Osallistavalla johtamisella kehitetään työyhteisöä siten, että jokaisella työyhteisön jäsenellä on halu ja mahdollisuus osallistua itseään ja omaa työyhteisöään koskevaan kehittämistyöhön sekä päätöksentekoon.
Johtaminen on kannustavaa ja yksilön voimavarat huomioon ottavaa.
Osallistavan johtamisen avulla työyhteisö kehittyy yhteistoiminnalliseksi, avoimeksi, luovaksi ja vastuulliseksi. Osallistava johtaminen on valmentavaa ja luottamukseen perustuvaa. Työyhteisöjen hyvinvointi on kaikkien yhteisöön kuuluvien vastuulla.
Esimiehet vastaavat siitä, että työyhteisöt arvioivat säännöllisesti omaa toimintaansa, yhteisiä päämääriä ja tavoitteita. Organisaationa koulutoimi haluaa kehittyä oppivaksi ja jatkuvasti toimintaansa kehittäväksi. Käytännössä tähän pyritään panostamalla työnohjaukseen sekä työyhteisöjen kehittämisen tukemiseen. Kehityskeskustelujen käyminen ja yhteistoimintakäytännöt kaikissa työyksiköissä ovat päällimmäisinä tavoitteina.
Täydennyskoulutuksen tulisi olla suunnitelmallista, koko työyhteisöä koskevaa ja pääsääntöisesti pitkäkestoista.
|
Koulun opetussuunnitelmassa kuvataan koulun perehdyttämisen käytänteet ja tiedottaminen
|
Koulun erityisenä piirteenä on suppea työyhteisö, jonka keskinäinen vuorovaikutus on jokapäiväistä ja avointa. Suurin osa kanssakäymisestä tapahtuu työpäivän kuluessa.
Kerran kuussa tiedotusvälitunti koko henkilöstölle seuraavan kuukauden asioista. Samansisältöinen tiedote asetetaan ilmoitustauluille muistin virkistämiseksi.
Suunnittelupäiviä ja veso-koulutuksia käytetään laajempien kokonaisuuksien suunnitteluun ja työstämiseen.
Hankkeiden ja tapahtumien suunnittelu on keskitetty säännölliseen kokousaikaan.
Tänä vuonna to 13-14.
Johtamisen tavoitteena on selkeä lukuvuoden suunnittelu ja työnjako.
Työyhteisön kehittämisessä on tärkeä rooli Länsirannan koulujen välisellä yhteistyöllä. Siinä otetaan huomioon sekä oppilaat että aikuisyhteisö.
Yhteinen johtokunta toimii myös huoltajien keskustelufoorumina.
|
Kerran kuussa tiedotusvälitunti koko henkilöstölle seuraavan kuukauden asioista. Samansisältöinen tiedote ilmoitustauluille muistin virkistämiseksi.
Kevätlukukaudella aloitettiin keskiviikko-pullat klo 12. Henkilökunnan yhteinen kahvihetki.
Lukuvuoden suunnittelu-veso (½) oli 11.8.
Veso (½)-koulutus toteutettin 3.11. yhteistyössä Länsirannan koulujen kanssa Hirvilahden koululla. Aihekokonaisuutena oli Viestintä ja mediataito.
Yksi veso-päivä (25.4.) käytettin opettajien lomautukseen.
Kaksi opettajaa osallistui ISO-päiville.
Hankkeiden ja tapahtumien suunnittelu on keskitetty säännölliseen kokousaikaan
torstaisin 13.30-15.30.
Lukuvuoden suunnittelu ja työnjako olivat onnistuneita.
Työyhteisön kehittäminen:
Kirkkovenesoutu 11.9.Luhastensaloon
Länsirannan koulujen henkilökuntien pikkujoulu 28.11.
Oppilasyhteistyö:
Yleisurheilukilpailut Kuopio-hallissa 26.9.
Koulukonsertti kiertue 26.2.
Pesäpalloturnaus 26.5.
Yhteinen johtokunta lakkasi vuoden 2009 alusta. Rytkyn koulun neuvottelukunta kokoontuu kerran arvioimaan lukuvuotta 4.5.
|