäväksi sellaiset perustamishankkeet, joiden kokonaiskustannusarviot ovat 15 000 - 700 000 euroa. Kustannusarvioiltaan yli 700 000 euron hankkeista avustuspäätökset tekee opetusministeriö. Lääninhallitus antaa näistä hankkeista kiireellisyysjärjestyslausunnon.
Vuoden 2007 myönnettyjen avustusten hakuaika päättyi 29.12.2006. Seuraavan kerran on mahdollista hakea avustuksia vuodelle 2008. Hakuaika päättyy 31.12.2007.

Avustusten hakeminen

Hakemus toimitetaan opetusministeriön lomakkeella n:o 12 lääninhallitukselle rakentamisvuotta edeltävän vuoden loppuun mennessä. Vuoden 2007 avustusten hakuaika päättyi 29.12.2006.

Perustamishankkeella tarkoitetaan liikuntapaikkojen sekä niihin liittyvien vapaa-aikatilojen rakentamista, hankintaa, peruskorjausta tai edellisiin sisältyvää irtaimen omaisuuden hankintaa.

Hakemukseen tulee liittää kuvaus hankkeesta, tiedot sen toteuttamisen tarpeellisuudesta, rakentamisen aikataulusta, huonetilaohjelmasta, liikuntaesteettömyyttä koskevista ratkaisuista, rakennusvalmiudesta, hankkeen toteuttamisen edellyttämistä luvista, yksityiskohtaisesta kustannusarviosta ja rahoitussuunnitelmasta.

Hakijaa pyydetään liittämään hakemukseen myös L2-tasoiset tai sitä tarkemmat piirustukset sekä rakennustapaselostukset. Uimahallin peruskorjaushanketta koskevaan hakemukseen pyydetään liittämään kuntoarvio laadittuna esim. opetusministeriön liikuntapaikkajulkaisun n:o 54 mukaisesti. Julkaisua ja rakennustapaselostuskaavaketta (RKOY 520) on saatavissa Rakennustieto Oy:stä, puh. 020 7476 401.

Rakentamisavustuksilla tuetaan erityisesti uimahallien peruskorjausta ja lähiliikuntapaikkojen rakentamista. Lähempiä tietoja lähiliikuntapaikoista avustuskohteina antavat lääninhallitusten liikuntatoimesta vastaavat viranhaltijat. Esimerkkejä toteutetuista lähiliikuntapaikoista löytyy internetsivulta http://www.lahiliikuntapaikat.info/

Lääninhallitus on valtionapuviranomainen hankkeissa, joiden arvioidut perustamiskustannukset ovat enintään 700 000 euroa. Opetusministeriö tekee päätökset tätä suuremmista hankkeista. Säädösten mukaan avustuskelpoisen hankkeen kustannusarvion tulee olla yli 15 000 euroa. Kustannusarviot pyydetään ilmoittamaan arvonlisäverollisina.

Avustusta myönnetään edellytyksellä, että eduskunta osoittaa tarkoitukseen määrärahan.
Liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen perustamishankkeiden hakuohje ja lomake:
Linkki opetusministeriön sivuille: http://www.minedu.fi/OPM/Liikunta/liikuntapolitiikka/avustukset/Liikuntapaikkojen_ja_vapaa-aikatilojen_perustamishankkeet
Lähiliikuntapaikat
Lähiliikuntapaikat ovat lasten ja nuorten liikuntaan sekä kunto- ja terveysliikuntaan tarkoitettuja liikuntapaikkoja ja -alueita, jotka sijaitsevat asuinalueilla tai niiden välittömässä läheisyydessä.

Lähiliikuntapaikkojen määritelmä ei tarkoituksella ole rajaava tai yksiselitteinen. Lähiliikuntapaikkojen toteutuksessa halutaan suosia luovuutta, osallistuvaa suunnittelua ja hallinnonalojen yhteistyötä. Erityisen tärkeää on lähiliikuntapaikkojen turvallisuus, kestävyys ja ympäristöystävällisyys. Lähiliikuntapaikkojen tarkoituksena on, että ne ovat kaikkien liikunnan harrastajien vapaasti käytettävissä ja samalla käyttäjille maksuttomia. Ne ovat saavutettavissa kotiovelta, koulujen ja päiväkotien läheisyydessä tai muualla, missä ihmiset viettävät suuren osan ajastaan. Saavutettavuuteen liittyy myös se, että erityisiä pukeutumis-, peseytymis- ja huoltotiloja ei lähiliikuntapaikkojen yhteydessä yleensä tarvita ja se, että kevyen liikenteen väylät lähiliikuntapaikoille ovat luontevia ja turvallisia. Lähiliikuntapaikkoja voi käyttää ympärivuotisesti.

Lähiliikuntapaikat ovat
• monikäyttöisiä
• pienimuotoisia
• vapaasti mitoitettuja
• rakennusteknisesti helposti toteutettavia
• helposti huollettavia
• kaikille ikäryhmille soveltuvia.
Lähiliikuntapaikkoihin myönnetään liikuntalain mukaisia avustuksia samoilla perusteilla kuin muuhunkin liikuntapaikkarakentamiseen. Rakentamisavustuksia voidaan myöntää kunnille tai muille rekisteröidyille yhteisöille.

Esimerkkejä toteutetuista lähiliikuntapaikoista löytyy internetsivulta www.lahiliikuntapaikat.info
Lisätietoja antaa Matti Ruuska.
Puhelinkeskustelu Matti Ruuskan kanssa 22.5.2007:
- Yleensä kunta hakijana (joku hallintokunta tms.), kunnan talousarviossa varattu summa
Esimerkkielementtejä lähiliikuntapaikalle:
- Monitoimikenttä (hiekkatekonurmi), käytännössä lähes kaikissa (25-40 000 e)
- skeittiratkaisut
- yu-suorituspaikat
- seikkailuradat
- hiihtomaa
- pyöräcrossirata
- palloseinät
- koripallotelineet
- keinut, tasapainovälineet
- sähly
- pingis (ulko)
- kuntoiluvälineet
Vuoden 2007 myönnetyistä läänin rahoituksista 14/25 lähiliikuntapaikkoja
Matti Ruuska 020 516 8026, 0400 839 688, matti.ruuska@islh.intermin.fi

 
 

Muistioita, suunnittelua

Suunnittelua toukokuussa 2007