|
|
Metsämiesten Säätiö jakaa vuosittain apurahoja mm. tutkimukseen, metsäkulttuuri-, koulutus- ja viestintähankkeisiin.
|
Avustettavan hankkeen tulee olla valtakunnallisesti merkityksellinen kokeilu- tai kehittämishanke. Avustuksilla ei voi tukea pelkästään paikallisia tai seudullisia hankkeita. Hankkeen on oltava projektiluonteinen eli ajallisesti rajattu. Tulosten on oltava todennettavissa ja arvioitavissa. Hankkeen tulos voi olla esimerkiksi uusi toimintamalli, tuote tai kasvatus- ja valistusmateriaali
|
|
Helsingin yliopiston ylläpitämä verkkosivusto. Verkkosivujen kohderyhmiä ovat opiskelijat, tutkijat, koululaiset ja luonnonharrastajat.
Pinkan kuvat ja tekstit ovat vapaasti käytettävissä yksityisiin opetus- ja oppimistarkoituksiin. Kaupallinen käyttö ja levitys on ilman eri sopimusta kielletty.
|
Tunnista kukkakasveja, puita ja pensaita, lintuja, perhosia tai kaloja.
|
Hatikka on Luonnontieteellisen keskusmuseon havaintotietokanta, josta voit hakea luontohavaintoja kaikkialta maailmasta ilman rekisteröitymistä. Voit luoda Hatikkaan henkilökohtaisen havaintopäiväkirjasi, jonne voit tallentaa omia havaintojasi kaikista eliöryhmistä sekä Suomesta että ulkomailta. Hatikan kautta voit myös ottaa osaa keskusmuseon johtamiin eliöseurantoihin.
|
|
Papunetin kuvapankin kuvamateriaalia voi tulostaa ja ladata omalle koneelle käytettäväksi esimerkiksi kuntoutuksessa ja opetuksessa.
|
Pinkan kuvat ja tekstit ovat vapaasti käytettävissä yksityisiin opetus- ja oppimistarkoituksiin. Kaupallinen käyttö ja levitys on ilman eri sopimusta kielletty.
|
|
|
|