Fysiikan ja kemian monivalintatehtäviä ja ristikoita Avain -sarjan (Otava) kaikkiin lukuihin.
Vaikka olemme siirtyneet Ilmiö-sarjaan (Tammi), nämä harjoitukset aihealueittain sopivat edelleen kokeeseen kertaamiseen.
Liikkuvan poliisin mukaan menoliikenteen odotetaan olevan vilkkaimmillaan torstaina kello 12–21 ja paluuliikenteen sunnuntaina kello 11–22. Yle Uutisten tietyökartta näyttää kohdat, jossa liikenne voi hidastua ja ruuhkautua.
Julkisen sanan neuvosto (JSN) ilmaisi aiemmin keskiviikkona huolensa pyrkimyksistä rajoittaa julkista keskustelua Suomessa. JSN:n puheenjohtajan mukaan keskustelun rajoittaminen alkoi jo hallitusneuvotteluissa.
Yle Uutisten suosittu pyöräilytesti osoittaa, että monilla on väärinymmärryksiä pyörätien jatkeen säännöistä.
Pyöräilysääntöjen osaamisessa on paljon eroja, mutta yleisesti ihmiset tietävät, miten liikenteessä tulee toimia.
Venäjä suhtautui nuivasti Obaman haluihin vähentää ydinaseita. Venäjä muistutti, että tilanne on eri kuin kylmän sodan aikana, jolloin ydinaseita oli vain Yhdysvalloilla ja Neuvostoliitolla.